6.12.10

Pyhä Kolminaisuus

Jopa hindulaisuudessa tiedetään, että jumalpanteonin takana on Brahman, ainoa tosi oleva, aina yksi ja vain yksi, maailmansielu, josta kaikki ilmennyt on lähtöisin, vastakohtien absoluuttinen ykseys jota ihminen ei voi ymmärtää ja josta voidaan sanoa korkeintaan "se ei ole sitä eikä tätä" (Aivan samoin Ristin Johannes totesi Jumalasta, nada, nada - "ei tämä eikä tuo"). Ja vieläpä Korkein Olento voidaan nähdä eri aspekteina, kolmiyhteytenä (trimurti): Brahma (ilman n-päätettä) on luova aspekti, kuin Isä, kosminen mieli; Vishnu säilyttävä, kuin Poika, kosminen herra; ja Shiva kuin Pyhä Henki, huonojen asioiden tuhoaja maailmankaikkeuden uudistamiseksi, transsendentti jumaluus. Hindulaisuuden käsitys Brahmanista vastaa Filon Aleksandrialaisen, Jeesuksen aikalaisen (n.20 eKr.-41 jKr.), jumalakäsitystä. Tämä hellenistijuutalaisuuden huomattavin edustaja oli VT:n kirjojen selittäjä, teologi ja mystikko, jonka vaikutus Klemens Aleksandrialaiseen ja kirkkoisiin kuten Origenes, Gregorius Nyssalainen ja Ambrosius oli voimallinen. Juutalaiset pitivät häntä harhaoppisena, mutta kristityt arvostivat hänen ajatteluaan suuresti.
Antiikin maailmassa arvostettiin monoteismin ajatusta. Erityisesti oppineisto ajatteli mielellään että eri kulteissa ja uskonnoissa palvottiin samaa jumaluutta, joskin häntä kutsuttiin eri nimillä. Aleksandrialainen juutalainen Aristeas kirjoittaa, että "kansat palvovat Jumalaa, joka on koko maailman luoja ja kaitsija. Mekin (juutalaiset) palvomme häntä, paitsi että meillä on eri nimi hänelle. Toiset kutsuvat häntä nimellä Zeus." Varhaiskristillinen julistus vetosi usein tähän ajatukseen ja esitti, että kristityt puhuvat siitä Jumalasta, mitä pakanat tietämättään palvovat (näin Paavali Apostolien teoissa). (20

Niin ikään hindulaisuuden traditio tuntee uskonnonfilosofisen käsitteen "saccidananda". Myöhäisten Upanisadien eräiden kohtien mukaan Brahman voidaan määritellä kolmella käsitteellä: "sat" (oleminen), "cit" (tietoisuus, intelligenssi) ja "ananda" (autuus). Keshub Chandra Sen (1838-1884) lienee ensim. joka yhdisti tämän kristilliseen kolminaisuusoppiin: Isä on Sat, itse oleminen, "Ääretön Jumala". Poika emanoituu Isästä ja on koko luomakunnan läpäisevä Logos, Cit, jonka takia "kaikki järki ihmisessä on Kristus-järkeä, kaikki rakkaus Kristus-rakkautta, kaikki voima Kristus-voimaa". Pojassa Jumala laskeutuu ihmisyyden pohjaan asti, joten Keshub kutsuu Poikaa "Matkustavaksi Jumalaksi". Soteriologia (pelastusoppi) kuuluu Triniteetin kolmannen persoonan alueeseen. Pyhä Henki nostaa ihmisyyden taivaaseen, joten Pyhä Henki on "Palaava Jumala". Pyhä Henki on Ananda, Uuden Testamentin "Lohduttaja".(5 Buddhalaisuudessa on oppi Buddhan kolmesta ruumiista, mikä merktsee, että Buddha voi ottaa emanaatioruumiin esiintyessään ihmisenä maan pinnalla. Buddha asettuu autuusruumiiseen esiintyessään ylimaallisissa maailmoissa, ja dharmaruumiissa Buddha on täysin vailla inhimillisiä ominaisuuksia ja yhtä kaikkien buddhien sekä itse opin kanssa. Samanaikaisesti nämä "ruumiit" ovat vain yhden ja saman todellisuuden eri ilmenemismuotoja.(18
1 Moos. 18 Aabraham ja Saara saavat vieraita telttamajaansa Mamren tammistoon. Ensin sanotaan, että "Herra ilmestyi hänelle", sitten "kolme miestä seisoi hänen edessänsä". Välillä Aabraham vaikuttaa puhuvan yhdelle, välillä kolmelle. Aihe on tuttu venäläisestä Andrei Rublevin Pyhän Kolminaisuuden ikonista vuodelta 1422. Siinä kolme miestä on kuvattu tärkeimpinä arkkienkeleinä: Gabriel, Rafael, Mikael, joiden nimet merkitsevät "Jumalan mies"/"Jumala on voimani"; "Jumala on parantanut"; "Se, joka on Jumalan kaltainen". Kolme patriarkkaa - Aabraham, Iisak ja Jaakob - ilmensivät kukin tiettyä Pyhän Kolminaisuuden ominaisuutta: Aabraham - Isän näkökulma (perustamisen virike), Iisak - Pojan näkökulma (uhrin virike), Jaakob - Pyhän Hengen näkökulma (uhrin avulla tapahtuvan tarkoituksen toteuttamisen virike). Vanha testamentti on Isän testamentti, Uusi testamentti on Pojan testamentti ja Ilmestyskirja on Pyhän Hengen testamentti.(17
"Jordanissa kastettaessa sinua, oi Herra, tapahtui että ihmiset kumarsivat Pyhää Kolminaisuutta, sillä Isän ääni todisti sinusta nimittäen sinua rakkaaksi pojaksensa, ja Henki kyyhkysen muodossa vahvisti sen sanan totuuden. Kunnia olkoon sinulle, Kristus Jumala, joka ilmestyit ja valistit maailman." (Varhaiskristillinen hymni, tropari) (7
Theofilos Antiokialainen, Eusebioksen kirkkohistorian mukaan Antiokian seurakunnan kuudes piispa apostolien jälkeen, syntyjään mesopotamialainen, näyttää olevan ensimmäinen jumala-ajattelija, joka formuloi klassisen käsityksen Jumalan kolminaisuudesta: Jumalan olemus koostuu kolmesta konstitutiivisesta tekijästä, jotka ovat isyys, järjellisyys (logos) ja viisaus. Jumala on Isä, joka synnyttää iankaikkisuudessa Logoksensa eli Poikansa, ja Pyhä Henki viisautena on heidän välisensä yhdistävä side.
De Principiis-teoksessaan Origenes jakaa uskonlauseet kahteen luokkaan: kristinuskoon sisältyy joukko uskonlauseita, jotka on välttämättä uskottava, mikäli tahtoo saavuttaa pelastuksen; sitten on sellaisia, joiden pohjalta voidaan käydä teologista keskustelua. Ehdottomasti uskottavien uskonlauseiden tarkastelun Origenes aloittaa trinitaaristen persoonien esittelyllä.(9
Karthagon seurakunnassa Pohjois-Afrikassa vaikuttanut Tertullianus (k. noin 220) käytti ensimmäisenä käsitettä "Kolminaisuus" - tres personae in una substantia; kolme persoonaa yhdessä jumalallisessa olemuksessa. Ajatus kolmen yhteydestä oli antiikin kulttuurissa yleisesti tunnettu ajatusmalli. Johanneksen evankeliumissa kolminaisuusoppi esiintyy viimeistellympänä kuin yhdessäkään toisessa Uuden testamentin kirjassa. Trinitaarinen salaiuus loistaa kirkkaimpana selostuksessa Jeesuksen jäähyväispuheesta: "Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti."

Matteuksen evankeliumin lopun kehotusta kastaa "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei ole voitu osoittaa myöhemmäksi lisäykseksi, vaikka sitäkin on väitetty. Evankeliumi on syntynyt viimeistään 80-luvulla. 2.Kor. lopussa Paavali sanoo: "Olkoon teidän kanssanne Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus." "Näistä sanoista käy selvästi ilmi kolminaisuuden ykseys, sillä hän, joka ottaa vastaan Kristuksen armon, saa sen samalla yhtä lailla sekä Isän myöntämänä että Pyhän Hengen lahjoittamana", kirjoittaa aleksandrialainen Didymos Sokea (310-398); "Itse Pyhää Henkeäkin nimitetään armoksi näin: 'Hän häpäisee sitä armon henkeä, jolla hänet on pyhitetty.'" Gal.4:4-6:ssa Paavali ilmaisi uskoaan trinitaarisin käsittein. (9
Augustinus
luki luomiskertomuksen kristillisen kolminaisuusopin avulla nähden Jeesuksen ja Pyhän Hengen olleen Jumalan Sanan ja Jumalan Hengen välityksellä osallisia jo itse luomistapahtumassa. Augustinuksen mukaan kunkin trinitaarisen persoonan itsenäinen rooli voidaan analysoida esille tutkimalla luomistyön lopputulosta eli ihmistä (Room.1:20). Tutkiessaan ontologista peruskysymystä, miksi olen olemassa ja mikä tai kuka on olemiseni alku, Augustinus lähestyy Kolminaisuuden ensimmäisen persoonan eli Isän olemusta ja päätyy käsitykseen, jonka mukaan Isä on Oleminen itse (esse ipsum).
Seuraavaksi hän analysoi itseään tietävänä olentona ja päätyy käsitykseen, jonka mukaan tietämisen sielunkyvyssä ilmenee triniteetin toisen persoonan luomistyön osuus: ihmisen järjellisyys todistaa Logoksen osuudesta ihmisen luomiseen.
Kolmanneksi Augustinus tarkastelee itseään siltä kannalta, että hän on tahtova ja tavoitteita itselleen asettava olento. Isän ja Pojan välisenä rakkauden siteenä Pyhä Henki lahjoitti ihmiselle luomisessa tahtomisen ja rakastamisen kyvyn. Tämän kyvyn voimasta sielu joutuu liikkeeseen ja sen kohottamana ihminen pyrkii ja kurottautuu kohti Korkeinta Hyvää (bonum ipsum). Ihminen oli ennen lankeemusta imago Trinitatis ja rakasti Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan ja koko mielestään.(9
Alkukirkon useat uskontunnustukset kertovat kolminaisuusopin vähittäisestä kehittymisestä. Pyhä Patrick, joka vei kristinuskon Irlantiin, käytti apilaa, jonka lehti jakautuu kolmeen yhtä suureen osaan, kuvaamaan Kolminaisuuden ajatusta - kolme yhdessä ja yksi kolmessa.
Mestari Eckhart (n.1260-1327/1328) esitti, että Pyhä Kolminaisuus muodostui jumaluuden sisäisenä emanaationa, jossa Jumala ryöppysi kiehuvana itsensä yli (lat. bullitio) ja sai siten itsestään ja silti itsenään pysyen aikaan "ylikiehuneet" Logoksen ja Pyhän Hengen. Eckhart uskoi Kolminaisuuden takaiseen yhteen ja jakamattomaan jumaluuden ytimeen, jota hän luonnehti usein saksan ilmauksella Grunt, maa, maaperä, perusta. Nämä ajatukset olivat radikaaleja ja kirkon kannalta opillisesti tuomittavia.(10 Mestari Eckhart menee joskus jopa niin pitkälle, että väittää kolminaisuuden Jumalan olevan olemassa ainoastaan ihmisen mielessä.(18
 Maksimos Tunnustaja sanoo: "Vaikka me palvomme kaiken tuolla puolen olevaa Jumalaa kolminaisuutena ja ykseytenä, hän ei ole kolme eikä yksi sellaisena kuin me tunnemme nämä luvut."

Irenaeus kertoo teoksessaan Epideixis, että vain kristityt tunsivat Jumalan Isänä. Juutalaiset tuntevat hänet vain lainantajana ja pakanat luojana tai kaikkivaltiaana. Origenes kertoi käyneensä läpi Vanhan testamentin ja päätyi tulokseen, että rukousten osoittaminen nimenomaan Isälle on kristillinen erityispiirre.(9 Termiä Isä oli kyllä käytetty Toorassa Jahvesta, Israelin Jumalasta, mutta ainoastaan yleisessä, yhteisöllisessä tai kosmisessa merkityksessä: "Valojen Isä" tai "Israelin Isä", ja viittauksia on suhteellisen vähän. Yksikään ihminen ei olisi tohtinut kutsua Jumalaa henkilökohtaiseksi isäkseen.(19 Myöhemmiltä vuosisadoilta tunnemme kyllä juutalaisia rukouksia, joissa nimitys esiintyy. Synagogarukouksessa sanotaan esim. seuraavasti: "Anna meille, Isämme, sinulta tuleva tieto ja ymmärrys sekä harkinta joka tulee sinun laistasi. Siunattu olet sinä, Herra, joka annat meille tiedon". Tästä tiedämme että ainakin UT:n jälkeen myös juutalaisissa teksteissä puhutaan Jumalasta Isänä.
Mystikko Heinrich Suso (n. 1295-1366) puhui Jumalasta sekä miehenä että naisena, ja Juliana Norwichlainen (1342-k. 1416 jälk.) sanoi: "Niin totta kuin Jumala on Isämme, on hän myös meidän Äitimme." Afrahat Persialainen nimittää Pyhää Henkeä "äidiksi". Jesajan kirjassa Jumala on "kuin taistelija" (42:13) ja myös "kuin synnyttäjä" (42:14).
Vengal Chakkarain (1880-1958) teologinen perusidea on yksinkertaisesti se, että Pyhä Henki on Kristuksen Henki, jopa "Jeesus itse": Jeesus Kristus on Jumalan inkarnaatio, kun taas Pyhä Henki on Jeesuksen Kristuksen inkarnaatio inhimillisessä kokemuksessa. Chakkarai näkee helluntain inkarnaation kolmantena vaiheena Jeesuksen syntymän ja ylösnousemuksen jälkeen: "Henki tuli, ja kristillisen sisäisen kokemuksen suuri draama alkoi - syvällinen vallankumous vaikutti rotumme sisäiseen psykologiaan". Historian Jeesuksen sijaan Chakkarai haluaa asettaa keskukseen Henkenä läsnä olevan "spirituaalisen Kristuksen". Chakkarai näkee Pyhän Hengen työn hiljaisena "sisäisenä asujana". Nimenomaan Pyhä Henki tekee Kristuksen sisäiseksi ja läsnä olevaksi uskovan sydämessä.(5
Yhdysvalloissa asuvan korealaisteologin Jung Young Leen mielestä jin/jang-ajattelun avulla voidaan kuvata myös kolminaisuus paremmin kuin länsimaisessa teologiassa. Pyhä Henki on Muutoksen Henki. Se on jin, reseptiivinen, ja sikäli se on analoginen Taon kanssa, sillä Tao käsitetään aktiiviseksi ilman passiivista toimintaa. Muutos (Luoja, Isä) on jin eli Henki suhteessa Sanaan (=Poika) eli luomisvoiman ja luomisprosessin keskukseen, joka on jang. Henki on jin, vastaanottava Jumalan ilmoittavalle ja pelastavalle toiminnalle, ja Jumala-Luoja on jang suhteessa Henkeen, jiniin. Toisaalta Henki-jin on Sana-jang ja päinvastoin, koska molemmat ovat osallisina Muutokseen eli Luojaan. Koko ajan tapahtuu liikettä ykseydestä moneuteen, yhdestä kolmeen ja päinvastoin. Tämä on muutoksen arkkityyppi. Koko ajan on käynnissä ekspansio ja kontraktio, ykseyden jakaantuminen ja jakaantuneiden yhdistyminen.(8
Kiinalaisiin uskontoihin perehtynyt Julia Ching on huomauttanut, että sanaa Dao/Tao (”Tie”) ”käytetään Johanneksen evankeliumin alun käännöksissä – ’Alussa oli Tao’ – ja että siinä siksi kaikuu myös ’minä olen tie, totuus ja elämä.’ Taon nähdään siis olleen olemassa jo ennen universumin syntyä muuttumattomana ensimmäisenä periaatteena, jopa kaiken olevaisen esi-isänä, jonka kautta kaikki on syntynyt.” Laotse sanoi: "Tao synnytti yhden, yksi on synnyttänyt kahden, kaksi kolmen ja kolme kaikki olennot."
Sana Qi taas, joka viittaa elämänenergiaan kiinalaisessa lääketieteessä, tarkoittaa ilmaa, hengitystä, elämän henkäystä, ja kiinalainen teologi Chang Ch’un-shen on käyttänyt qi-sanaa jopa käännöksenä Pyhälle Hengelle.(6
Rudolf Steiner: "Voisi myös sanoa, 'Pyhä Henki' on Kristuksen (miehisen) Poikaprinsiipin (naisellinen) äitiprinsiippi." Tai kuten Virginia Sease muotoilee: "Maria on Sofia-olemuksen mainen heijastus ja osa kolminaisuutta liittyen Pyhään Henkeen." Myös Theofilos Antiokialainen samaisti Sofian ja Pyhän Hengen. Monissa vanhoissa Raamatun kielissä, kuten hepreassa ja arameassa, sana Pyhä Henki on feminiinisukuinen. Rudolf Steiner sanoo myös, että veressä elää Isä Jumala, hän johdattaa ihmisen aineelliseen elämään. Poika Jumala elää sielullis-henkisessä, hän taas johdattaa ihmisen pois aineellisesta elämästä. Ylevänä syntymisen ja kuolemisen yläpuolella on kolmas, joka on lähtöisin molemmista, joka liittyy tasa-arvoisesti molempiin, jumalalliseen Isään ja jumalalliseen Poikaan: Pyhä Henki. Niinpä sanomme: siirtyminen yliaistisesta aistiseen: "Ex Deo nascimur". Siirtyminen aistisesta yliaistiseen: "In Christo morimur". Molempien yhtyminen, liitto sen kanssa, missä ei syntymällä eikä kuolemalla kummallakaan ole enää olemusta, Hengen avulla tapahtuva ylösnousemus: "Per Spiritum Sanctum reviviscimus." (21
Sadhu Sundar Singh kertoo, kuinka kerran hurmostilassa jouduttuaan kolmanteen taivaaseen (johon Paavali temmattiin), hän katseli ympärilleen ja kysyi: "Mutta missä on Jumala?" Ja hänelle vastattiin: "Jumala ei ole täällä näkyvissä yhtä vähän kuin maan päällä, sillä Jumala on ääretön. Mutta Kristus on täällä, Hän on Jumala, Hän on näkymättömän Jumalan kuva, ja vain Hänessä me näemme Jumalan niin taivaassa kuin maan päällä." Ja Kristuksesta hän näki virtaavan ikään kuin valon ja rauhan aaltoja, jotka vierivät pyhien ja enkelien lomitse ja lävitse tuoden kaikkialle virvoitusta niin kuin lämmin vesi virkistää puut. Ja tämän sadhu ymmärsi Pyhäksi Hengeksi.(12 Kolminaisuuden idea ei ole kokonaan vieras inhimilliselle kokemukselle: esim. vesi säilyttää kemiallisen identiteettinsä riippumatta siitä ottaako se jään, nesteen vai höyryn muodon.(13
Voidaan jopa sanoa, että Kristuksen olemus itse paljastaa Kolminaisuuden salaisuuden. Yhdistäessään jumalallisen ja inhimillisen luonnon persoonansa ykseydessä hän osoittaa sen etäisyyden, joka vallitsee Isän ja Pojan välillä, ja sen kuinka se tulee voitetuksi itsenäisessä persoonassa, Pyhässä Hengessä. Jeesus elää lakkaamatta, Hengen välityksellä, suhteessa Isään. Jumala Kolminaisuutena on sosiaalinen ja yhteisöllinen Jumala. Jumala on Kolminaisuus, koska tarvitaan enemmän kuin yksi, jotta voitaisiin osoittaa rakkautta. Sama mikä pätee ihmiseen, pätee myös Jumalaan. Hän ei ole sulkeutunut itserakkaus, vaan Kolminaisuus, avoin ja vastaanottava. Rakkaus, joka jaetaan. Isä ja Jeesus ovat aina yhdessä, kuin kaksiyhteytenä, tai paremminkin Kolmiyhteytenä: Isä prinsiippinä, Jeesus Isän välineenä ja Henki Isän liikkeellepanevana voimana. Kaikki kolme ovat kokonaan sitoutuneina samaan tehtävään: Isä aloitteentekijänä, Henki liikkeellepanijana, ohjaamassa Jeesusta Isän tahdon suuntaan, ja Jeesus suostumassa Hengen johdatukseen ja siten toteuttamassa Isän tahtoa. Sama trinitaarinen leima pitäisi olla kaikessa, mitä ihminen tekee. Hän ei saa toteuttaa tehtäviään yksin, itsellisenä olentona, vaan täysin jättäytyneenä Pojan yhteyteen ja sitä tietä, Jeesuksen lailla ja hänen kanssaan, Isän työkaluna, jota Henki aktivoi.(15
"'Jumala on Henki', hän (Jeesus) sanoi (Joh.IV:24), ja Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä selitetään Jumalakäsite tavalla, joka itse asiassa tulkitsee saman totuuden uusin sanoin. Siinä sanotaan: 'Jumala on rakkaus' (IV:8). Mitä on näet rakkaus? Kun kaksi ihmistä rakastaa toinen toistaan, heidät on yhdistetty näkymättömin sitein, jotka pakottavat heitä elämään enemmän tai vähemmän sopusoinnussa, ikään kuin he olisivat yksi ajatus ja yksi tahto; sillä rakkaus on yhteen liittävä voima. Universaalinen rakkaus on ex analogia se voima tai se elämä, joka ohjaa kaikki elävät olennot toistensa luo ja sitoo ne yhdeksi ainoaksi suureksi kokonaisuudeksi; eli toisin sanoin ilmaistuna: Jumala on maailmankaikkeuden yhdistävä elementti, se ykseys, joka on ilmennysten moninaisuuden perusta, voimien voima, myriadien muotojen taakse kätketty Henki." - Pekka Ervast
"Hän (Kristus) ja Isä olivat yhtä. Siksi Hän oli rakkautta (agape) sillä lailla kuin Jumala on rakkautta. Hän tuli siis rakkaudesta ihmiskuntaan auttaakseen ihmiskuntaa. Tämä on siitä lähtien ollut Hänen tehtävänsä, ja sitä Hän jatkuvasti tekee sakramenttien kautta ja monella muulla tavalla." - Piispa F. W. Pigott; Vapaa katolinen kirkko 1/1998
(1 V.H.V: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (2 W. Angervo: Suurlähettiläs. Mystica 1937. (3 Annie Besant: Kristinuskon salainen puoli. Teosofinen Seura ry. 1949. (4 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. (5 Jyri Komulainen: Guru Jeesus; Tutkielma hindulaisuudesta ja kristinuskosta. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura 2006. (6 Uusien uskontojen käsikirja; uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. Kirjapaja Oy 2006.
(7 Merja Merras & Paul Nadim Tarazi: Raamattu itämaisin silmin. Atena Kustannus Oy 2005. (8 Kirsti Kena: Kaukoidän teologian näkökulmia - Korea, Japani ja Filippiinit. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 181, 1993. (9 Gunnar Af Hällström - Anni Maria Laato - Juha Pihkala: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan. Kirjapaja Oy 2005. (10 Maiju Lehmijoki-Gardner: Kristillinen mystiikka. Kirjapaja Oy 2007. (11 Raimo Hakola - Juha Pakkala: Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Kirjapaja Oy 2008. (12 Streeter & Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923. (13 S.A. Nigosian: World Religions - A Historical Approach. Bedford/St.Martin's 2008. (14 Matti Myllykoski & Svante Lundgren: Murhatun Jumalan varjo; Antisemitismi kristinuskon historiassa. Yliopistopaino 2006. (15 Wilfrid Stinissen: Isä, sinun käsiisi. Kirjapaja Oy 1995. (16 Jonas Gardell: Jumalasta. Johnny Kniga Kustannus 2006. (17 Robert A. Powell: Pyhä Sofia-kolminaisuus. Kirjokanta Oy 1992. (18 Stefan Einhorn: Salattu Jumala. Otava 2009. (19 Malcolm Guite: Mihin uskovat kristityt. Otava 2009. (20 Kari Kuula: Nainen uudessa uskossa - Uuden testamentin naiskuvia. Kirjapaja Oy 2002. (21 Manfred Schmidt-Brabant/Virginia Sease: Kristinuskon salaisuudet - vanhat ja uudet mysteerit. Suomen antroposofinen liitto 2010.

Ei kommentteja:

Klikkaamalla banneria pääset kyseiselle sivulle: