Päivitetty viimeksi 24.4.2013
Emme saa tietää miten käärme oli päässyt paratiisiin, yhtä vähän kuin miksi lohikäärme oli taivaassa, josta arkkienkeli Mikael on sen heittänyt maan piiriin. Kristus otti Juudaksen opetuslasten joukkoon. Pahalla on tarkoitus. Lohikäärmeen viha on suunnaton, koska se tietää aikansa olevan lyhyt ihmiskunnan kehitystä ajatellen. Hyvällä sitä vastoin ei ole mitään rajoja. Hebreankielessä ei ole numeroita kuten ei kreikankielessäkään, vaan kullakin kirjaimella on oma lukuarvonsa. Aadam merkitään ADM: A=1, D=4, M=40. 1+4+4+0=9, joka on siis Aadamin luku, ihmiskunnan luku. Ilmestyskirjassa ihmisen tulevaan kehitykseen esteitä aiheuttavan pedon luku on 666, eli 6+6+6=18=1+8=9: ihminen itsessään on kaiken kehitystä ehkäisevän pahan syy. Peto, joka "on ollut ja mennyt, ja on vielä tuleva", on me itse sellaisena kuin luulemme olevamme.
Pedon merkki otsalla johtuu ajatustemme vääristä töistä ja merkki kädessä kättemme pahoista töistä. Pelastettujen luku on 144 000 eli 1+4+4+000=9: käytännöllisesti katsoen ihmiskunta kokonaisuudessaan pelastetaan(1.
"Paha on hyvän hillitöntä
haluamista, taitamattoman tahdon hedelmätöntä hapuilemista." - Eliphas Lévi
Emme saa tietää miten käärme oli päässyt paratiisiin, yhtä vähän kuin miksi lohikäärme oli taivaassa, josta arkkienkeli Mikael on sen heittänyt maan piiriin. Kristus otti Juudaksen opetuslasten joukkoon. Pahalla on tarkoitus. Lohikäärmeen viha on suunnaton, koska se tietää aikansa olevan lyhyt ihmiskunnan kehitystä ajatellen. Hyvällä sitä vastoin ei ole mitään rajoja. Hebreankielessä ei ole numeroita kuten ei kreikankielessäkään, vaan kullakin kirjaimella on oma lukuarvonsa. Aadam merkitään ADM: A=1, D=4, M=40. 1+4+4+0=9, joka on siis Aadamin luku, ihmiskunnan luku. Ilmestyskirjassa ihmisen tulevaan kehitykseen esteitä aiheuttavan pedon luku on 666, eli 6+6+6=18=1+8=9: ihminen itsessään on kaiken kehitystä ehkäisevän pahan syy. Peto, joka "on ollut ja mennyt, ja on vielä tuleva", on me itse sellaisena kuin luulemme olevamme.
Pedon merkki otsalla johtuu ajatustemme vääristä töistä ja merkki kädessä kättemme pahoista töistä. Pelastettujen luku on 144 000 eli 1+4+4+000=9: käytännöllisesti katsoen ihmiskunta kokonaisuudessaan pelastetaan(1.
Pekka Ervast selittää näin: Kaikki mikä meissä on pahaa ja itsekästä, on vierasta. Se ei ole ihmisen todellista itseä, vaan voima, joka tulee ulkoapäin. Sana jota UT:ssa käytetään puhuttaessa syntien anteeksi antamisesta, merkitsee "ajaa ulos". UT:ssa kerrotaan paljon siitä miten ihmisessä voi olla paha henki, hän on kuin riivattu ollessaan pahan vallassa. Himomurhaajakin voi olla tavallisissa oloissa normaali ihminen. Juuri minuutensa nojalla ihminen voi ehdoin tahdoin eristäytyä muusta maailmasta, sulkeutua omaan itseensä, ruveta palvelemaan omaa itseään. Jumala erotti itsestään osan omasta tajunnastaan. Ihmisen äly ei ole kiinni Jumalan älyssä. Ihmisen jumalsyntyinen järki kääntää Jumalalle selkänsä ja paha tulee maailmaan. Jumala ei väkivalloin estä meitä tekemästä pahaa. Me ihmiset olemme saaneet vallan käsiimme maan päällä ja meidän on se vapaaehtoisesti luovutettava Kristukselle. Jumala sallii pahan, koska me sallimme sen.
Aine on rajoitusta, muotoa, siksi voi olla myöskin olemassa pahaa ja itsekkyyttä keskitettynä johonkin muotoon. Tietyssä muodossa eläminen synnyttää luonnollisen elämisen halun, elossa pysymisen halun, ja siitä kehittyy paha luonnollisella tavalla. Vanhoissa mytologioissa ja filosofioissa aine on nähty pahana, henki hyvänä, mutta tämä on väärä kärjistys. Ei olisi ilmennystä, joka pohjautuu aineeseen, ellei aineen ohella olisi henkeä eli tajuntaa. Paha aiheutuu olemassaolosta itsestään. On yksi ainoa Jumaluus, suuri tuntematon, johon kaikki vastakohdat uppoutuvat, myös henki ja aine, ja kärsimys ja nautinto, suru ja ilo yhtyvät yhdeksi rajattomaksi rakkaudeksi ja myötätunnoksi. Paha on harhaa, ohimenevää, ajallista. Ainoastaan pahan mahdollisuus on ikuisuudessa olemassa, sillä ilman sitä ei olisi ilmennyttä hyvää. Rakkauteen ei olisi mahdollisuutta, ellei olisi mahdollisuutta pahaan. Paha on totuuden kieltämistä, että kaikki on Jumalan ilmennystä. Kaiken pahan perustana maan päällä on useimpien ihmisten todellisen identiteettinsä oivalluksen kadottaminen.
Rudolf Steiner jakaa pahan kahteen voimaan: kovettavia voimia, jotka johtavat sieluttomaan, ennalta laskettavaan tilanteeseen ja lamautumiseen, kutsutaan antroposofiassa ahrimanisiksi voimiksi: Raamatun Perkele, peto. Ahriman on alunperin zarathustralaisuuden pahuuden perikuva. Steiner otti käyttöön nimen, mutta antoi sille perinteistä poikkeavan näkemyksen. Ahriman viekoittelee meitä pitämään tietoisuutemme tulevaisuudessa, pyrkien täyttämään meidät pelolla ja huolella. Ahrimaniset voimat yrittävät sitoa ihmisen materiaan ja kertoa, ettei mitään materiasta erillistä henkisyyttä ole olemassakaan.
Vastakkaisia, hajoamiseen ja kaaokseen vieviä voimia, jotka vievät ihmisen uhkarohkeuteen yltävään itsehuomioon, kutsutaan lusiferisiksi: Raamatun Saatana, käärme. Lusifer viekoittelee meitä pysymään menneisyydessä, tai pikemminkin sallia menneisyyden varjostaa nykyisyyden. Lusiferiset voimat yrittävät luoda ihmisestä superolennon, joka henkisesti luulee voivansa tehdä mitä vain itsekkäästi ja pöyhkeästi.
Keskelle, todellisten "pahantekijöitten" väliin, ristiinnaulittiin Kristus. Ihminen löytää itsessään keskitien kahden äärimmäisyyden välillä, jotka yksipuolisina ovat negatiivisia. Keskustasta käsin toimivan ihmisen käyttäytyminen ei ole ennalta määrättyä, hän ei saata yksilöllistä hyvää pahan vastakohdaksi vaan sen "väliin" ilmentämään henkistä keskustaa. Hyvä on elävä virta, paha on tästä oikealle tai vasemmalle eriytynyt ja ottanut lujasti määrätyn hahmon. Se on "jäänyt jälkeen". Miksi Jumala ei tuhoa Kiusaajaa? Jumalahan rakastaa häntä! Rakkaus ei koskaan tuhoa ketään vaan mieluummin kärsii rakastetun tähden. Kunhan aletaan rukoilla hänen puolestaan ja rakastaa häntä, on koittamassa aivan uusi kristillisen valon tajuaminen.(2 Lähi-idässä on laajalle levinnyt näkemys, että Paholainen alkoi kadehtia Aadamia, kun tämä oli luotu Jumalan kuvaksi. Teema on juutalaista perua ja löytyy myös Koraanista. Paholaista meidän tuntemassamme hahmossa ei esiinny Vanhassa testamentissa, koska hän on suhteellisen myöhäinen lisä juutalaisten ajattelussa.
Heprean ja aramean kielissä sana satan merkitsee estäjää, vastustajaa tai vihollista, myös oikeudessa toimivaa syyttäjää tai sotilaallista tai poliittista vastustajaa, ja on arvoväritykseltään varsin neutraali; samasta kantasanasta johdettua ilmaisua käytetään myös Jumalaa kuuliaisesti palvelevasta enkelistä, joka estää Bileamin aasia jatkamasta matkaa suuntaan, johon Jumala ei tahdo Bileamin menevän (4 Moos.22:32). Saatana ei ole alkujaan henkilö, vaan yksi Jumalan ominaisuuksista. Saatana ei ole olento, vaan yksi Jumalan voimista. Se käy selväksi kuningas Daavidin väestönlaskua käsittelevästä kertomuksesta, joka sisältyy 2 Samuelin kirjaan ja 1 Aikakirjaan. 2 Sam.24:1 teksti kuuluu: "Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan hän sanoi: 'Mene ja laske Israelin ja Juudan väki.'" Sen sijaan myöhemmin kirjoitettu Aikakirja (1 Aik.21:1) ei ole enää voinut hyväksyä ajatusta Herran pahuudesta, vaan muotoilee asian: "Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun." Kun paha henki vaivaa Saulia, sen lähettää Jumala eikä Saatana, pahojen henkien päämies (1 Sam.16:14-15). Hes.28:12-19 ja Jes.14:12-19 on tulkittu kuvaukseksi Saatanan lankeemuksesta; jälkimmäisessä Paholainen saa myös nimensä Lusifer - valonkantaja. Lusifer on planeetta Venus kirkkaana aamutähtenä. Ennen John Miltonia Lusiferilla ei ole koskaan ollut paholaisen nimeä. Päinvastoin kristittyjen Vapahtajan sanotaan kutsuneen itseään Ilmestyskirjassa (22:16): "Minä olen... kirkas aamutähti (eli Lusifer)."(5
Jo kristinuskon syntyhetkellä Golgatalla toinen Kristuksen rinnalle ristiinnaulituista ryöväreistä tuomitaan helvettiin ja toiselle luvataan pääsy paratiisiin, vaikka kumpikin on elänyt yhtä viheliäisen elämän. Jos siis kristinusko ylipäänsä johtaa vapauteen ja lunastukseen, se tapahtuu ristiriidan ja sovittamattomien vastakohtaisuuksien kautta. Jos ihminen on Jumalan kuva, niin eivätkö häntä raastavat ristiriidat ole peräisin Jumalan sisäisestä ristiriitaisuudesta? Carl Gustav Jungin mukaan Jumalan syvä sisäinen ristiriitaisuus pakottaa hänet uhraamaan poikansa, valoisan, hyvän puolensa, lepyttääkseen pimeän, vihaavan puolensa. Jumalan pimeän puolen olemassaolosta todistaa sekin, että hän ei halua kitkeä pahuutta maailmasta juurineen ja että ihmisiä kiusaava Saatana jää aina vaille ansaitsemaansa rangaistusta. Ehkä Kristus nimenomaan tahtoi tunnustaa tuonpuoleisen ristiriidan, kun hän valitsi kirkkonsa perustajaksi juuri sisäisesti ristiriitaisen, yltiöpäisen kiivailijan Pietarin, joka halusi seurata häntä kaikkensa antaen mutta kielsi hetimiten mestarinsa. Sigmund Freud kirjoittaa eräässä yhteydessä, että ehkä ei tarvita suurtakaan analyysikykyä sen arvaamiseen, että Jumala ja Paholainen olivat alkujaan identtisiä, että "Jumala oli yksinäinen luonne, joka myöhemmin jakautui kahdeksi vastakkaisten ominaisuuksien määrittelemäksi luonteeksi. Varhaisessa uskonnossa Jumalalla oli vielä kaikki ne kauhistuttavat tunnusmerkit, jotka yhteen kokoamalla muotoiltiin myöhemmin hänen vastakohtansa."(4 DEMON EST DEUS INVERSUS, kabbalistinen aksiooma: kirjaimellisesti "paholainen on jumala ylösalaisin". Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole olemassa pahaa tai hyvää vaan voimat, jotka luovat yhden, luovat toisen, ja ne työskentelevät aineiden luonnon mukaisesti.(5
Lutherin mukaan ihminen kohtaa salatun Jumalan syyttävänä, vaativana ja kauhistuttavana, mutta Kristuksessa ilmoitetun Jumalan ihminen kohtaa rakastavana Isänä ilman vihaa.
Kirkkoisät eivät hyväksy Jumalaa, jolla olisi sekä hyvä että pimeä puoli. Lähtökohtana on inkarnaatio, jossa Jumala selvästi päätti seistä ihmisen, oman kuvansa, rinnalla. Maksimos Tunnustajan mukaan maailmaan syntynyt ja kärsinyt Jumala otti itseensä koko maailman, pahuutta lukuun ottamatta. Jumalan työ alkaa katastrofin jälkeen. Hän ei selittele eikä tuomitse, vaan auttaa. (3 Pahuuden ongelman ratkaisemiseksi on juutalaisen ja kristillisen ajattelutavan pakko sallia selkein sanoin ilmaistun monoteistisen elämänkatsomuksen muuttuminen hiljaisella sopimuksella dualistiseksi, ja persialaisen ajattelutavan vaikutuksesta tämä dualistinen maailmankuva vahvistui entisestään.(4
Ihmiselle hyvää on se mikä tuottaa onnellisuutta. Pahaa se, mikä estää edellistä toteutumasta. Uskonnollisen elämän alueella hyvää on se mikä edesauttaa ihmisen ja hyvän, rakastavan Jumalan välistä elävää kanssakäymistä. Pahaa kaikki se mikä estää ihmistä tavoittamasta Jumalan hyvyyttä ja rakkautta. Sen sai rikas nuorukainen kokea.
"Mitä muuta paha on kuin hyvän puutetta." (Augustinus)
Rudolf Steiner jakaa pahan kahteen voimaan: kovettavia voimia, jotka johtavat sieluttomaan, ennalta laskettavaan tilanteeseen ja lamautumiseen, kutsutaan antroposofiassa ahrimanisiksi voimiksi: Raamatun Perkele, peto. Ahriman on alunperin zarathustralaisuuden pahuuden perikuva. Steiner otti käyttöön nimen, mutta antoi sille perinteistä poikkeavan näkemyksen. Ahriman viekoittelee meitä pitämään tietoisuutemme tulevaisuudessa, pyrkien täyttämään meidät pelolla ja huolella. Ahrimaniset voimat yrittävät sitoa ihmisen materiaan ja kertoa, ettei mitään materiasta erillistä henkisyyttä ole olemassakaan.Vastakkaisia, hajoamiseen ja kaaokseen vieviä voimia, jotka vievät ihmisen uhkarohkeuteen yltävään itsehuomioon, kutsutaan lusiferisiksi: Raamatun Saatana, käärme. Lusifer viekoittelee meitä pysymään menneisyydessä, tai pikemminkin sallia menneisyyden varjostaa nykyisyyden. Lusiferiset voimat yrittävät luoda ihmisestä superolennon, joka henkisesti luulee voivansa tehdä mitä vain itsekkäästi ja pöyhkeästi.
Keskelle, todellisten "pahantekijöitten" väliin, ristiinnaulittiin Kristus. Ihminen löytää itsessään keskitien kahden äärimmäisyyden välillä, jotka yksipuolisina ovat negatiivisia. Keskustasta käsin toimivan ihmisen käyttäytyminen ei ole ennalta määrättyä, hän ei saata yksilöllistä hyvää pahan vastakohdaksi vaan sen "väliin" ilmentämään henkistä keskustaa. Hyvä on elävä virta, paha on tästä oikealle tai vasemmalle eriytynyt ja ottanut lujasti määrätyn hahmon. Se on "jäänyt jälkeen". Miksi Jumala ei tuhoa Kiusaajaa? Jumalahan rakastaa häntä! Rakkaus ei koskaan tuhoa ketään vaan mieluummin kärsii rakastetun tähden. Kunhan aletaan rukoilla hänen puolestaan ja rakastaa häntä, on koittamassa aivan uusi kristillisen valon tajuaminen.(2 Lähi-idässä on laajalle levinnyt näkemys, että Paholainen alkoi kadehtia Aadamia, kun tämä oli luotu Jumalan kuvaksi. Teema on juutalaista perua ja löytyy myös Koraanista. Paholaista meidän tuntemassamme hahmossa ei esiinny Vanhassa testamentissa, koska hän on suhteellisen myöhäinen lisä juutalaisten ajattelussa.
Heprean ja aramean kielissä sana satan merkitsee estäjää, vastustajaa tai vihollista, myös oikeudessa toimivaa syyttäjää tai sotilaallista tai poliittista vastustajaa, ja on arvoväritykseltään varsin neutraali; samasta kantasanasta johdettua ilmaisua käytetään myös Jumalaa kuuliaisesti palvelevasta enkelistä, joka estää Bileamin aasia jatkamasta matkaa suuntaan, johon Jumala ei tahdo Bileamin menevän (4 Moos.22:32). Saatana ei ole alkujaan henkilö, vaan yksi Jumalan ominaisuuksista. Saatana ei ole olento, vaan yksi Jumalan voimista. Se käy selväksi kuningas Daavidin väestönlaskua käsittelevästä kertomuksesta, joka sisältyy 2 Samuelin kirjaan ja 1 Aikakirjaan. 2 Sam.24:1 teksti kuuluu: "Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan hän sanoi: 'Mene ja laske Israelin ja Juudan väki.'" Sen sijaan myöhemmin kirjoitettu Aikakirja (1 Aik.21:1) ei ole enää voinut hyväksyä ajatusta Herran pahuudesta, vaan muotoilee asian: "Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väenlaskun." Kun paha henki vaivaa Saulia, sen lähettää Jumala eikä Saatana, pahojen henkien päämies (1 Sam.16:14-15). Hes.28:12-19 ja Jes.14:12-19 on tulkittu kuvaukseksi Saatanan lankeemuksesta; jälkimmäisessä Paholainen saa myös nimensä Lusifer - valonkantaja. Lusifer on planeetta Venus kirkkaana aamutähtenä. Ennen John Miltonia Lusiferilla ei ole koskaan ollut paholaisen nimeä. Päinvastoin kristittyjen Vapahtajan sanotaan kutsuneen itseään Ilmestyskirjassa (22:16): "Minä olen... kirkas aamutähti (eli Lusifer)."(5
Jo kristinuskon syntyhetkellä Golgatalla toinen Kristuksen rinnalle ristiinnaulituista ryöväreistä tuomitaan helvettiin ja toiselle luvataan pääsy paratiisiin, vaikka kumpikin on elänyt yhtä viheliäisen elämän. Jos siis kristinusko ylipäänsä johtaa vapauteen ja lunastukseen, se tapahtuu ristiriidan ja sovittamattomien vastakohtaisuuksien kautta. Jos ihminen on Jumalan kuva, niin eivätkö häntä raastavat ristiriidat ole peräisin Jumalan sisäisestä ristiriitaisuudesta? Carl Gustav Jungin mukaan Jumalan syvä sisäinen ristiriitaisuus pakottaa hänet uhraamaan poikansa, valoisan, hyvän puolensa, lepyttääkseen pimeän, vihaavan puolensa. Jumalan pimeän puolen olemassaolosta todistaa sekin, että hän ei halua kitkeä pahuutta maailmasta juurineen ja että ihmisiä kiusaava Saatana jää aina vaille ansaitsemaansa rangaistusta. Ehkä Kristus nimenomaan tahtoi tunnustaa tuonpuoleisen ristiriidan, kun hän valitsi kirkkonsa perustajaksi juuri sisäisesti ristiriitaisen, yltiöpäisen kiivailijan Pietarin, joka halusi seurata häntä kaikkensa antaen mutta kielsi hetimiten mestarinsa. Sigmund Freud kirjoittaa eräässä yhteydessä, että ehkä ei tarvita suurtakaan analyysikykyä sen arvaamiseen, että Jumala ja Paholainen olivat alkujaan identtisiä, että "Jumala oli yksinäinen luonne, joka myöhemmin jakautui kahdeksi vastakkaisten ominaisuuksien määrittelemäksi luonteeksi. Varhaisessa uskonnossa Jumalalla oli vielä kaikki ne kauhistuttavat tunnusmerkit, jotka yhteen kokoamalla muotoiltiin myöhemmin hänen vastakohtansa."(4 DEMON EST DEUS INVERSUS, kabbalistinen aksiooma: kirjaimellisesti "paholainen on jumala ylösalaisin". Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole olemassa pahaa tai hyvää vaan voimat, jotka luovat yhden, luovat toisen, ja ne työskentelevät aineiden luonnon mukaisesti.(5
Lutherin mukaan ihminen kohtaa salatun Jumalan syyttävänä, vaativana ja kauhistuttavana, mutta Kristuksessa ilmoitetun Jumalan ihminen kohtaa rakastavana Isänä ilman vihaa.
Kirkkoisät eivät hyväksy Jumalaa, jolla olisi sekä hyvä että pimeä puoli. Lähtökohtana on inkarnaatio, jossa Jumala selvästi päätti seistä ihmisen, oman kuvansa, rinnalla. Maksimos Tunnustajan mukaan maailmaan syntynyt ja kärsinyt Jumala otti itseensä koko maailman, pahuutta lukuun ottamatta. Jumalan työ alkaa katastrofin jälkeen. Hän ei selittele eikä tuomitse, vaan auttaa. (3 Pahuuden ongelman ratkaisemiseksi on juutalaisen ja kristillisen ajattelutavan pakko sallia selkein sanoin ilmaistun monoteistisen elämänkatsomuksen muuttuminen hiljaisella sopimuksella dualistiseksi, ja persialaisen ajattelutavan vaikutuksesta tämä dualistinen maailmankuva vahvistui entisestään.(4
Ihmiselle hyvää on se mikä tuottaa onnellisuutta. Pahaa se, mikä estää edellistä toteutumasta. Uskonnollisen elämän alueella hyvää on se mikä edesauttaa ihmisen ja hyvän, rakastavan Jumalan välistä elävää kanssakäymistä. Pahaa kaikki se mikä estää ihmistä tavoittamasta Jumalan hyvyyttä ja rakkautta. Sen sai rikas nuorukainen kokea.
(1 Max Heindel: Rosenkreutzilainen maailmankatsomus eli mystillinen kristinoppi. (2 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. Kuva: Rudolf Steinerin veistos, Ihmiskunnan edustaja. (3 Torsti Lehtinen: Saatana. Kirjapaja Oy 2004. (4 Jonas Gardell: Jumalasta. Johnny Kniga Kustannus 2006. (5 H.P. Blavatsky: Kabbalan sanakirja. Biokustannus 2006.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti