9.8.07

Ihmisen Minä ja karma

Reinkarnaatio ja karma eli jälleensyntyminen ja kohtalo, kaikkein loogisimmat maailmanselitykset, jotka saumattomasti kuuluvat yhteen, ovat Jumalan asettamia luonnonlakeja, joihin Hän itsekään ei puutu. Jumala on lahjoittanut ihmisille vapaan tahdon ja rajoittanut kaikkivaltiuttaan meihin nähden. Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis..." (Matt.28:18-20). Hän käyttää valtaansa ihmisten kautta. Dietrich Bonhoeffer ymmärsi enemmän kuin kukaan muu Jeesuksen vertausten merkityksen Mestarin poissaolosta, joissa isäntä matkusti kaukaisille maille jättäen kaikkien asioiden hallinnan palvelijoiden käsiin. Jeesus sanoi, että elämän eksistentiaalinen luonne on tällainen. Ihmiskunta on omillaan.
Pelastuksella
on kahdenlainen merkitys: vapauttaa sinut kohtalostasi ja siitä johtuvista jälleensyntymistä fyysiseen ruumiiseen, sekä se, että sinut nostettaisiin ylös siitä hengellisestä tietämättömyydestä jossa olet(1.


Minä kykenee maailmaan syntyessämme valikoimaan maailmasta sellaista, mikä on sille sukua; emme ole vain perintötekijöidemme ja ympäristömme tuote. Arkiminämme elää menneisyydestä, henkinen alkukuvamme, korkeampi Minämme tähtää tulevaisuuteen; arkiminä on kuin kovettunut kuori, korkeampi Minä on alati virtaava. Arkinen itse on kuin palvelija, joka huolehtii herransa taloudesta tämän ollessa kaukaisilla mailla. Ylitajunta, tietoisuutemme todellinen lähde ja keskus, ruumiillistuva, kuolematon Minä, säilyttää ja ymmärtää kaikki opetukset, joita päivätajuntamme ei voi käsittää (2. Ihminen ei esimerkiksi näe ruoansulatuksensa lukemattomia vaiheita. Jos hän näkisi, voisi hän tahdollaan häiritä niitä, joten ihmiselle on vain hyväksi, ettei hän havaitse kaikkia ruumiinsa toimintoja kovin tarkasti.
"Minä" on tosi viinipuu, josta persoonallisuudet maan päällä ovat oksia.
Jumala on myös järjestyksen Jumala ja karma on Jumalan vanhurskaus, oikeamielisyys. Jumalan tahto on hyvä Laki, joka on rakkaus ja oikeus. Jumalallisessa maailmanjohdossa on järkeä - järkeä ja rakkautta.(10
Maailmaa johtaa täydellinen oikeus ja kaikki Jumalan lapset saapuvat kerran Hänen jalkojensa juureen miten kaukana he harhailevatkin. "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi". Kohtalossa ei ole tuomiota eikä rangaistusta, se on persoonaton voima. Jeesuksen saapuminen toi mukanaan totuuden kaksiteräisen miekan, joka auttaa ja herättää sitä joka ottaa sen vastaan, mutta rankaisee niitä jotka torjuvat sen(1. Ihmisellä on yleensä sammumaton tiedonjano, mutta hän ei kiirehdi seuratessaan siveellisiä ihanteitaan.(10 Jumalan rakkaus ei ole sentimentaalista. Se on vahvaa rakkautta, joka etsii meidän lopullista Hyväämme, eikä sen tähden suojele meitä kokemuksilta joita tarvitsemme kasvaaksemme. "Älkää eksykö, ei Jumala anna itseään pilkata." (Gal.6:7)
"Onhan kirjoitettu: 'Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan' - näin sanoo Herra." (Room.12:9)
"Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään." (Room.14:12)
"Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään" (Mark.4:26-28). Nukkuminen tässä tarkoittaa kuolonunta, mutta siemen kasvaa päivin ja öin. Kasvu ei tapahdu nopeasti ja yhtäkkiä, mutta mikään ei mene taaksepäin, kaikki kulkee eteenpäin(3
Alemmilla kehitysasteilla voi käydä niin, että henki johdetaan hänen tietämättään uuteen ruumiillistumiseen. Hän ei tiedä vielä mitään jälleensyntymisen laista. Hän on kuin tietämätön ja alaikäinen lapsi, joka luottavaisesti seuraa johtajaansa kysymättä minne. Kehittyessään henki ottaa itse kohtalonsa ohjat käsiinsä ja menee vapaaehtoisesti ja täysin tietoisena aineeseen. Kehittymättömälle aineellinen elämä on aina houkutteleva, mutta kehittyneelle lienee aineeseen laskeutuminen todellinen koetus.(10

Vertaus peltoon kätketystä aarteesta (Matt.13:44): Kuoleman jälkeen Maa näyttäytyy siihen katseensa vielä kohdistavalle sielulle kuvana pellosta. Jos juuri päättynyt elämä on eletty ihmiskunnan jumalallisten päämäärien hengessä, niin ruokamullan pimeydestä loistaa kulta-aarre. Tämän havaitsemiseksi sielussa on saatava heräämään kaipuu voida elää uudelleen Maan maailmassa ja päästä jatkamaan siellä alettua pyrkimistä henkeä kohti.(9
Marko Pogacnik tulkitsee Jeesuksen vertausta hedelmättömästä viikunapuusta (Luuk.13:6-9); ihmiselle tarjotaan yhä uudelleen mahdollisuus astua seuraava askel henkilökohtaisen kehityksensä tiellä; elämä on kärsivällinen, mutta ihminen epäröi ja pelkää muutosta. Lopulta voimien virtaus patoutuu ja sisäinen jännitys aiheuttaa muutosvoimien purkauksen: tapahtuu "onnettomuus", joka muuttaa olosuhteet täysin, vieden kehitystä eteenpäin ("Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois")(4.
Kristuksen kirotessa viikunapuun...ne, joiden elämä on hedelmätöntä ja jotka eivät täytyä sitä tarkoitusta, jota varten Jumala on heidät luonut, kuihtuvat ja hävitetään. Ei ole määrättyä aikaa, jolloin tulee tehdä hyvää, sillä kaikki ajat ovat yhtä sopivat hyville töille: ihmisen itse täytyy tehdä elämänsä hedelmää tuottavaksi ja siten täyttää sen tarkoitus.(12
Kallisarvoinen helmi (Matt.13:45): Helmi on simpukan tuskan hedelmä ulkoisessa luonnossa. Halu omistaa kallis helmi merkitsee siis maallisten kohtaloiden mukanaan tuoman vaikeuden täyttä hyväksymistä ja sen tunnustamista, että kärsimys on oikeastaan eteenpäin ajava voima kohtalossa.(9 Mitä vastustuksenhaluisempi henki on, sitä enemmän lähestyy tämä parannustyö vanhatestamentillista muotoa "silmä silmästä, hammas hampaasta."(10

Kuten viinitarhavertauksessa (Matt.21, Mark.12, Luuk.20), johon Jeesus otti aiheen profeetta Jesajalta (5:1-7), viinitarha on mainen elämä ja ihminen on vain sen vuokralainen, ei omistaja. Hänen täytyy maksaa vuokraa, tuoda elämänantajalle siitä joitain tuotteita, eli löytää elämän kokemuksistaan sellaista, joka ravitsee hänen ikuista olemustaan, muuten hän on hukkaan elänyt(3."Karma on kohtaloksi tullutta toimintaa" (Steiner). Vaikutin on tärkeämpi kuin itse teko. Ylistyksen toivossa tehty hyvä teko kuuluu fyysilliseen tasoon. Kun vaikutin on syy henkisellä tasolla, se kantaa hedelmää tällä tasolla.(10
Edgar Caycen
mukaan karma on yksinkertaisesti malli muistille. Se on yhdistelmä tietoa, joka on varastoitu nk. "Akaasisiin aikakirjoihin", Elämän kirjaan (ks. Ps.139:16, Daniel 7:10, Fil.4:3, Ilm.20:12), ja jota alitajunta ammentaa nykyhetkeen. Ihminen on elämänsä suhteen aktiivinen osallistuja, ei pelkästään vastahakoinen katsoja. Elämä on lukemattomien mahdollisuuksien ja valintojen summa. Menneisyyden vaikutus tarjoaa vain puitteet mahdollisuuksille ja todennäköisyyksille.
Jumala seuraa samaa menetelmää kuin rakennusmestari, joka ensiksi laatii piirustukset, joiden mukaan rakennus on rakennettava. Piirustukseen ei ole merkitty kaikkia rakennuksen sisustukseen kuuluvia yksityiskohtia eikä aineksia, joita rakennusta varten on käytettävä, vaan ainoastaan sen ulkonaiset rajat. Samoin Jumalakin on määrännyt jokaisen ihmisen elämänrakennuksen pääviivat, joiden mukaan elämä ulkonaisesti muodostuu. Sisustamisen Hän jättää ihmisen itsensä määrättäväksi (ks. myös Ps. 31:16; Jer. 10:23; Saarn. 8:8)(5.
Kaksi ihmistä saattaa kohdata samanlaiset vaikeudet - toinen ehkä katkeroituu, toinen voi nähdä tapahtuneen tilaisuutena johonkin uuteen. Reaktio määrää miten asiat kehittyvät tästä eteenpäin. Hyviä tekoja seuraa tyytyväisyys, huonoja tekoja suru; niin yksinkertaista se on. Kaikki mitä teemme heijastuu lopulta itseemme, teko ei pääty sitä tehtäessä - se kantaa hedelmän, joka palaa tekijälleen. Minä yksilönä olen osa myös yhteistä karmaa ja kaikki muut yksilöt ovat osallisia minun karmastani(6.
"Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi." (Jer.1:5)
"- Eikö Esau ollut Jaakobin veli? sanoo Herra. Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin."
(Mal.1:2) Origenes kirjoitti: "Kun Raamattua tutkitaan suurella uutteruudella Esauta ja Jaakobia koskien, huomataan, että 'Jumalassa ei ole epäoikeudenmukaisuutta' siinä mitä heistä sanotaan ennen kuin he syntyivät ja olivat tehneet mitään, tässä elämässä tietenkin, että 'vanhempi palvelisi nuorempaa', ja kuten huomataan, ei ole epäoikeudenmukaisuutta tosiasiassa, että Jaakob tunki tieltään veljensä jopa kohdussa, edellyttäen että me uskomme että ansioittensa vuoksi jossain edellisessä elämässä Jaakob oli ansainnut Jumalan rakkauden siinä määrin, että oli arvollinen olemaan etuoikeutettu veljeensä nähden."(11
Joh.3 - uudestisyntyminen vedestä ja hengestä: vesi merkitsee monin paikoin Raamatussa aineellista luomista, "Jumalan henki liikkui vetten päällä". "Mikä on syntynyt lihasta on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä"..."Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." Emme tiedä mistä henki tulee tai minne se menee, mutta ruumiin tiedämme olevan lihaa.(10
Ei ole olemassa yhtä tiettyä reinkarnaatioajatusta. Teologiassa on tapana rakentaa jonkinlainen "haamuvastustaja", jotta se sitten voitaisiin torjua erilaisin argumentein, tutkimatta tarkasti mistä tekstiyhteydestä, mistä ympäristöstä kulloinenkin ajatus on peräisin ja mihin se ajatuksellisesti sopii. Ei ole selvää, mikä reinkarnaatiokäsitys torjutaan kristinuskoon soveltumattomana. Esim. anglikaaninen teologi Geddes McGregor näkee kristillisissä käsityksissä tuonpuoleisuudesta suuren puutteen, joka korjautuisi reinkarnaatioajatuksen avulla. Engl. uskontofilosofi John Hick muotoilee kolme vastaväitettä klassista kristillistä katsantokantaa vastaan: a) Vastaamatta jää kysymys ilman omaa pelastushistoriaa kuolleiden lasten kohtalosta. b) Se ei kykene mitenkään selittämään kaikkia ihmiselämän erilaisia lähtökohtatilanteita ja kehitysmahdollisuuksia. c) Vain harvat ihmiset olisivat ehtineet saavuttaa lyhyen maanelämänsä aikana sellaisen kehitysasteen, joka olisi lähelläkään ikuisen palkinnon tai rangaistuksen ansaitsemista.
Toteamus, on elämää kuoleman jälkeen, on yhdenmukainen reinkarnaatioajatuksen ja kristinopin välillä. Kummankaan mukaan maanpäällinen olemassaolo ei ole kuolemassa tyhjiin ammennettu. Molemmat ottavat huomioon ihmisen mahdollisen eteenpäin kehittymisen ja täydellistymisen.
Ennakkoluulo, että reinkarnaatioajatus veisi arvon ihmisen nykyiseltä elämältä, on väärä: vakavasti otettavassa muodossa se näkee kovasti vaivaa osoittaakseen, että on kaikkein tärkeintä elää vastuullisesti tämä nykyinen elämä. Kristillisessäkin traditiossa uudempien käsitysten mukaan on painotettava tätä nykyistä elämää tässä ja nyt.

Erilaisissa läntisissä reinkarnaatiokäsityksissä tapaamme ajatuksen, että yksittäinen ihminen kehittämällä itseään on vastuussa myös maan ja koko ihmiskunnan evoluutiosta.
Viimeistä tuomiota tulkitaan eri tavoin. Erästä uudempaa käsitystä voitaisiin sanoa "itsetuomioksi". Ihminen tunnustaa virheensä ja syyllisyytensä ja havaitsee oman todellisen identiteettinsä. Tämä muistuttaa Rudolf Steinerin kuvausta vainajan tilasta. Sekä tuomioajatus että reinkarnaatio- ja karma-ajatus yhtyvät siinä, että inhimillinen kärsimys sovitetaan ja tapahtuneet vääryydet hyvitetään.
Myös kristinusko tuntee syklisiä elementtejä, ja toisaalta reinkarnaatiouskokin tarjoaa suoraviivaisesti tarkoitushakuisia elementtejä.
Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan ruumiiton sielu jatkaa olemassaoloaan ihmisen kuoleman jälkeen eräänlaisessa välitilassa, kunnes se aikojen lopussa yhtyy taas ruumiiseen. Tämä oletus sisältää selvästi dualistisen tendenssin. Sitä vastoin mm. antroposofia tuntee moniulotteisen ihmiskuvan, joka ei kiistä aineen ja ruumiin merkitystä ja lähtee siitä, että on olemassa jatkuvuus yksittäisten inkarnaatioiden välillä.
Kaikki teologiset oppirakennelmat eivät näe vapahdusta yksinomaan Jumalan aktiviteetin tuloksena, eikä läntinen reinkarnaatiousko ole yksinkertaisesti puhdas suoritus- ja itsevapahdususkonto, esimerkkinä Rudolf Steinerin käsitys Kristuksesta vapahtajana. Teologi Karl Rahner näkee ajatuksen puhdistautumisesta, kiirastulesta, mahdollisuutena päästä kristillisestä näkökulmasta keskusteluyhteyteen reinkarnaatioajatuksen kanssa.(8
Vain siinä määrin kuin avaudumme antamaan anteeksi lähimmäisellemme, kykenemme olemaan osallisia Jumalan anteeksiantamuksesta. Mutta anteeksianto ei ole samaa kuin synninpäästö. Tätä sisäistä lakia ei voi kumota edes armo, koska armo ei voi olla mekaanista vaan on lahja, jonka sydän antaa ja sydän ottaa vastaan.Me voimme pyytää rikkomuksiamme anteeksi ihmisiltä. Mutta vaikka saammekin heiltä anteeksi, emme voi poistaa muita tekojemme seurauksia kuin mahdollisen välien rikkoutumisen. Emme pysty eliminoimaan sitä pahaa vaikutusta, joka teostamme on levinnyt, emmekä edes kykene seuraamaan sen jälkiä, koska emme tiedä minne se on levinnyt. Syntien anteeksisaaminen ihmisiltä ja Jumalalta ei siis merkitse sitä, että tekojemme seuraukset lakkaisivat vaikuttamasta. Anteeksianto on Jumalan voima, josta alkaa uusi elämä, niin että seurauksena on ainakin jossakin määrin toisenlaisia syitä, jotka vuorostaan aikaansaavat toisenlaisia seurauksia. Mutta entisyyttä ja sen jatkumista, sitä joka kerran tapahtui ja jonka tapahtuminen vaikutti olemassaoloon, sitä mikään nykyinen ei muuta. Tuhlaajapoika sai anteeksi, mutta hän ei voinut palauttaa takaisin menneitä vuosiaan. "Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten" (Matt.5:26).(7
Armo on karman neutraloiminen yksinomaan tietoisuudessa, oppimalla sen läksyt ilman fyysistä tekoa. Armo on aina mahdollinen, mutta useimmat valitsevat maksaa karmansa fyysisesti koska he eivät kykene tasapainottamaan sitä puhtaasti tietoisuudessa.
(1
Armoksi voidaan kutsua sitä rakkautta, jolla Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, tuota kipinää hänestä itsestään. Hän on asettanut tuon kipinän kaikkeen, mikä elää. Tässä kipinässä on kasvava voima tulla tuleksi, leimuavaksi tuleksi, joka etsii lähtökohtaansa löytääkseen tämän kerran lainmukaisessa järjestyksessä, joka vallitsee sekä henkistä että aineellista maailmaa antaen hengelle mahdollisuuden löytää tie kotiin sumujen ja usvien läpi. Sitä voidaan kutsua armoksi, ellemme mieluummin kutsu sitä rakkaudeksi.(10

(1 Paul Brunton: Totuuden jäljllä. Karisto Oy 2005. (2 Mathias Wais: Ihmisen elämänkaari. Suomen antroposofinen liitto 2002/Paul Brunton: Meditaatio ja karma. Karisto 1999. (3 V.H.V: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (4 Marko Pogacnik: Sydämen evankeliumi. Eeston Books 2000. (5 Johannes Greber: Yhteydessä henkimaailman kanssa I. Suomen Spiritualistinen seura 1953. (6Kevin Todeschi: Akaasiset aikakirjat. (7 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. (8 Entiset elämät ja nykyisyys. Suomen antroposofinen liitto ry 2004.
(9 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008. (10 Oscar Busch: Jälleensyntyminen, karma ja kuolemanjälkeinen elämä. Biokustannus 2007. (11 Mark L. Prophet & Elizabeth Clare Prophet: The Lost Teachings of Jesus I. Summit University Press 1986. (12 Sadhu Sundar Singh: Näkyjä henkimaailmasta. WSOY 1927.

Ei kommentteja: