"Oikeaoppisten Jumala on heimojumala: meidät ottaa, muut heittää ulos.""Jahven tolkuttomuudet eivät todista ateismia, mutta käyvät sen verukkeesta sille, joka ei Jumalaa muualtakaan etsi."- Markku Envall
Jeesus vältti käyttämästä nimitystä "Jumala", ja puhui sen sijaan "Isästä", paitsi siteeratessaan Vanhaa Testamenttia (esim. "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi"...); näin Hän ei puhunut Jahvesta, johon olisivat liittyneet kaikki Israelin kansan julmat käsitykset. Jeesuksen suurin "rikos" oli se, että hän uskalsi julkisesti arvostella juutalaisten kansallisjumalaa, jota hän kutsui "isäksi perkeleeksi" (Joh.8:44). Hänen lausuessaan "Minä olen Isässä ja Isä on minussa", kuvaa edellinen puoli Isän kaikkivaltiutta ja jälkimmäinen läheisyyttä ihmisen sisäisyydessä. Ihminen on rajallinen tajunta Jumalan 
äärettömässä tajunnassa. Joskus Jeesus sanoi Isän olevan salassa, tarkoittaen, etteivät ihmisten luomat ajatuskuvat voi kuvata tätä Todellisuutta. Myös sanoi Hän, ettei kukaan ole nähnyt Isää, mutta Jahven olivat nähneet mm. Mooses, Aaron, Nadab, Abidu ynnä 70 Israelin vanhinta (2 Moos.24:9-10). Kiusaus-kertomuksessa Jeesukselle ilmenee personoituna vanha jumalihanne, "tämän maailman ruhtinas", "valheen isä", joka vie Hänet hengessä vuorelle, näyttäen tämän maailman rikkaudet ja sanoen, "tämän kaiken saat jos palvelet minua"; so. "alistu palvelemaan samaa jumalaa kuin muutkin äläkä häiritse heidän rauhaansa uusilla opeilla, niin minä teen sinusta mahtavan." Ja Jeesus vastasi: "Herraa, sinun Jumalaasi, tulee sinun rukoilla ja Häntä yksin palvella" - totuuden ääntä sisässäsi, vaikka koko maailma olisi sitä vastaan(1. Juutalaisen mystiikan, Kabbalan, mukaan Raamatun Luoja-Jumala ei ole korkein Jumala. Salattu Jumala, En-Sof ("Loputon"), ilmentää itseään lähinnä kymmenen säteilyn (nk. Sefirat) kautta. Korkein En-Sofin säteilyistä toimii "Luoja-Jumalana." Salattua Jumalaa ei ylipäänsä mainita tai kuvailla Vanhassa testamentissa.(18
äärettömässä tajunnassa. Joskus Jeesus sanoi Isän olevan salassa, tarkoittaen, etteivät ihmisten luomat ajatuskuvat voi kuvata tätä Todellisuutta. Myös sanoi Hän, ettei kukaan ole nähnyt Isää, mutta Jahven olivat nähneet mm. Mooses, Aaron, Nadab, Abidu ynnä 70 Israelin vanhinta (2 Moos.24:9-10). Kiusaus-kertomuksessa Jeesukselle ilmenee personoituna vanha jumalihanne, "tämän maailman ruhtinas", "valheen isä", joka vie Hänet hengessä vuorelle, näyttäen tämän maailman rikkaudet ja sanoen, "tämän kaiken saat jos palvelet minua"; so. "alistu palvelemaan samaa jumalaa kuin muutkin äläkä häiritse heidän rauhaansa uusilla opeilla, niin minä teen sinusta mahtavan." Ja Jeesus vastasi: "Herraa, sinun Jumalaasi, tulee sinun rukoilla ja Häntä yksin palvella" - totuuden ääntä sisässäsi, vaikka koko maailma olisi sitä vastaan(1. Juutalaisen mystiikan, Kabbalan, mukaan Raamatun Luoja-Jumala ei ole korkein Jumala. Salattu Jumala, En-Sof ("Loputon"), ilmentää itseään lähinnä kymmenen säteilyn (nk. Sefirat) kautta. Korkein En-Sofin säteilyistä toimii "Luoja-Jumalana." Salattua Jumalaa ei ylipäänsä mainita tai kuvailla Vanhassa testamentissa.(18
Vanhan Testamentin antama kuva juutalaisen kansan varhaisemmista vaiheista ja uskonnosta on yksipuolinen. Se on ikään kuin virallista historian uudelleen kirjoitusta, jossa menneisyyttä ja vanhoja tekstejä tulkittiin ja muokattiin uusien totalitaaristen aatteiden valossa. Juutalaisuus on ollut vielä 400-luvulla eKr. huomattavasti monimuotoisempaa kuin mitä VT antaa ymmärtää. Jahvessa voi nähdä israelilaisten kansanhengen, heimojumalan, joka on kansansa kollektiivisen mielen projektio ja yhtä inhimillisellä tasolla kuin he. Jahve on Israelin Jumala ja Israel on Jahven valittu kansa. Jahvea ei ollut, ennen kuin oli Israel, molemmat ovat yhtä kiinteästi sidoksissa toisiinsa kuin sielu ruumiiseen. Israelin historiankirjoitus on Jahven historiaa. Israelin olemassaolo on Jahven olemassaoloa. Heimojumala omistautui karjanhoidolle, avioliitolle, lisääntymiselle. Mikään ei tuntunut heimojumalasta liian vähäpätöiseltä. Nomadien Jumala tarttui asioihin, jotka olivat kaikkein ratkaisevimpia heidän selviytymiselleen. Klaanit, jotka liikkuivat eläinlaumoineen laajoilla alueilla, asuivat teltoissa ja heillä oli kesällä ja talvella eri asuinpaikat. He tarvitsivat jumalia, joita he saattoivat kuljettaa mukanaan, jumalia, jotka eivät olleet sidoksissa johonkin tiettyyn maantieteelliseen paikkaan - kuten kiinteästi asumaan asettuneiden kanaanilaisten jumalat olivat. Heimojumalauskonto ei vaatinut temppeliä eikä pappeja välittäjiksi Jumalan ja ihmisten välille. Klaanin päämiehet hoitivat itse sekä profeetan että papin tehtäviä, pyhittivät alttareita tarvittaessa ja suorittivat itse uhrimenonsa. Näin tekee Abraham, näin tekee Iisak ja näin tekee Jaakob. Heimojumalilla, joiden toiminta-alue oli hyvin rajallinen, oli yleensä rajallinen valta. Abrahamin Jumala, josta tuli sitten Iisakin ja Jaakobin Jumala, vaatii kuitenkin ylijumalan asemaa, hän sanoo olevansa Kaikkeuden Jumala ja Luoja, ja kuitenkin hän haluaa olla erityisesti Abrahamin klaanin jumala. "Isäni Jumala" on vanhempi kuin ilmaus "isiemme Jumala". Jokaisella päälliköllä oli oma jumala, heimojumala, joka suojeli juuri häntä, hänen perhettään ja hänen omaisuuttaan.(16
Temppeliprostituutio ja ihmisuhrit olivat tavallisia. Aabraham ei päässyt maailmankirjallisuuteen siksi että aikoi uhrata Iisakin, vaan pikemminkin koska Jahve viime hetkessä perui vaatimuksensa. 1. Moos.22:12 yleensä tulkitaan siirtymisenä ihmisuhrista eläinuhriin. Silti kyseessä ei ole viimeinen kerta kun lapsi uhrataan Jumalan lepyttämiseksi: Tuom.11 Jeftan tytär on polttouhri Jahvelle. Jumala joka teurasti Israelin vihollisia, uhkasi omia palvojiaan äärimmäisillä rangaistuksilla jos he eivät olleet kuuliaisia, määräsi miesten ympärileikkauksen ja outoja lakeja jokapäiväisen elämän hallitsemiseksi, ja kuvasi itseään kiivaaksi, ei voi olla kristittyjen Jumala.
Markion v. 144 jKr. ei selittänyt pois Vanhan testamentin vaikeuksia allegorisin tulkinnoin ja oli tässä suhteessa selvästi parempi eksegeetti kuin vastustajansa. Ja toisin kuin monet "oikeaoppiset" kirkkoisät, Markion nimenomaan ei syytä juutalaisia Kristuksen tappajiksi! Kun Markion luki Vanhaa testamenttia, hän näki Jumalan joka oli mustasukkainen ja kostonhimoinen, joka rakasti yhtä ihmisryhmää ja vihasi toisia, joka oli oikullinen ja pahantahtoinen, käskien seuraajansa tappamaan naisia ja lapsia Kanaanin maassa heidän valloittaessaan sitä. Sitä vastoin kun Markion luki kristillisiä kirjoituksia (UT:n kaanonia ei vielä ollut olemassa), hän näki Jeesuksen joka saarnasi rauhaa, rakkautta ja sovitusta kaikille ihmisille. Jeesuksella ei ollut suosikkeja eikä vihollisia. Jeesus oli Jumalan lähettiläs, Jumalan, joka oli aivan erilainen kuin VT:n soturijumala, joka oli moraalisesti ja älyllisesti vajavainen. Markionille Jeesus edusti "vierasta Jumalaa", joka ei ollut paljastettu juutalaisissa kirjoituksissa ja oli tuntematon ennen Jeesuksen Kristuksen tuloa. Joosua valloitti luvatun maan väkivallalla ja julmuudella; Kristus kielsi väkivallan saarnaten laupeutta ja rauhaa. Luoja käski israelilaisia lähtemään Egyptistä kengät jalassa, sauva kädessä, säkki hartioilla, ja viemään mukanaan Egyptin kullan ja hopean; Kristus käski oppilaansa maailmaan ilman kenkiä, laukkua, vaihtovaatetta, rahaa. Laissa puhuu Luoja: rakasta sitä joka sinua rakastaa, vihaa vihollistasi; Kristus sanoo: rakastakaa vihollisianne. Lisäksi Jumala kieltää työnteon sapattina, mutta käskee kantamaan arkkia Jerikon ympärillä (sortaakseen kaupungin muurit) kahdeksana päivänä peräkkäin, siis myös sapattina. Hän kieltää tekemästä kuvia, mutta käskee Moosesta tekemään vaskikäärmeen. Hän vaatii uhreja ja hylkää ne; hän valitsee ihmisiä ja katuu valintojaan. Hän luo pimeyttä ja pahaa (Jes.45:7), lähettää onnettomuuksia, ja sitten katuu niitä. Kerta toisensa jälkeen Jumala suosi yhtä toisen kustannuksella. Kun kerran oli solmittu liitto toinen toisensa kanssa, niin asia piti. Silloin oltiin liitossa ympäristöä vastaan, ja Jumala suosi häpeämättömästi omiaan, riippumatta siitä, olivatko näiden teot moraalisesti oikein vai väärin. Tämä jumala on tuhoamisen, murhaamisen ja kansanmurhien jumala. Hän on etnisen puhdistuksen jumala.(16
Markion v. 144 jKr. ei selittänyt pois Vanhan testamentin vaikeuksia allegorisin tulkinnoin ja oli tässä suhteessa selvästi parempi eksegeetti kuin vastustajansa. Ja toisin kuin monet "oikeaoppiset" kirkkoisät, Markion nimenomaan ei syytä juutalaisia Kristuksen tappajiksi! Kun Markion luki Vanhaa testamenttia, hän näki Jumalan joka oli mustasukkainen ja kostonhimoinen, joka rakasti yhtä ihmisryhmää ja vihasi toisia, joka oli oikullinen ja pahantahtoinen, käskien seuraajansa tappamaan naisia ja lapsia Kanaanin maassa heidän valloittaessaan sitä. Sitä vastoin kun Markion luki kristillisiä kirjoituksia (UT:n kaanonia ei vielä ollut olemassa), hän näki Jeesuksen joka saarnasi rauhaa, rakkautta ja sovitusta kaikille ihmisille. Jeesuksella ei ollut suosikkeja eikä vihollisia. Jeesus oli Jumalan lähettiläs, Jumalan, joka oli aivan erilainen kuin VT:n soturijumala, joka oli moraalisesti ja älyllisesti vajavainen. Markionille Jeesus edusti "vierasta Jumalaa", joka ei ollut paljastettu juutalaisissa kirjoituksissa ja oli tuntematon ennen Jeesuksen Kristuksen tuloa. Joosua valloitti luvatun maan väkivallalla ja julmuudella; Kristus kielsi väkivallan saarnaten laupeutta ja rauhaa. Luoja käski israelilaisia lähtemään Egyptistä kengät jalassa, sauva kädessä, säkki hartioilla, ja viemään mukanaan Egyptin kullan ja hopean; Kristus käski oppilaansa maailmaan ilman kenkiä, laukkua, vaihtovaatetta, rahaa. Laissa puhuu Luoja: rakasta sitä joka sinua rakastaa, vihaa vihollistasi; Kristus sanoo: rakastakaa vihollisianne. Lisäksi Jumala kieltää työnteon sapattina, mutta käskee kantamaan arkkia Jerikon ympärillä (sortaakseen kaupungin muurit) kahdeksana päivänä peräkkäin, siis myös sapattina. Hän kieltää tekemästä kuvia, mutta käskee Moosesta tekemään vaskikäärmeen. Hän vaatii uhreja ja hylkää ne; hän valitsee ihmisiä ja katuu valintojaan. Hän luo pimeyttä ja pahaa (Jes.45:7), lähettää onnettomuuksia, ja sitten katuu niitä. Kerta toisensa jälkeen Jumala suosi yhtä toisen kustannuksella. Kun kerran oli solmittu liitto toinen toisensa kanssa, niin asia piti. Silloin oltiin liitossa ympäristöä vastaan, ja Jumala suosi häpeämättömästi omiaan, riippumatta siitä, olivatko näiden teot moraalisesti oikein vai väärin. Tämä jumala on tuhoamisen, murhaamisen ja kansanmurhien jumala. Hän on etnisen puhdistuksen jumala.(16
Jerusalemin temppelissä harjoitettu uhrikultti ei poikennut muista Lähi-idän uskonnoista. Jahve on jumala, joka haluaa polttouhreja, hän haluaa sonneja, karitsoja ja kyyhkysiä, hän haluaa tuntea palavan lihan hajun, veren hajun, hän haluaa pappien keräävän eläinten veren ja vihmovan sen hänen alttarilleen, heidän on vihmottava verta ympärilleen, heidän on irrotettava sisälmykset, munuaiset ja maksa ja poltettava ne hänen kunniakseen. Jumalan temppeli on muinaisajan kaikkien temppeleiden tavoin teurastamo. Pelkästään kuningas Salomon Jerusalemin temppelin vihkimisen kunniaksi järjestämässä kiitosuhrissa uhrattiin yhtenä ainoana päivänä 22 000 sonnia ja 120 000 päätä pienkarjaa.(16
Arkeologiset jäänteet vahvistavat, että Juudan ja Israelin alueella uhrattiin yleisesti; vaatimus uhrata vain Jerusalemissa (5 Moos.12:13-14) ei ollut realistinen muun kuin Jerusalemin välittömän ympäristön näkökulmasta katsottuna. Esim. Betel ("jumalan temppeli" tai "El-jumalan temppeli") ei ollut ainoastaan aikaisemmin hyväksytty vaan myös keskeinen uhripaikka (1 Moos.28:18-22; 35:1-3; 12:8; Aamos 7:13. Vertaa 2 Kun.23:15). Myös Elefantinessa Ylä-Egyptissä sijaitsi kaupungissa asuneen juutalaisyhteisön Jahven temppeli.(11 Tuom. 13:19-20 kerrotaan kuinka "Herran enkeli" ilmestyi uhrialttarin liekeissä. VT:n uhrit olivat veren magiaa: "Veren ainevärähtelyt tarjoavat erilaisille, näkymättömien tasojen voimaolioille tilaisuuden aineellistua, mihin niillä luonnonlakien mukaisesti ei muulla tavoin ole mahdollisuuksia", kertoo W. Angervo kirjassaan Suurlähettiläs (Mystica 1937); "Luuloteltiin, että nämä luomukset olivat joitakin korkeita olentoja - jumalia. Niitä käytiin palvomaan, vallankin kun huomattiin, että ne erikoisella palvonnalla aikaansaivat palvojalleen henkilökohtaisia etuisuuksia." Myös Johannes Greberin kirjassa Yhteydessä henkimaailman kanssa (Suomen spiritualistinen seura 1953) meedion kautta puhuva henkiolento vahvistaa tämän: "Veri on aineellisessa ruumiissa elämänvoiman johtolanka. Siksi veressä on eniten ja helpoimmin sekoittuvaa elämänvoimaa. Sen vuoksi on veri paras elämänvoiman lähde, kun yritetään päästä henkimaailman yhteyteen." Sama henkiolento esittää, että VT:ssa mainittu "rintakilpi" (2 Moos. 39:8, 30-31) oli itseasiassa "planshetti" tai ouija-lauta ja pappi oli meedio. Rintakilpeä käytettiin, kun tahdottiin "kysyä neuvoa Jumalalta". Se oli neliskulmainen ja siinä oli neljä riviä jalokiviä, jokaiseen kaiverrettuna yhden Israelin sukukunnan nimikirjaimet - ne muodostivat siis eräänlaiset aakkoset. Lisäksi oli "otsakoriste", johon oli kaiverrettu "Herralle pyhitetty". "Ylimmäinen pappi irrotti kasukasta rintakilven alapään ja kohotti sen vaakasuoraan asentoon. Sitten hän irrotti otsalehden lakistaan ja asetti sen jalokivien välissä olevalle levylle. Sitten hän asetti kätensä rintakilven yläpuolelle kajoamatta siihen tai otsalehteen"..."Se liikkui kultaista levyä pitkin ja kosketti siinä olevalla pienellä renkaalla rintakilven jalokiviä, jolloin kirjaimet, joita rengas kosketti, muodostuivat sanaksi"... Tämä esitetään kirjassa tietenkin positiivisessa valossa; se, että minä siteeraan tätä päinvastaisessa merkityksessä, lienee selvää. VT:n teksteissä Jumala lainaa joskus myös demonin piirteitä. Demonien tyypillisiä merkkejä olivat yöllä tomiminen ja usein kytkös tiettyyn paikkaan. Ne myös voitiin voittaa oveluudella, voimalla tai taialla. Vanhin Jaakobin painin traditio - kertomus siitä, kuinka Jaakob paini eräänä yönä Jabbokinvirralla Jumalan kanssa ja voitti - on aivan yksinkertaisesti tarina joen demonista, joka hyökkää kahlaamon ylittävän miehen kimppuun, mutta kun mies ei antaudu, demonin on siunattava hänet, koska aamu on koittamassa ja demonin on paettava. Kuten tunnettua, demonit eivät siedä aurinkoa. Toinen esimerkki on 2. Moos.4:24-25: Mooses, Sippora ja heidän lapsensa olivat sattuneet valitsemaan yösijakseen paikan, jossa mellasti demoni, joka hyökkäsi heidän kimppuunsa, mutta verirituaalin avulla Sipporan onnistui suojella perhettään. Myös iskiessään Egyptin kaikkiin esikoisiin Jumala oli demoni, ja ainoa pelastus oli Israelin kansan toteuttama loitsu, taika. Kansaa kurittava rutto on vielä yksi niistä kerroista, jolloin Jumala muuntautuu demonin hahmoon tai antaa demonille käskyn tappaa (1 Aik.21:15-16).(16
Arkeologiset jäänteet vahvistavat, että Juudan ja Israelin alueella uhrattiin yleisesti; vaatimus uhrata vain Jerusalemissa (5 Moos.12:13-14) ei ollut realistinen muun kuin Jerusalemin välittömän ympäristön näkökulmasta katsottuna. Esim. Betel ("jumalan temppeli" tai "El-jumalan temppeli") ei ollut ainoastaan aikaisemmin hyväksytty vaan myös keskeinen uhripaikka (1 Moos.28:18-22; 35:1-3; 12:8; Aamos 7:13. Vertaa 2 Kun.23:15). Myös Elefantinessa Ylä-Egyptissä sijaitsi kaupungissa asuneen juutalaisyhteisön Jahven temppeli.(11 Tuom. 13:19-20 kerrotaan kuinka "Herran enkeli" ilmestyi uhrialttarin liekeissä. VT:n uhrit olivat veren magiaa: "Veren ainevärähtelyt tarjoavat erilaisille, näkymättömien tasojen voimaolioille tilaisuuden aineellistua, mihin niillä luonnonlakien mukaisesti ei muulla tavoin ole mahdollisuuksia", kertoo W. Angervo kirjassaan Suurlähettiläs (Mystica 1937); "Luuloteltiin, että nämä luomukset olivat joitakin korkeita olentoja - jumalia. Niitä käytiin palvomaan, vallankin kun huomattiin, että ne erikoisella palvonnalla aikaansaivat palvojalleen henkilökohtaisia etuisuuksia." Myös Johannes Greberin kirjassa Yhteydessä henkimaailman kanssa (Suomen spiritualistinen seura 1953) meedion kautta puhuva henkiolento vahvistaa tämän: "Veri on aineellisessa ruumiissa elämänvoiman johtolanka. Siksi veressä on eniten ja helpoimmin sekoittuvaa elämänvoimaa. Sen vuoksi on veri paras elämänvoiman lähde, kun yritetään päästä henkimaailman yhteyteen." Sama henkiolento esittää, että VT:ssa mainittu "rintakilpi" (2 Moos. 39:8, 30-31) oli itseasiassa "planshetti" tai ouija-lauta ja pappi oli meedio. Rintakilpeä käytettiin, kun tahdottiin "kysyä neuvoa Jumalalta". Se oli neliskulmainen ja siinä oli neljä riviä jalokiviä, jokaiseen kaiverrettuna yhden Israelin sukukunnan nimikirjaimet - ne muodostivat siis eräänlaiset aakkoset. Lisäksi oli "otsakoriste", johon oli kaiverrettu "Herralle pyhitetty". "Ylimmäinen pappi irrotti kasukasta rintakilven alapään ja kohotti sen vaakasuoraan asentoon. Sitten hän irrotti otsalehden lakistaan ja asetti sen jalokivien välissä olevalle levylle. Sitten hän asetti kätensä rintakilven yläpuolelle kajoamatta siihen tai otsalehteen"..."Se liikkui kultaista levyä pitkin ja kosketti siinä olevalla pienellä renkaalla rintakilven jalokiviä, jolloin kirjaimet, joita rengas kosketti, muodostuivat sanaksi"... Tämä esitetään kirjassa tietenkin positiivisessa valossa; se, että minä siteeraan tätä päinvastaisessa merkityksessä, lienee selvää. VT:n teksteissä Jumala lainaa joskus myös demonin piirteitä. Demonien tyypillisiä merkkejä olivat yöllä tomiminen ja usein kytkös tiettyyn paikkaan. Ne myös voitiin voittaa oveluudella, voimalla tai taialla. Vanhin Jaakobin painin traditio - kertomus siitä, kuinka Jaakob paini eräänä yönä Jabbokinvirralla Jumalan kanssa ja voitti - on aivan yksinkertaisesti tarina joen demonista, joka hyökkää kahlaamon ylittävän miehen kimppuun, mutta kun mies ei antaudu, demonin on siunattava hänet, koska aamu on koittamassa ja demonin on paettava. Kuten tunnettua, demonit eivät siedä aurinkoa. Toinen esimerkki on 2. Moos.4:24-25: Mooses, Sippora ja heidän lapsensa olivat sattuneet valitsemaan yösijakseen paikan, jossa mellasti demoni, joka hyökkäsi heidän kimppuunsa, mutta verirituaalin avulla Sipporan onnistui suojella perhettään. Myös iskiessään Egyptin kaikkiin esikoisiin Jumala oli demoni, ja ainoa pelastus oli Israelin kansan toteuttama loitsu, taika. Kansaa kurittava rutto on vielä yksi niistä kerroista, jolloin Jumala muuntautuu demonin hahmoon tai antaa demonille käskyn tappaa (1 Aik.21:15-16).(16
Moolok eli melekh, joka merkitsee "kuningas", oli Jahve vain toisella nimellä; esim. Jes.6:5 Jahvea kutsutaan ham-melekh. Se oli yleinen jumalnimi seemiläisillä kansoilla. Tämän hetkisen arkeologisen tiedon valossa israelilaisten alkuperää tulisi ensisijaisesti etsiä juuri siitä kanaanilaisesta kulttuurista, jota vastaan Vanhassa testamentissa raivoisasti hyökätään. Heijastumia kanaanilaisesta taustasta löytyy myös VT:n sivuilta: Hes.16:3. Toisin kuin VT antaa ymmärtää, monarkian aikana Israelin ja Juudan alueilla harjoitettu uskonto ei olennaisesti poikennut Syyria-Palestiinan muista uskonnoista. Muinaisisraelilaista uskontoa ei voi ymmärtää ottamatta huomioon muinaisen Lähi-idän muita uskontoja.(11
Myöhemmin Israel teki eron heimolaiskansoihinsa ja alkoi kutsua jumalaansa eri nimellä, jolloin Moolokista tuli sille epäjumalan nimi(2. Mooseksen laulu (2. Moos.16:3) kertoo millainen jumala Jahve on: Hän on soturi - jumalallinen taistelija. Egyptistä lähtenyt orjakansa oli alkanut palvoa sodanjumalaa.(16 Kiinnostavan hypoteesin mukaan Farao Ekhnatonin (1375-1345 eaa.) pyrkimys korvata Egyptin aikaisempi monijumalainen uskonto monoteistisella Atonin, auringon, palvonnalla, on voinut innostaa Moosesta juutalaisen uskonnon kehittämiseen.(18
Teksti- ja hautakirjoituslöydöistä päätellen Jahve sai muutaman vuosisadan ajaksi puolisokseen paikallisen Asera-jumalattaren. Kuningas Daavidilla oli ensimmäisen esikristillisen vuosituhannen alussa poikia nimeltä Iisbaal (Baalin mies) ja Meribbaal (Baalin soturi). Psalmien kirjassa on jopa lauluja, jotka ovat kanaanilaista alkuperää ja kertoivat ukkosenjumala Baalista, mutta jotka liittyvät nyt Jahveen: "Kunnian Jumala jylisee", "Herran ääni iskee tulta" jne. (Ps.29).(16 Kun Daavid alkoi suosia Jahvea, kyse ei vielä ollut monoteismista vaan monolatriasta, yhden Jumalan palvonnasta. Varhaisesta yksijumalaisuudesta ei vastoin VT:n antamaa kuvaa ole todisteita, vaan muinaisisraelilaisessa uskonnossa on palvottu useita jumalia Jahven rinnalla. Muinaisajan ihmisille monen jumalan olemassaolo oli ilmiselvää. Joka kerta ihmiselle puhuessaan jumalan on siis ilmaistava identiteettinsä, jotta puhuteltu tietää, minkä jumalan kanssa hän on tekemisissä. Egyptistä lähdön jälkeen esim. Jahve otti tavakseen esittäytyä: "Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vei teidät pois Egyptistä." 1. Moos. mainitsee yhdessä kohdassa, että Jaakob ja Laban tukeutuivat kumpikin omaan Jumalaansa kiistakysymyksessä: "Meidän isiemme Abrahamin ja Nahorin Jumala valvokoon tuomarina tätä sopimustamme." Tiedämme, että kyse on kahdesta eri jumalasta, koska heprean verbi on monikkomuodossa. Tarkkaan lukiessa huomaa lisäksi, että Jaakob ei itse asiassa vanno Abrahamin Jumalan vaan "sen Jumalan kautta, jota hänen isänsä palveli". Hän ei nimittäin vielä tunnustanut Jumalakseen Abrahamin Jumalaa.(16
Myöhemmin Israel teki eron heimolaiskansoihinsa ja alkoi kutsua jumalaansa eri nimellä, jolloin Moolokista tuli sille epäjumalan nimi(2. Mooseksen laulu (2. Moos.16:3) kertoo millainen jumala Jahve on: Hän on soturi - jumalallinen taistelija. Egyptistä lähtenyt orjakansa oli alkanut palvoa sodanjumalaa.(16 Kiinnostavan hypoteesin mukaan Farao Ekhnatonin (1375-1345 eaa.) pyrkimys korvata Egyptin aikaisempi monijumalainen uskonto monoteistisella Atonin, auringon, palvonnalla, on voinut innostaa Moosesta juutalaisen uskonnon kehittämiseen.(18
Teksti- ja hautakirjoituslöydöistä päätellen Jahve sai muutaman vuosisadan ajaksi puolisokseen paikallisen Asera-jumalattaren. Kuningas Daavidilla oli ensimmäisen esikristillisen vuosituhannen alussa poikia nimeltä Iisbaal (Baalin mies) ja Meribbaal (Baalin soturi). Psalmien kirjassa on jopa lauluja, jotka ovat kanaanilaista alkuperää ja kertoivat ukkosenjumala Baalista, mutta jotka liittyvät nyt Jahveen: "Kunnian Jumala jylisee", "Herran ääni iskee tulta" jne. (Ps.29).(16 Kun Daavid alkoi suosia Jahvea, kyse ei vielä ollut monoteismista vaan monolatriasta, yhden Jumalan palvonnasta. Varhaisesta yksijumalaisuudesta ei vastoin VT:n antamaa kuvaa ole todisteita, vaan muinaisisraelilaisessa uskonnossa on palvottu useita jumalia Jahven rinnalla. Muinaisajan ihmisille monen jumalan olemassaolo oli ilmiselvää. Joka kerta ihmiselle puhuessaan jumalan on siis ilmaistava identiteettinsä, jotta puhuteltu tietää, minkä jumalan kanssa hän on tekemisissä. Egyptistä lähdön jälkeen esim. Jahve otti tavakseen esittäytyä: "Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vei teidät pois Egyptistä." 1. Moos. mainitsee yhdessä kohdassa, että Jaakob ja Laban tukeutuivat kumpikin omaan Jumalaansa kiistakysymyksessä: "Meidän isiemme Abrahamin ja Nahorin Jumala valvokoon tuomarina tätä sopimustamme." Tiedämme, että kyse on kahdesta eri jumalasta, koska heprean verbi on monikkomuodossa. Tarkkaan lukiessa huomaa lisäksi, että Jaakob ei itse asiassa vanno Abrahamin Jumalan vaan "sen Jumalan kautta, jota hänen isänsä palveli". Hän ei nimittäin vielä tunnustanut Jumalakseen Abrahamin Jumalaa.(16
Yksijumalaisuuden vaatimus on syntynyt vasta Jerusalemin v. 587/586 eKr. tapahtuneen hävityksen jälkeen. Monarkian ajalta periytyvät jäänteet paljastavat, että useat myöhemmin tuomitut tavat olivat aikaisemmin yleisesti hyväksyttyjä. (11
Dekalogin ensimmäinen käsky ja "Kuule, Israel!"-tunnustus ovat alkuaan kieltäneet muut jumalat vain Israelilta, myöhemmässä vaiheessa kielto on ymmärretty totaalisemmin: muita jumalia ei ole! Kielto palvoa muita jumalia ei tarkoittanut, ettei muita jumalia ollut, vaan päinvastoin edellytti, että muita jumalia oli.(16 Itseasiassa, myös varhaiskristilliset kirjoittajat uskoivat, että maailmassa oli olentoja, joita voitiin kutsua jumaliksi: näitä olivat hyvät enkelit ja pyhät ihmiset; filosofisen moniteismin mukaan muiden jumalien olemassaolo ei siis ollut mitenkään ristiriidassa yhden korkeimman jumaluuden kanssa.(21
Toisen temppelin aikaista uskontoa voidaan jo luonnehtia varhaisjuutalaisuudeksi; tämä aika Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen oli ratkaisevan tärkeä juutalaisuuden muotoutumiselle - se oli aluksi Persian suurvaltakautta, ja persialainen ajattelutapa jätti syvät jälkensä juutalaiseen ja sitä kautta myös varhaiskristilliseen teologiaan. Vähimpiä näistä eivät ole usko kuolleiden ylösnousemukseen ja tuonpuoleisuuden jakaminen kahtia taivaaseen ja helvettiin, oppi viimeisestä tuomiosta ja ihmisten tuomitsemisesta tekojensa mukaan, käsitys maailmanlopusta ja suuresta valon ja pimeyden voimien välisestä taistelusta, jonka Pelastaja voittaa. Kaikki nämä juutalais-kristillisen apokalyptiikan perusajatukset tunnetaan myös zarathustralaisuuden pyhistä kirjoituksista.
Dekalogin ensimmäinen käsky ja "Kuule, Israel!"-tunnustus ovat alkuaan kieltäneet muut jumalat vain Israelilta, myöhemmässä vaiheessa kielto on ymmärretty totaalisemmin: muita jumalia ei ole! Kielto palvoa muita jumalia ei tarkoittanut, ettei muita jumalia ollut, vaan päinvastoin edellytti, että muita jumalia oli.(16 Itseasiassa, myös varhaiskristilliset kirjoittajat uskoivat, että maailmassa oli olentoja, joita voitiin kutsua jumaliksi: näitä olivat hyvät enkelit ja pyhät ihmiset; filosofisen moniteismin mukaan muiden jumalien olemassaolo ei siis ollut mitenkään ristiriidassa yhden korkeimman jumaluuden kanssa.(21
Toisen temppelin aikaista uskontoa voidaan jo luonnehtia varhaisjuutalaisuudeksi; tämä aika Babylonian pakkosiirtolaisuuden jälkeen oli ratkaisevan tärkeä juutalaisuuden muotoutumiselle - se oli aluksi Persian suurvaltakautta, ja persialainen ajattelutapa jätti syvät jälkensä juutalaiseen ja sitä kautta myös varhaiskristilliseen teologiaan. Vähimpiä näistä eivät ole usko kuolleiden ylösnousemukseen ja tuonpuoleisuuden jakaminen kahtia taivaaseen ja helvettiin, oppi viimeisestä tuomiosta ja ihmisten tuomitsemisesta tekojensa mukaan, käsitys maailmanlopusta ja suuresta valon ja pimeyden voimien välisestä taistelusta, jonka Pelastaja voittaa. Kaikki nämä juutalais-kristillisen apokalyptiikan perusajatukset tunnetaan myös zarathustralaisuuden pyhistä kirjoituksista.
Septuagintan käännöksessä (Aleksandrian juutalaiset käänsivät Vanhan Testamentin kreikaksi, ja tästä tuli myös kristittyjen ensimmäinen Vanha Testamentti) 5 Moos.32:8-9 sanotaan: "Koska Korkein jakoi kansakunnat ja hajoitti Aatamin lapset, silloin hän laski kansain rajat Jumalan enkelien luvun jälkeen; ja Herran osa oli hänen kansansa Jaakob ja Israel oli hänen perimisensä nuora." "Herra" on siinä juutalaisten johtavan enkelin nimi, ei Korkein eli Jumala(3. Hepreankielen enkeliä merkitsevä sana merkitsee myös jumalaa. Tekstin mainitsema Korkein on El Eljon, taivaanjumala, ja tässä myytissä hän näyttää olevan peräti Jahven yläpuolella jumalien hierarkiassa. Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla pidettiin loukkaavana sitä, että Jumala on voinut puhua Moosekselle kuin ihminen toiselle. Arveltiin, että Jumala ei ollut itse antanut Moosekselle lakia Siinain vuorella. Esim. Paavali ilmaisee kirjeissään käsityksen, jonka mukaan Jumalan enkeli luovutti laintaulut.(16
Kaikkea VT:ssa ei huomaattu tai pidetty välttämättömänä "oikoa"; esim. psalmissa 82 Jumala aivan luontevasti pitää puheen jumalien kokouksessa. Pidetään todennäköisenä että monoteismin idea kulkeutui Palestiinaan idästä kaksoisvirtain alueelta, missä se kukoisti persialaisten uskonnossa, zarathustralaisuudessa. Varhaisista Raaamatun osista käy ilmi, että "isien Jumala" El ("Jumala") ja Jahve ("Herra") vasta asteittain sulautuvat Israelin Jumalaksi. Tarkasteltaessa sellaisia VT:n kohtia kuten Ps.82:6, 2 Moos.4:22, 5 Moos.32:8, Hos.11:1, Jer.31:9 voidaan tällaisten jakeiden avulla seurata Jahve-uskossa tapahtunutta kehitystä. Entisen epäilijän, Tuomaan credoa (Joh.20:28) voidaan pitää juutalais-kristillisen jumalakäsityksen kehityksen päätepisteenä.
Kaikkea VT:ssa ei huomaattu tai pidetty välttämättömänä "oikoa"; esim. psalmissa 82 Jumala aivan luontevasti pitää puheen jumalien kokouksessa. Pidetään todennäköisenä että monoteismin idea kulkeutui Palestiinaan idästä kaksoisvirtain alueelta, missä se kukoisti persialaisten uskonnossa, zarathustralaisuudessa. Varhaisista Raaamatun osista käy ilmi, että "isien Jumala" El ("Jumala") ja Jahve ("Herra") vasta asteittain sulautuvat Israelin Jumalaksi. Tarkasteltaessa sellaisia VT:n kohtia kuten Ps.82:6, 2 Moos.4:22, 5 Moos.32:8, Hos.11:1, Jer.31:9 voidaan tällaisten jakeiden avulla seurata Jahve-uskossa tapahtunutta kehitystä. Entisen epäilijän, Tuomaan credoa (Joh.20:28) voidaan pitää juutalais-kristillisen jumalakäsityksen kehityksen päätepisteenä.
VT saatiin pelastetuksi ilmoituksen piiriin vain tulkitsemalla sitä estottoman allegorisesti. Sen tulkintaperiaatteet oli tärkeä määritellä, jotta sitä voitaisiin pitää kristillisenä kirjana. Allegorinen ja typologinen tulkintametodi olivat ne välineet, joilla VT saatiin viittaamaan Jeesukseen. Allegorisointi auttoi myös selviytymään erilaisista vaikeuksista, joita monet VT:n kohdat kirjaimellisesti ymmärrettyinä tuottivat. Saksalaisen teologin Adolf von Harnackin mukaan VT:n jatkuvuus kristillisessä Raamatussa voi johtaa "vanhurskauden" korostamiseen ja vaivalloiseen lakihenkisyyteen armon ja rakkauden sijasta.
Samoin amerikkalaisen Raamatun tutkijan Robert Jewettin mielestä Ilmestyskirjan kuvaama "karitsan viha" on syrjäyttänyt lunastavan ja sovittavan rakkauden, sekä mahdollistanut mustavalkoisen kuvitelman että historiassa hyvät taistelevat pahoja vastaan. Pyhiksi itsensä tunteville Ilmestyskirja on virittänyt "mieletöntä optimismia historian kulkuun nähden", mahdollistaen julmuudet "oikean" asian tähden.
Friedrich Rittelmeyer huomauttaa, kuinka voi saada vaikutelman ettei kristillinen rakkaus ole muuttanut sydämiä, vaan sydämet ovat muuttaneet kristillisen rakkauden, ja että kyseessä on yleisesti vääristynyt käännyttämisinto, joka ei tunne mitään toisen vapauden kunnioitusta. Puhdas egoismi voi esiintyä rakkauden vaatteissa. Sanonnat Jumalan vihasta on raamatullisen kokonaiskäsityksen valossa ymmärrettävä ei Jumalan ominaisuutena vaan ihmisen kokemuksesta käsin. "Herran pelko" ei tarkoita pelonomaista asennetta, vaan koko ihmisen olemuksen käsittävää pyhää kunnioitusta.(4 Deepak Chopran mukaan ero VT:n kostonhimoisen Jumalan ja UT:n rakastavan Jumalan välillä on se, että ihmistietoisuus oli valmis siirtymään käsityksessä.
Samoin amerikkalaisen Raamatun tutkijan Robert Jewettin mielestä Ilmestyskirjan kuvaama "karitsan viha" on syrjäyttänyt lunastavan ja sovittavan rakkauden, sekä mahdollistanut mustavalkoisen kuvitelman että historiassa hyvät taistelevat pahoja vastaan. Pyhiksi itsensä tunteville Ilmestyskirja on virittänyt "mieletöntä optimismia historian kulkuun nähden", mahdollistaen julmuudet "oikean" asian tähden.
Friedrich Rittelmeyer huomauttaa, kuinka voi saada vaikutelman ettei kristillinen rakkaus ole muuttanut sydämiä, vaan sydämet ovat muuttaneet kristillisen rakkauden, ja että kyseessä on yleisesti vääristynyt käännyttämisinto, joka ei tunne mitään toisen vapauden kunnioitusta. Puhdas egoismi voi esiintyä rakkauden vaatteissa. Sanonnat Jumalan vihasta on raamatullisen kokonaiskäsityksen valossa ymmärrettävä ei Jumalan ominaisuutena vaan ihmisen kokemuksesta käsin. "Herran pelko" ei tarkoita pelonomaista asennetta, vaan koko ihmisen olemuksen käsittävää pyhää kunnioitusta.(4 Deepak Chopran mukaan ero VT:n kostonhimoisen Jumalan ja UT:n rakastavan Jumalan välillä on se, että ihmistietoisuus oli valmis siirtymään käsityksessä.
(1 V.H.V: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (2 W. Angervo: Suurlähettiläs. Mystica 1937. (3 Annie Besant: Kristinuskon salainen puoli. Teosofinen Seura ry. 1949. (4 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. (5 Jyri Komulainen: Guru Jeesus; Tutkielma hindulaisuudesta ja kristinuskosta. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2006. (6 Uusien uskontojen käsikirja; uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. Kirjapaja Oy 2006.
(7 Merja Merras & Paul Nadim Tarazi: Raamattu itämaisin silmin. Atena Kustannus Oy 2005. (8 Kirsti Kena: Kaukoidän teologian näkökulmia - Korea, Japani ja Filippiinit. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 181, 1993. (9 Gunnar Af Hällström - Anni Maria Laato - Juha Pihkala: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Kirjapaja Oy 2005. (10 Maiju Lehmijoki-Gardner: Kristillinen mystiikka. Kirjapaja Oy 2007. (11 Raimo Hakola - Juha Pakkala: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Kirjapaja Oy 2008. (12 Streeter & Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923. (13 S.A. Nigosian: World Religions - A Historical Approach. Bedford/St.Martin's 2008. (14 Matti Myllykoski & Svante Lundgren: Murhatun Jumalan varjo; Antisemitismi kristinuskon historiassa. Yliopistopaino 2006. (15 Wilfrid Stinissen: Isä, sinun käsiisi. Kirjapaja Oy 1995. (16 Jonas Gardell: Jumalasta. Johnny Kniga Kustannus 2006. (17 Robert A. Powell: Pyhä Sofia-kolminaisuus. Kirjokanta Oy 1992. (18 Stefan Einhorn: Salattu Jumala. Otava 2009. (19 Malcolm Guite: Mihin uskovat kristityt. Otava 2009. (20 Kari Kuula: Nainen uudessa uskossa - Uuden testamentin naiskuvia. Kirjapaja Oy 2002. (21 Marja-Leena Hänninen - Maijastina Kahlos - Ulla Lehtonen: Uskonnot Antiikin Roomassa. Kustannusosakeyhtiö Teos 2012.
(7 Merja Merras & Paul Nadim Tarazi: Raamattu itämaisin silmin. Atena Kustannus Oy 2005. (8 Kirsti Kena: Kaukoidän teologian näkökulmia - Korea, Japani ja Filippiinit. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 181, 1993. (9 Gunnar Af Hällström - Anni Maria Laato - Juha Pihkala: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Kirjapaja Oy 2005. (10 Maiju Lehmijoki-Gardner: Kristillinen mystiikka. Kirjapaja Oy 2007. (11 Raimo Hakola - Juha Pakkala: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Kirjapaja Oy 2008. (12 Streeter & Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923. (13 S.A. Nigosian: World Religions - A Historical Approach. Bedford/St.Martin's 2008. (14 Matti Myllykoski & Svante Lundgren: Murhatun Jumalan varjo; Antisemitismi kristinuskon historiassa. Yliopistopaino 2006. (15 Wilfrid Stinissen: Isä, sinun käsiisi. Kirjapaja Oy 1995. (16 Jonas Gardell: Jumalasta. Johnny Kniga Kustannus 2006. (17 Robert A. Powell: Pyhä Sofia-kolminaisuus. Kirjokanta Oy 1992. (18 Stefan Einhorn: Salattu Jumala. Otava 2009. (19 Malcolm Guite: Mihin uskovat kristityt. Otava 2009. (20 Kari Kuula: Nainen uudessa uskossa - Uuden testamentin naiskuvia. Kirjapaja Oy 2002. (21 Marja-Leena Hänninen - Maijastina Kahlos - Ulla Lehtonen: Uskonnot Antiikin Roomassa. Kustannusosakeyhtiö Teos 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti