Ihminen, tunne itsesi!

Platonin sanoin "ihminen on sielu, joka käyttää ruumista." Sieluntoimintoja voidaan ehkä verrata kävelyyn ja aivoja, hermostoa, lattiaan, jolla kävely tapahtuu.
Ihminen elää sisäisten kokemusten maailmassa, joka on ainoa todellisuus, josta voimme olla varmoja: muusta todellisuudesta meillä on vain välillistä tietoa tajunnan välityksellä. Nykyihmiseltä puuttuu yleisesti taju sielullisen erikoislaadusta; se pyritään esineellistämään fyysisen kaltaiseksi tai palauttamaan fyysiseen. Ihmiskuva jää todellista ahtaammaksi.
Sielunelämä on ensi sijassa aistillista, tunteellista ja mielikuvallista tajuntaa ympäristöstä, myös oman ruumiin tiloista. Sellainen on myös eläimellä. Mutta ihmisellä on lisäksi itsetajunta. Eläimelläkin on älykkyyttä, "ajattelua", mutta ihmisessä älykkyys tulee tietoiseksi. Ihminen tietää mitä ajattelee, tuntee, tahtoo. Itsetajunta on ihmisellä ilmeisesti uusi ja vielä verraten heikko ominaisuus, joka hukkuu helposti tajunnan aaltoiluun.
"Henki uinuu kivessä, hengittää kasvissa, liikkuu eläimessä ja tulee tietoiseksi ihmisessä." (Friedrich von Schelling)
Itsetajuntaan sisältyy tunto jonkinlaisesta sielunelämän keskipisteestä, joka on tietoisten sisäisten aktien tekijä. Sitä tarkoitan sanalla "minä" kun sanon MINÄ ajattelen. Sitä voi luonnehtia eräänlaiseksi ihmisyyden ydinvoimaksi, joka antaa vaikutelman "samana pysymisestä" (identiteetistä) tajunnan vaihtuvien sisältöjen virrassa.

Ihmisyyden laadut näyttävät muodostavan neljä sisäkkäistä järjestelmää, jotka ovat toisiinsa hierarkkisessa suhteessa siten, että "ylempi" pyrkii säätelemään "alempaa." Ruumiillisuutemme elollisuus säätelee - antaa muodon - ruumiillisuutemme epäorgaanisille aineille ja voimille. Sielu "käyttää" ruumista, ilmaisee ja toteuttaa tajunnan impulsseja. Ja tajunnan piirissä ilmenee sitä säätelevä ylempi prinsiippi, itsetajunta, minä, josta käsin pyrkii muodostumaan jokin järjestys usein sekavaan sielunelämään.

Ihminen on jäsentynyt kokonaisuus, ensinnäkin ruumiillinen olento, pitkän luonnonevoluution tulos, jossa voidaan erottaa fyysinen järjestelmä, hienorakenteinen mekanismi; toiseksi elollinen järjestelmä, joka syntyy, kasvaa, elää ja kuolee. Voidaan kysyä, onko elollinen oma laatunsa ja lainalaisuutensa, joka muodostaa elottomista aineista ja voimista väliaikaisen kokonaisuuden.
Elollisuus ilmenee ruumiin rytmisissä toiminnoissa (aineenvaihdunta, hengitys, verenkierto, unen ja valvetilan vaihtelu). Vallitseva biologinen ajattelu haluaa rajoittua fysikaalis-kemiallisiin voimiin, mutta sille on edelleen ongelma, miten elimistön kokonaisuus eli muoto, muodostuu ja pysyy yllä.

Sielu on tavallaan hengen perusta, mutta ne eivät ole sama asia, koska henki tiedostaa sielun ja koetaan arvokkaammaksi kuin sielu. Henki on lähinnä sisäistä toimintaa ja yhteydessä tietoisen tahdon kanssa. Hengessä yksilö ylittää itsensä biologisena olentona. Henki on usein yritetty torjua ihmiskuvasta.
Henkenä ihmiselle on mahdollista kohota myös itsessään olevan luonnon, ruumiin ja sielun, halujensa, egoisminsa yläpuolelle. Henkisiä ovat itsetajuntaa edellyttävät toiminnat, kuten ajattelu ja korkeampien arvojen tajuaminen.
Henkisen toiminnan liikkeellepanijana on varsinainen minä. Se on olemisen taso, joka selittää ihmisen kyvyn "arkipäiväisen itsensä" ylittämiseen, totuudellisuuteen ja eettisyyteen, ja joka koetaan vain elämällä se. Ihminen kykenee tiedostamaan itsensä minäolennoksi ja kysymään: Kuka minä olen?(1

Ihmistä voidaan verrata kasviin: kukka on henki. Varsi on sielu. Juuret ovat ruumis. Myös: Minä eli Henki  on puutarhuri, puutarha on sielumme ja maaperä on ruumiimme. Tai: Minä on taiteilija, sielu hänen taideteoksensa ja ruumis kankaansa. Sielu ei ole henki eikä aine, vaan niiden välinen suhde. Sielu on aineen kannalta katsoen henkeä ja hengen kannalta katsoen ainetta. Blavatskyn mukaan aine on henkeä sen alimmalla tasolla ja henki on ainetta sen korkeimmalla tasolla. Mitään täysin kuollutta ainetta ei ole. Kirkko on sekoittanut käsitteet henki ja sielu samoin kuin yleinen kielenkäyttö käyttäessään molempia lausetapoja vuorotellen merkityksessä henki. Kuitenkin jo Paavali erotti ne varmasti toisistaan sanoessaan ihmisen olevan henki, sielu ja ruumis (mm. 1 Tess.5:23). Perry Stone kirjassaa Parantava ateria (Kuva ja Sana 2009) esittää mielenkiintoisen yhteyden: 
Jerusalemin temppeli            Ihmisruumis
Ulommainen piha                 Ruumis
Sisäpiha                              Sielu
Kaikkein pyhin                    Henki

"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen..." (Hepr.4:12, v. 1938 käännös). Erottelu sielun ja hengen välillä on perustavanlaatuinen. Sen kieltäminen on mystikoiden kokemusten kieltämistä. Ihmisen on täysin mahdotonta tulla täysin vapaaksi huolimatta kaikista maailman psykologisista tempuista, jos hän ei saavuta jälleen yhteyttä henkeensä ja juurru lujasti siihen. Henki on paikka, jossa Jumala asuu ja jossa me olemme Jumalan kuva, aivan kokonaan oma itsemme. Meidän henkemme on avoimuutta Jumalaa kohtaan ja kykyä ottaa vastaan Jumala (vrt. Room.8:16).(4

Enemmistö ihmisistä kuolee välittämättä siitä ja tietämättä sitä, onko elämällä mitään tarkoitusta vai eikö ole, onko ihmisellä olemuksessaan jotain jumalallista vai onko hän pelkkä nahkasäkki joka sisältää lihaa, verta, luita, hermoja ja lihaksia. He ovat vieraita omalle itsellensä. Ennen kuin alamme mietiskellä uraamme, saattaisi olla viisaampaa mietiskellä itseämme.

Ei ole epäilystäkään siitä että sinä olet olemassa. Sitä tiedät että olet tässä ja että olet tietoinen olento, mutta sinä olet totutun asenteen takia pitänyt selvänä, että tämä minä oli ruumis. Vaikkapa puolet ruumiistasi olisi leikattu pois ja sinä silti eläisit, tietoisuus minän olemassaolosta pysyisi heikentymättömänä ja aivan yhtä voimakkaana kuin ennen. Egon tajuaminen, minä-tietoisuus, ei ole erottamattomasti sidottu tietoisuuteen fyysisestä ruumiista.
Jos olet syvästi vajonnut ajatuksiisi, sinä et edes kuule sanoja jotka joku sanoo sinulle. Kuulet todellisuudessa tajunnallasi, mielelläsi. Fyysinen korva on vain väline, minä joka kuulee on enemmän mieli kuin ruumis. Ruumis ei ole sinä. Se ei ole sielu.
Sanot totuttuun tapaan "minun ruumiini", sillä vaikka et tietoisesti havaitse sitä, jokin sinussa saa sinut automaattisesti käyttämään tätä possessiivista omistusmuotoa, joka ilmaisee että ruumis kuuluu sinulle, jolloin se ei ole sama kuin sinä.
Unitila on mentaalinen tila, tajunta joka toimii itsessään. Joukko ajatuksia, jotka kulkevat tietoisuuden kautta. Jos minä voi erottaa itsensä niin täydellisesti ruumiista, että se elää uudelleen unessa, joka on sarja ajatuksia ja mielikuvia, silloinhan uni ei ole mitään muuta kuin mieli, tajunta. Uni olisi todiste, että ihminen on ruumiista erillinen tajunta ja että sielu ei ole mitän muuta kuin tämä tietoisuus.
Syvässä unessa ei ole mitään tietoisuutta egosta. Kun heräät, minä palaa olemaan. Jos minä olisi vain ruumis, ei olisi mitään joka eläisi tuon ajallisen sielun kuoleman yli jota sanomme uneksi, sinä et voisi koskaan vaipua uneen. Ruumis ei voisi menettää tietoisuuttaan kuolematta, jos sen ainoa tajunta olisi se itse.

Tuntemukset, tunteet ja tunteenomaiset mielialat ovat osa sisäistä rakennettasi, mutta eivät se osa, joka pysyy kautta elämäsi muuttumattomana kuten "minä", ego. Egoismi, yksilöllisyys, halut ja muistot ovat perimmälti vain mielen eri asteita. Ne ovat ajatuksia. Itseasiassa ei ajatusten ja tunteitten välillä ole mitään eroa, paitsi että ajatukset muuttuvat vielä nopeammin. Kun ne ovat kuolleet, sinä jatkat elämistä. Syvässä unessa kaikki ajatukset häviävät. Ellei minä olisi muuta kuin ajatuksia, se siis voisi lakata olemasta nukkuessa. Kuinka sinä saattaisit tietää, että sinulla on jatkuvasti muuttuvia ajatuksia, ellei sinussa olisi jotain kiinteää ja muuttumatonta, minkä vastakohdan avulla saattaisit nähdä ja tajuta eron. Täytyy olla jokin osa sinua joka ei muutu, jotta voisit saada käsityksen siitä että kaikki muu muuttuu.
Se mikä on tietoinen jostakin kohteesta on Tietoisuus. Kuka tuntee sen? SE joka havaitsee ja jota itseään ei havaita. Tajunta on ruumiissa oleva havaitsija, ja tuo jokin toinen on tajunnan sisällä oleva havaitsija. Me sanomme "minun tajuntani". Se merkitsee jotain joka on tajunnan taustalla. Se jokin on minä, yksilön Todistaja. Mikä muodostaa tajunnan? Fyysiset aistimykset, vai ajatukset vai tunteet? "Minä" sisältää kaikki nämä ainekset, mutta se ei täysin tyhjenny niihin.
Ihminen ei ole kahlehditty katoavaiseen minäänsä, hän vain uskoo olevansa. Tämä usko perustuu illuusioon, että viisi aistia ovat ihmisen elämässä hänen tietoisesti toimivat apulaisensa ja siksi aistein havaittava maailma on kestävä ja todellinen maailma. Aistit pettävät häntä ja hän pettää itseänsä.(2

..."Persoonallinen ihminen sellaisena kuin hänet tunnemme taipumuksineen, haluineen ja ajatuksineen ei ole koko ihminen, vaan ainoastaan enemmän tai vähemmän vääristynyt 'aineeseen heijastunut kuva' ihmisen todellisesta Minästä, hänen hengestään eli kuolemattomasta sielustaan. Tämä Minä kahlehdittuna elimistöön, joka kuuluu fyysiseen ilmiömaailmaan, elää itse puhtaasti älyllisessä maailmassaan. Se on jumalallinen kaikkialla olevan elämän kipinä, ja siinä piilevät sen ominaisuudet: tieto, hyvä tahto ja kyky; alkuperältään puhtaasti henkisenä se ei koskaan voi tahraantua pahasta, so. ajatuksista tai haluista, jotka ovat ristiriidassa maailmankaikkeuden harmonian kanssa. Mutta juuri siksi, että tämä Minä on vain siemen, jossa jumalalliset ominaisuudet piilevät mahdollisuuksina, täytyy sen kasvaa maaperässä, jossa sen luonto voi kypsyä. Tämä maaperä on rajoitettu, ilmiöllinen elämä aineellisessa ruumiissa. 'Henki inkarnoituu', kuten sanotaan; koko Minä ei astu ruumiiseen; se vain elähdyttää ruumista, niin että siihen syntyy tietoisuus, ja maaelämän aikana siihen sitten kehittyy persoonallinen itsetietoisuus. Hengen lihaksitulon tarkoituksena on tietysti, että se heräisi tietoiseksi omista mahdollisuuksistaan eli tulisi itsetietoiseksi. Tämä voi tapahtua vain siten, että hengen heijastus aineeseen, ruumiillinen itsetajunta, henkevöityy niin, että molemmat minuudet eivät enää ole toisistaan erillään kuten kaksi rantaa, joita silta yhdistää, vaan ne sulavat yhteen yhdeksi ainoaksi Minäksi, ainoaksi yliruumiilliseksi, ylipersoonalliseksi itsetajunnaksi. Jotta tämä tulisi mahdolliseksi tarvitaan kuitenkin pitkä persoonallisen ihmisen puhdistus.
Henki tahtoo luontonsa mukaisesti sitä mikä on järkevää ja hyvää - sen tahto on sellainen, mitä me kutsumme epäitsekkääksi; ruumiillinen tietoisuus sitä vastoin pyrkii luontonsa mukaisesti siihen, mikä on järjetöntä ja pahaa, mikä aikaansaa epäsopua maailmassa - sen tahto on sellainen, mitä me kutsumme itsekkääksi. Tällaiseen pitkään puhdistustyöhön ei yksi lyhyt maallinen elämä riitä. Se jatkuu sen tähden ruumiillisen kuoleman jälkeen; väitetään jopa, että henki, korkeampi Minä, monta kertaa inkarnoituu eri ruumiisiin - mikä myös näkyy olleen yleinen usko vanhalla ajalla, samoin kuin vielä tänä päivänä kaikki itämaiset uskonnot julistavat tätä oppia jälleensyntymisestä eli reinkarnaatiosta."
(Pekka Ervast: Tulevaisuuden uskonto. Ihmisyyden tunnustajat 2001.)

Meillä on henkis-fyysinen ruumis, näkymätön muotohahmo, joka antaa muodon ja pitää koossa aineen, joka on vain lainassa luonnolta ja samaa olemusta kuin esim. kivikunta. Kaikki ruumiin solut uusiutuvat aika ajoin, mutta ruumis säilyy samana. Kuollessaan ihminen menettää ruumiinsa.
Ruumiin muotohahmo luotiin ihmisen hengen tueksi ja sielun tukikohdaksi. Syntiinlankeemuksen johdosta se on joutunut liian läheiseen suhteeseen aineen kanssa ja kulkee sen kera luonnollisen häviön tietä. Ilman ruumiin koossapitävää ja muotoa antavaa voimaa ihmistä uhkaa ennen pitkää henkinen "häipyminen", "katoaminen" henkisen maailman äärettömyyksiin. Juuri tämä pakottaa ihmisen etsimään uutta ruumiillistumista maan päällä lujittaakseen minävoimaansa ja kokeakseen ruumiin tunnon.
Kristus henkisti ruumiinsa, muotohahmonsa, läpikotaisin; Hän voitti sen lopullisesti omakseen kuolemalta mahdollistaakseen sen kerran meille kaikille. Ei siis ole ristiriitaa jälleensyntymisen ja viimeisenä päivänä tapahtuvan ruumiin ylösnousemuksen välillä, eivätkä ne ole sama asia kuten jotkut väittävät!(3
Pythagoraan mukaan kun sielu on kokonaan tullut hengeksi, ei hän kadota yksilöllisyyttään, vaan hän tekee sen täydelliseksi yhtymällä alkukuvaansa Jumalassa.
1 Tess.5:23:n perusteella Origenes ajattelee, että hengessään ihminen kykenee partisipoimaan Pyhän Hengen kautta Jumalaan. lankeemus kuitenkin lamaannutti hengen alkuperäisen voiman eikä ihminen langenneena pysty ilman Logoksen apua ja opastusta saavuttamaan alkuperäistä suhdetta Jumalaan. Ilmaisulla "sielu" Origenes viittaa lankeemuksen jälkeiseen tilaan - sielulla hän ymmärtää siis langennutta ymmärrystä.
Klemens Aleksandrialaisen mukaan koska Kristus-Logos on Isän kuva ja kaltaisuus, järjellisellä sielulla varustettu ihminen kykenee Logoksen koulussa kasvamaan kuvan kaltaisuuteen, heijastamalla itseään Kristus-Logoksen esikuvaan. Logoksen ilmestyminen ruumiissa todistaa ihmisruumiin ontologisesta hyvyydestä. "Jumalan Logos tuli ihmiseksi, jotta sinä oppisit ihmiseltä sen, miten ihminen voi tulla Jumalaksi", hän kirjoittaa Protreptikos-teoksessaan.
Tuomaan evankeliumissa Jeesus sanoo: "Kun opitte tuntemaan itsenne, silloin teidät tunnetaan ja te ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Jollette opi tuntemaan itseänne, te elätte köyhyydessä ja olette köyhyys."
"Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne, jos tuotte sen esiin. Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole, se, mikä teiltä puuttuu, vie teidät tuhoon."
Suufilainen ajatus: "Se, joka tuntee itsensä, tuntee Herransa."(5

(1 Reijo Wilenius: Mihin maailma menee. WSOY 1991. (2 Paul Brunton: Totuuden jäljillä. Karisto Oy 2005. (3 Hans-Werner Schroeder: Ylösnousemusruumiin ymmärtämiseksi. Kristiyhteisö 1/1990. (4 Wilfrid Stinissen: Syvemmälle rukoukseen. Kirjapaja Oy 2004.
(5 Stefan Einhorn: Salattu Jumala. Otava 2009.

Ylösnousemus, taivaaseen astuminen ja toinen tuleminen

Torinon käärinliinaa on tutkittu tarkemmin kuin mitään muuta menneisyyden reliikkiä kaikin nykyaikaisin menetelmin. Uusimmat tutkimukset viittaavat vahvasti aitoperäisyyteen. Käärinliinan vainajahahmon syntymekanismi on kuitenkin yhä arvoitus, jota tiede ei ole pystynyt selittämään. Pahoin ruoskitun, ristiinnaulitsemishaavoin runnellun miehen hahmo vastaa evankeliumien kuvausta Jeesuksen kärsimyshistoriasta(1.

Evankeliumeista näemme prosessin etenevän: välittömästi ylösnousemuksensa jälkeen Kristus sanoo Maria Magdaleenalle, "Älä koske minuun". Myöhemmin Hän kehottaa epäilevää Tuomasta koskemaan haavojaan.
Ylösnousemusruumiinsa Hän kykeni tiivistämään käsin kosketeltavaksi saakka, ja silti kulki seinien läpi. Origeneen mukaan Jeesuksen jumalallisen ylösnousmusruumiin saattoivat nähdä vain ne, jotka olivat osallisia sellaisista asioista.
Opetuslapset eivät heti tunnista Herraansa, Hän on muuttunut. Maria Magdaleena luulee Häntä ensin puutarhuriksi - itseasiassa nähden Hänen varsinaisen olemuksensa "maailman puutarhurina". "Maria kääntyi" viittaa tietoisuuden liikkeeseen; hän tunnisti Kristuksen äänestä, inspiraation tasolla, Hänen puhutellessaan Mariaa nimeltä. Ilmestyskirjan kuvauksessa Hän on kasvanut kosmisiin mittoihin.
"Tyhjä hauta merkitsee: Älkää katsoko Jeesus-ihmiseen! Te ette seiso jonkin suuren pyhän ihmisen haudalla. Katsokaa Kristukseen! Hän on kosmis-jumalallinen olento."(6

Isä Sergei Bulgakov (1871-1944), ortodoksipappi, painottaa vahvasti tosiasiaa, että taivaaseen astumisesta kertoo vain kaksi evankelistaa, lyhyesti Markus ja laajemmin Luukas (sekä evankeliumissa että apostolien teoissa). Matteuksen evankeliumi vaikenee tästä: sen sijaan se päättyy Herran juhlalliseen lupaukseen, että Hän on kanssamme maailman loppuun asti (Matt.28:20).
Johanneksella on viittaus lähtöön Isän luo ainoastaan jäähyväispuheissa. Bulgakovin johtopäätös on, että tämä pakottaa meidät ajattelemaan kahden todistuksen olevan samanarvoiset tai jokatapauksessa yhteensopivat: Herra viipyy maan päällä "maailman loppuun asti" ja samanaikaisesti "istuu Isän oikealla puolella", vanhan uskontunnustuksen mukaan(2. Oikea on perinteisesti aktiivinen puoli verrattuna passiiviseen vasempaan. Kristus on liittynyt siihen Isän puoleen, joka aktiivisesti kurkottaa maan maailmaan. Paavalille Hän ilmestyi taivaaseen astumisensa jälkeen. Jos Kristus olisi mennyt pois, se tekisi tyhjäksi Hänen inkarnaationsa.

Taivaaseen astuessaan Kristus liittyy maan elämänvoimiin pilvien alueella. Pilvet leijailevat taivaan ja maan välillä, ne kuuluvat molempiin maailmoihin. Hänen ylösnousemusruumiinsa haihtui opetuslasten silmien edessä elämänvoimien pilveksi ja helluntaina elämänvoimien liekit ilmestyivät apostolien yläpuolelle, aivan kuten Vanhassa Testamentissa Herra kulki israelilaisten edellä päivällä pilvipatsaassa ja yöllä tulipatsaassa (2 Moos. 13:21-22). Hänen ylösnousemusruumiinsa saavutti täyden kapasiteettinsa, laajeten sekä taivaaseen että maahan päin - Hän on läsnä kaikkialla samanaikaisesti: "Hän on tästä ajasta alkaen taivasvoimien Herra maan päällä", sanoo Kristiyhteisön uskontunnustus, ja helatorstain aikarukous lisää, että Hän "kirkastaa maan olevuuden taivaan olevuudella." Kuollessaan ja noustessaan ylös, Kristus kutoi yhteen ihmisyytensä ja jumaluutensa, yhdisti maan ja taivaan. Taivaaseen astumisessa luotiin uusi sfääri: taivas leviää maan päälle sakramenttien kautta. Taivaaseen astuminen on tien avaamista: ihmisenä taivaaseen nousevassa Kristuksessa ihmisluonnolle avautuu pääsy korkeuteen. Kuten Hänen inkarnaationsa vaikutti ympäröivään luontoon - ihmeteot, Beetlehemin tähti, auringonpimennys, maanjäristys - se parantaa sisäisesti ihmisluonnon, joka ilmestyy uutena luomuksena "uuden taivaan" alla, "uuden maan" päällä, toteaa Bulgakov(2.
Kristus toi kuolemallaan uuden impulssin itse fyysiseen aineeseen, sillä kun hänen kylkensä lävistettiin ristillä, veri ja vesi jotka vuotivat haavasta maahan, lisäsivät siihen uuden voiman. Tämä on tehnyt työtään kuin siemen maassa viimeiset 2000 vuotta. Meille ihmisille annettiin fyysiseen ruumiiseemme jotain mitä meillä ei koskaan aiemmin ollut. Jeesuksessa Kristuksessa näemme kuvan Jumalan Pojasta ihmishahmossa ja voiman toteuttaa tämä poikuus itsessämme. Ylösnousemus antoi meille voiman muuntaa ja lunastaa fyysiset ruumiimme, toteuttaaksemme henkisen identiteettimme, ensin mielessä, myöhemmin olemuksemme joka osassa(3.

Pääsiäisajatus on on kristillisen uskon sydän ja varsinainen lähde. Paavalin sanat: "Ellei Kristus olisi ylösnoussut, olisi meidän uskomme turha", oikeuttavat suorastaan sanomaan kristinuskoa Ylösnousseen uskonnoksi. Kristillisellä hurskaudella ei lopulta ole muuta päämäärää kuin vaalia vuoropuhelua ylösnousseen Kristuksen kanssa. Kristusta ei ole etsittävä menneisyydestä eikä tulevaisuudesta vaan välittömästi tästä hetkestä. Hänen alueensa ei ole jossain tuonpuolisessa, vaan hän on meitä lähellä tässä maailmassa, jossa myös me elämme.(6

"Koska Kristus astuu meihin uhrinsa kautta ja sallii tuon uhrin jatkaa työtään 'meissä' ja 'meidän kauttamme', hän tekee meidät kuninkaiksi ja papeiksi, kuten Apokalypsi sanoo. Kristuksen kuninkaallinen voima meissä sallii meidän sanoa: 'Minä olen'. Kristuksen papillinen toiminta meissä sallii meidän asettaa tämän 'Minän' jumalallisen käyttöön." - Rudolf Frieling

"Voitaisiin sanoa, että seitsemän Minä Olen-lausetta Kristus antoi meille 'kuvauksena' itsestään kosmisena henkenä, kosmisena Minänä, joka on jokaisen yksilöllisen ihmisen hengen arkkityyppi. Kun Hän kutsuu Itseään 'Maailman Valoksi', meidän pitäisi ottaa tämä kirjaimellisesti ja tietää, että ilman Kristusta maailmasta olisi tullut hyvin pimeä paikka. Kuitenkin Kristus yhdisti Itsensä maahan ja antoi jokaiselle ihmiselle 'kipinän' Itsestään: meidän oma Minämme on osa Hänen Minästään. Tällä tavoin me kaikki kannamme meissä tämän kipinän kätkettyjen ominaisuuksien kehittämisen potentiaalia. Meillä jokaisella on potentiaalia tulla 'Maailman Valoksi', edellyttäen että me haluamme työstää sitä. Tällä tavoin Kristus seisoo täydellisyyden esimerkkinä, johon voimme pyrkiä." - Philip Mees

Kristuksen täytyi vetäytyä pois, ettei tekisi opetuslapsia riippuvaisiksi itsestään. Hän oli seisonut ulkoapäin heidän edessään, nyt heissä alkoi sisäisen työstämisen ja kypsymisen prosessi: heidän täytyi tavoittaa Hänet ja liittyä Häneen sisältäpäin, sydäntensä omasta vapaasta voimasta.

Rudolf Steiner kuvaa, kuinka helluntaina kaikkiallinen rakkaus, joka Golgatalla on syntynyt maan päälle, sytyttää apostolit ja lämmittää heitä, Kristuksen teko herää eloon heidän sieluissaan. He kykenivät nyt näkemään jokaiseen sydämeen ja sieluun, sekä sanomaan juuri sen mitä kukin tarvitsi(4.

Parusia, toinen tuleminen, tarkoittaa oikeastaan läsnäoloa joka paljastuu. Hän tulee "pilvissä", kun ihmisyksilöt hengessä ottavat Hänet vastaan ja heidän sisäiset silmänsä avautuvat näkemään eteerisen Kristuksen. Myös Sergei Bulgakov sanoo, ettei toinen tuleminen ole saapumista yhdestä paikasta toiseen, "taivaasta maahan", vaan muutos ihmisissä(2.

Kristus haluaa ilmestyä ihmisen sisässä ja aloittaa uuden kehitysaskeleen ihmiskunnassa. Hän on tullut uuteen suhteeseen ihmiskuntaan ja uskonnolliseen elämään.

"Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana" (Matt.16:27-28). Heti tämän jälkeen seuraa kertomus kirkastumisesta: läsnä oli muutamia, jotka eivät olleet kuolleet ennen kuin näkivät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan, Mooses ja Elias enkeliolemuksineen vieressään. Kirkastuksen kokeminen on palkka, maksu tekojen mukaan. Jerusalemin temppelin hävitys on vain historiallinen symboli maailman koko kehityksestä. "Ei ole jäävä kiveä kiven päälle" (Luuk.24) - kaikki mikä aiemmin on ollut temppeliä maailmassa, hajotetaan. "Aurinko pimenee eikä kuu anna valoansa ja tähdet putoilevat taivaalta"; ihmiset suuntaavat havaintonsa materiaaliseen ulkoisuuteen. "Ihmisen Pojan merkki" taivaalla on vielä jotain aavistelevaa - kaikki ihmisarvon ja humaanisuuden vaatimukset nykypäivänä. "Taivaan pilvet", joiden päällä hän tulee, on mahdollisuuksien tila. "Salaman leimahdus" on valaistus. On voimia, jotka eivät ole Kristuksesta. Markus sanoo: "Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen'" (Mark.13:6). Minän herääminen, yksilön herääminen tietoiseksi itsestään, johtaa hajaannukseen - "sotien melske ja sanomat sodista". "Ihmisen Poika" on ihmiskunnan tulevaisuuden päämäärä.(5

(1 Juha Hiltunen. Aamulehti 23.12.2005. (2 Fr. Sergius Bulgakov: The Holy Grail & The Eucharist. Lindisfarne Books 1997. (3 www.ica.org.au (4 Rudolf Steiner: Viides evankeliumi. Suomen antroposofinen liitto 2002. (5 Rudolf Frieling, Kristiyhteisö-lehti 3-4/1991 ja Emil Bock, Kristiyhteisö-lehti 2&3/1995. (6 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008.

Ihmisen Minä ja karma

Reinkarnaatio ja karma eli jälleensyntyminen ja kohtalo, kaikkein loogisimmat maailmanselitykset, jotka saumattomasti kuuluvat yhteen, ovat Jumalan asettamia luonnonlakeja, joihin Hän itsekään ei puutu. Jumala on lahjoittanut ihmisille vapaan tahdon ja rajoittanut kaikkivaltiuttaan meihin nähden. Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis..." (Matt.28:18-20). Hän käyttää valtaansa ihmisten kautta. Dietrich Bonhoeffer ymmärsi enemmän kuin kukaan muu Jeesuksen vertausten merkityksen Mestarin poissaolosta, joissa isäntä matkusti kaukaisille maille jättäen kaikkien asioiden hallinnan palvelijoiden käsiin. Jeesus sanoi, että elämän eksistentiaalinen luonne on tällainen. Ihmiskunta on omillaan.
Pelastuksella on kahdenlainen merkitys: vapauttaa sinut kohtalostasi ja siitä johtuvista jälleensyntymistä fyysiseen ruumiiseen, sekä se, että sinut nostettaisiin ylös siitä hengellisestä tietämättömyydestä jossa olet(1.

Minä kykenee maailmaan syntyessämme valikoimaan maailmasta sellaista, mikä on sille sukua; emme ole vain perintötekijöidemme ja ympäristömme tuote. Arkiminämme elää menneisyydestä, henkinen alkukuvamme, korkeampi Minämme tähtää tulevaisuuteen; arkiminä on kuin kovettunut kuori, korkeampi Minä on alati virtaava. Arkinen itse on kuin palvelija, joka huolehtii herransa taloudesta tämän ollessa kaukaisilla mailla. Ylitajunta, tietoisuutemme todellinen lähde ja keskus, ruumiillistuva, kuolematon Minä, säilyttää ja ymmärtää kaikki opetukset, joita päivätajuntamme ei voi käsittää (2. Ihminen ei esimerkiksi näe ruoansulatuksensa lukemattomia vaiheita. Jos hän näkisi, voisi hän tahdollaan häiritä niitä, joten ihmiselle on vain hyväksi, ettei hän havaitse kaikkia ruumiinsa toimintoja kovin tarkasti.
"Minä" on tosi viinipuu, josta persoonallisuudet maan päällä ovat oksia. Jumala on myös järjestyksen Jumala ja karma on Jumalan vanhurskaus, oikeamielisyys. Jumalan tahto on hyvä Laki, joka on rakkaus ja oikeus. Jumalallisessa maailmanjohdossa on järkeä - järkeä ja rakkautta.(10

Maailmaa johtaa täydellinen oikeus ja kaikki Jumalan lapset saapuvat kerran Hänen jalkojensa juureen miten kaukana he harhailevatkin. "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi". Kohtalossa ei ole tuomiota eikä rangaistusta, se on persoonaton voima. Jeesuksen saapuminen toi mukanaan totuuden kaksiteräisen miekan, joka auttaa ja herättää sitä joka ottaa sen vastaan, mutta rankaisee niitä jotka torjuvat sen(1. Ihmisellä on yleensä sammumaton tiedonjano, mutta hän ei kiirehdi seuratessaan siveellisiä ihanteitaan.(10 Jumalan rakkaus ei ole sentimentaalista. Se on vahvaa rakkautta, joka etsii meidän lopullista Hyväämme, eikä sen tähden suojele meitä kokemuksilta joita tarvitsemme kasvaaksemme. "Älkää eksykö, ei Jumala anna itseään pilkata." (Gal.6:7)

"Onhan kirjoitettu: 'Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan' - näin sanoo Herra." (Room.12:9)

"Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään." (Room.14:12)

"Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään" (Mark.4:26-28). Nukkuminen tässä tarkoittaa kuolonunta, mutta siemen kasvaa päivin ja öin. Kasvu ei tapahdu nopeasti ja yhtäkkiä, mutta mikään ei mene taaksepäin, kaikki kulkee eteenpäin(3
Alemmilla kehitysasteilla voi käydä niin, että henki johdetaan hänen tietämättään uuteen ruumiillistumiseen. Hän ei tiedä vielä mitään jälleensyntymisen laista. Hän on kuin tietämätön ja alaikäinen lapsi, joka luottavaisesti seuraa johtajaansa kysymättä minne. Kehittyessään henki ottaa itse kohtalonsa ohjat käsiinsä ja menee vapaaehtoisesti ja täysin tietoisena aineeseen. Kehittymättömälle aineellinen elämä on aina houkutteleva, mutta kehittyneelle lienee aineeseen laskeutuminen todellinen koetus.(10

Vertaus peltoon kätketystä aarteesta (Matt.13:44): Kuoleman jälkeen Maa näyttäytyy siihen katseensa vielä kohdistavalle sielulle kuvana pellosta. Jos juuri päättynyt elämä on eletty ihmiskunnan jumalallisten päämäärien hengessä, niin ruokamullan pimeydestä loistaa kulta-aarre. Tämän havaitsemiseksi sielussa on saatava heräämään kaipuu voida elää uudelleen Maan maailmassa ja päästä jatkamaan siellä alettua pyrkimistä henkeä kohti.(9

Marko Pogacnik tulkitsee Jeesuksen vertausta hedelmättömästä viikunapuusta (Luuk.13:6-9); ihmiselle tarjotaan yhä uudelleen mahdollisuus astua seuraava askel henkilökohtaisen kehityksensä tiellä; elämä on kärsivällinen, mutta ihminen epäröi ja pelkää muutosta. Lopulta voimien virtaus patoutuu ja sisäinen jännitys aiheuttaa muutosvoimien purkauksen: tapahtuu "onnettomuus", joka muuttaa olosuhteet täysin, vieden kehitystä eteenpäin ("Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois")(4.
Kristuksen kirotessa viikunapuun...ne, joiden elämä on hedelmätöntä ja jotka eivät täytyä sitä tarkoitusta, jota varten Jumala on heidät luonut, kuihtuvat ja hävitetään. Ei ole määrättyä aikaa, jolloin tulee tehdä hyvää, sillä kaikki ajat ovat yhtä sopivat hyville töille: ihmisen itse täytyy tehdä elämänsä hedelmää tuottavaksi ja siten täyttää sen tarkoitus.(12
Kallisarvoinen helmi (Matt.13:45): Helmi on simpukan tuskan hedelmä ulkoisessa luonnossa. Halu omistaa kallis helmi merkitsee siis maallisten kohtaloiden mukanaan tuoman vaikeuden täyttä hyväksymistä ja sen tunnustamista, että kärsimys on oikeastaan eteenpäin ajava voima kohtalossa.(9 Mitä vastustuksenhaluisempi henki on, sitä enemmän lähestyy tämä parannustyö vanhatestamentillista muotoa "silmä silmästä, hammas hampaasta."(10

Kuten viinitarhavertauksessa (Matt.21, Mark.12, Luuk.20), johon Jeesus otti aiheen profeetta Jesajalta (5:1-7), viinitarha on mainen elämä ja ihminen on vain sen vuokralainen, ei omistaja. Hänen täytyy maksaa vuokraa, tuoda elämänantajalle siitä joitain tuotteita, eli löytää elämän kokemuksistaan sellaista, joka ravitsee hänen ikuista olemustaan, muuten hän on hukkaan elänyt(3."Karma on kohtaloksi tullutta toimintaa" (Steiner). Vaikutin on tärkeämpi kuin itse teko. Ylistyksen toivossa tehty hyvä teko kuuluu fyysilliseen tasoon. Kun vaikutin on syy henkisellä tasolla, se kantaa hedelmää tällä tasolla.(10
Edgar Caycen mukaan karma on yksinkertaisesti malli muistille. Se on yhdistelmä tietoa, joka on varastoitu nk. "Akaasisiin aikakirjoihin", Elämän kirjaan (ks. Ps.139:16, Daniel 7:10, Fil.4:3, Ilm.20:12), ja jota alitajunta ammentaa nykyhetkeen. Ihminen on elämänsä suhteen aktiivinen osallistuja, ei pelkästään vastahakoinen katsoja. Elämä on lukemattomien mahdollisuuksien ja valintojen summa. Menneisyyden vaikutus tarjoaa vain puitteet mahdollisuuksille ja todennäköisyyksille.
Jumala seuraa samaa menetelmää kuin rakennusmestari, joka ensiksi laatii piirustukset, joiden mukaan rakennus on rakennettava. Piirustukseen ei ole merkitty kaikkia rakennuksen sisustukseen kuuluvia yksityiskohtia eikä aineksia, joita rakennusta varten on käytettävä, vaan ainoastaan sen ulkonaiset rajat. Samoin Jumalakin on määrännyt jokaisen ihmisen elämänrakennuksen pääviivat, joiden mukaan elämä ulkonaisesti muodostuu. Sisustamisen Hän jättää ihmisen itsensä määrättäväksi (ks. myös Ps. 31:16; Jer. 10:23; Saarn. 8:8)(5.
Kaksi ihmistä saattaa kohdata samanlaiset vaikeudet - toinen ehkä katkeroituu, toinen voi nähdä tapahtuneen tilaisuutena johonkin uuteen. Reaktio määrää miten asiat kehittyvät tästä eteenpäin. Hyviä tekoja seuraa tyytyväisyys, huonoja tekoja suru; niin yksinkertaista se on. Kaikki mitä teemme heijastuu lopulta itseemme, teko ei pääty sitä tehtäessä - se kantaa hedelmän, joka palaa tekijälleen. Minä yksilönä olen osa myös yhteistä karmaa ja kaikki muut yksilöt ovat osallisia minun karmastani(6.

"Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi." (Jer.1:5)
"- Eikö Esau ollut Jaakobin veli? sanoo Herra. Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin."
(Mal.1:2) Origenes kirjoitti: "Kun Raamattua tutkitaan suurella uutteruudella Esauta ja Jaakobia koskien, huomataan, että 'Jumalassa ei ole epäoikeudenmukaisuutta' siinä mitä heistä sanotaan ennen kuin he syntyivät ja olivat tehneet mitään, tässä elämässä tietenkin, että 'vanhempi palvelisi nuorempaa', ja kuten huomataan, ei ole epäoikeudenmukaisuutta tosiasiassa, että Jaakob tunki tieltään veljensä jopa kohdussa, edellyttäen että me uskomme että ansioittensa vuoksi jossain edellisessä elämässä Jaakob oli ansainnut Jumalan rakkauden siinä määrin, että oli arvollinen olemaan etuoikeutettu veljeensä nähden."(11
Joh.3 - uudestisyntyminen vedestä ja hengestä: vesi merkitsee monin paikoin Raamatussa aineellista luomista, "Jumalan henki liikkui vetten päällä". "Mikä on syntynyt lihasta on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä"..."Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." Emme tiedä mistä henki tulee tai minne se menee, mutta ruumiin tiedämme olevan lihaa.(10

Ei ole olemassa yhtä tiettyä reinkarnaatioajatusta. Teologiassa on tapana rakentaa jonkinlainen "haamuvastustaja", jotta se sitten voitaisiin torjua erilaisin argumentein, tutkimatta tarkasti mistä tekstiyhteydestä, mistä ympäristöstä kulloinenkin ajatus on peräisin ja mihin se ajatuksellisesti sopii. Ei ole selvää, mikä reinkarnaatiokäsitys torjutaan kristinuskoon soveltumattomana. Esim. anglikaaninen teologi Geddes McGregor näkee kristillisissä käsityksissä tuonpuoleisuudesta suuren puutteen, joka korjautuisi reinkarnaatioajatuksen avulla. Engl. uskontofilosofi John Hick muotoilee kolme vastaväitettä klassista kristillistä katsantokantaa vastaan: a) Vastaamatta jää kysymys ilman omaa pelastushistoriaa kuolleiden lasten kohtalosta. b) Se ei kykene mitenkään selittämään kaikkia ihmiselämän erilaisia lähtökohtatilanteita ja kehitysmahdollisuuksia. c) Vain harvat ihmiset olisivat ehtineet saavuttaa lyhyen maanelämänsä aikana sellaisen kehitysasteen, joka olisi lähelläkään ikuisen palkinnon tai rangaistuksen ansaitsemista.
Toteamus, on elämää kuoleman jälkeen, on yhdenmukainen reinkarnaatioajatuksen ja kristinopin välillä. Kummankaan mukaan maanpäällinen olemassaolo ei ole kuolemassa tyhjiin ammennettu. Molemmat ottavat huomioon ihmisen mahdollisen eteenpäin kehittymisen ja täydellistymisen.
Ennakkoluulo, että reinkarnaatioajatus veisi arvon ihmisen nykyiseltä elämältä, on väärä: vakavasti otettavassa muodossa se näkee kovasti vaivaa osoittaakseen, että on kaikkein tärkeintä elää vastuullisesti tämä nykyinen elämä. Kristillisessäkin traditiossa uudempien käsitysten mukaan on painotettava tätä nykyistä elämää tässä ja nyt.
Erilaisissa läntisissä reinkarnaatiokäsityksissä tapaamme ajatuksen, että yksittäinen ihminen kehittämällä itseään on vastuussa myös maan ja koko ihmiskunnan evoluutiosta.
Viimeistä tuomiota tulkitaan eri tavoin. Erästä uudempaa käsitystä voitaisiin sanoa "itsetuomioksi". Ihminen tunnustaa virheensä ja syyllisyytensä ja havaitsee oman todellisen identiteettinsä. Tämä muistuttaa Rudolf Steinerin kuvausta vainajan tilasta. Sekä tuomioajatus että reinkarnaatio- ja karma-ajatus yhtyvät siinä, että inhimillinen kärsimys sovitetaan ja tapahtuneet vääryydet hyvitetään.
Myös kristinusko tuntee syklisiä elementtejä, ja toisaalta reinkarnaatiouskokin tarjoaa suoraviivaisesti tarkoitushakuisia elementtejä.
Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan ruumiiton sielu jatkaa olemassaoloaan ihmisen kuoleman jälkeen eräänlaisessa välitilassa, kunnes se aikojen lopussa yhtyy taas ruumiiseen. Tämä oletus sisältää selvästi dualistisen tendenssin. Sitä vastoin mm. antroposofia tuntee moniulotteisen ihmiskuvan, joka ei kiistä aineen ja ruumiin merkitystä ja lähtee siitä, että on olemassa jatkuvuus yksittäisten inkarnaatioiden välillä.
Kaikki teologiset oppirakennelmat eivät näe vapahdusta yksinomaan Jumalan aktiviteetin tuloksena, eikä läntinen reinkarnaatiousko ole yksinkertaisesti puhdas suoritus- ja itsevapahdususkonto, esimerkkinä Rudolf Steinerin käsitys Kristuksesta vapahtajana. Teologi Karl Rahner näkee ajatuksen puhdistautumisesta, kiirastulesta, mahdollisuutena päästä kristillisestä näkökulmasta keskusteluyhteyteen reinkarnaatioajatuksen kanssa.(8

Vain siinä määrin kuin avaudumme antamaan anteeksi lähimmäisellemme, kykenemme olemaan osallisia Jumalan anteeksiantamuksesta. Mutta anteeksianto ei ole samaa kuin synninpäästö. Tätä sisäistä lakia ei voi kumota edes armo, koska armo ei voi olla mekaanista vaan on lahja, jonka sydän antaa ja sydän ottaa vastaan.Me voimme pyytää rikkomuksiamme anteeksi ihmisiltä. Mutta vaikka saammekin heiltä anteeksi, emme voi poistaa muita tekojemme seurauksia kuin mahdollisen välien rikkoutumisen. Emme pysty eliminoimaan sitä pahaa vaikutusta, joka teostamme on levinnyt, emmekä edes kykene seuraamaan sen jälkiä, koska emme tiedä minne se on levinnyt. Syntien anteeksisaaminen ihmisiltä ja Jumalalta ei siis merkitse sitä, että tekojemme seuraukset lakkaisivat vaikuttamasta. Anteeksianto on Jumalan voima, josta alkaa uusi elämä, niin että seurauksena on ainakin jossakin määrin toisenlaisia syitä, jotka vuorostaan aikaansaavat toisenlaisia seurauksia. Mutta entisyyttä ja sen jatkumista, sitä joka kerran tapahtui ja jonka tapahtuminen vaikutti olemassaoloon, sitä mikään nykyinen ei muuta. Tuhlaajapoika sai anteeksi, mutta hän ei voinut palauttaa takaisin menneitä vuosiaan. "Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten" (Matt.5:26).(7
Armo on karman neutraloiminen yksinomaan tietoisuudessa, oppimalla sen läksyt ilman fyysistä tekoa. Armo on aina mahdollinen, mutta useimmat valitsevat maksaa karmansa fyysisesti koska he eivät kykene tasapainottamaan sitä puhtaasti tietoisuudessa.(1
Armoksi voidaan kutsua sitä rakkautta, jolla Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, tuota kipinää hänestä itsestään. Hän on asettanut tuon kipinän kaikkeen, mikä elää. Tässä kipinässä on kasvava voima tulla tuleksi, leimuavaksi tuleksi, joka etsii lähtökohtaansa löytääkseen tämän kerran lainmukaisessa järjestyksessä, joka vallitsee sekä henkistä että aineellista maailmaa antaen hengelle mahdollisuuden löytää tie kotiin sumujen ja usvien läpi. Sitä voidaan kutsua armoksi, ellemme mieluummin kutsu sitä rakkaudeksi.(10

(1 Paul Brunton: Totuuden jäljllä. Karisto Oy 2005. (2 Mathias Wais: Ihmisen elämänkaari. Suomen antroposofinen liitto 2002/Paul Brunton: Meditaatio ja karma. Karisto 1999. (3 V.H.V: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (4 Marko Pogacnik: Sydämen evankeliumi. Eeston Books 2000. (5 Johannes Greber: Yhteydessä henkimaailman kanssa I. Suomen Spiritualistinen seura 1953. (6Kevin Todeschi: Akaasiset aikakirjat. (7 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. (8 Entiset elämät ja nykyisyys. Suomen antroposofinen liitto ry 2004.
(9 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008. (10 Oscar Busch: Jälleensyntyminen, karma ja kuolemanjälkeinen elämä. Biokustannus 2007. (11 Mark L. Prophet & Elizabeth Clare Prophet: The Lost Teachings of Jesus I. Summit University Press 1986. (12 Sadhu Sundar Singh: Näkyjä henkimaailmasta. WSOY 1927.