Usko ja tieto

Päivitetty viimeksi 24.4.2013

"Keskustelussa uskovaisen kanssa tuntuu järki olevan se merkki, jolla Jumala ilmaisee, kenet on valinnut kadotukseen."

"Dogmi syö uskoa kuin home leipää."

- Markku Envall

"Kahdenlaiset ihmiset tuntevat Jumalan: ihmiset, joilla on nöyrä sydän - samantekevää, ovatko he viisaita vai tyhmiä - ja todella viisaat ihmiset. Ainoastaan ylpeät ja keskinkertaisella järjellä varustetut ihmiset eivät tunne Jumalaa.

- Pascal

"On todella mahdotonta uskoa oman tietonsa vastakohtaa kadottamatta samalla tietoaan, ja yhtä mahdotonta on päästä tietoon jonkun uskomansa vastakohdasta kadottamatta samalla uskoaan."

"Järkeillä uskosta on puhua järjettömiä, sillä uskon kohde on järjen ulkopuolella. Jos minulta kysytään: onko Jumala olemassa? vastaan: uskon hänen olevan. Mutta oletteko siitä varma? – Jos siitä olisin varma, en sitä uskoisi; silloin sen tietäisin."

- Eliphas Lévi

Tunnustaudumme Kristukseen jo kun etsimme ja tahdomme seurata häntä. Elävä usko Kristukseen on Kristuksen omaksumista hengessä, avautumista Kristukselle, jotta Hänen olemuksensa voisi virrata meihin, ristiinnaulitun vapahtajan ylösnousemista ihmisen ruumiillisessä olemuksessa. "Uskon on henkilökohtaista läsnäoloa, Kristuksen itsensä läsnäoloa" (Kallistos Ware).

"Usko Jumalaan" voi pintapuolisesti tarkoittaa, että minulla on jonkinasteinen luottamus Jumalan olemassaoloon, mutta syvemmässä uskonnollisessa mielessä se tarkoittaa, että minulla on syvä luottamus jumalalliseen, suuntaudun elämässäni sen mukaan ja järjestän elämäni niin, että se vastaa tätä vakaumusta. Silloin usko on vaikuttava voima, sydämen ja tahdon suhde ulkoisin silmin näkymättömään.
Usko ei ole opittujen asioiden totena pitämistä, ei sentimentaalinen mielenliikutus eikä tiettyjen moraalisten tapojen omaksumista, painopisteen siirtämistä vanhojen rajojen sisällä. Usko on sydämen näkövoima, henkinen aisti joka avautuu järjen valaistuessa totuuden tiedolla, ja johtaa uskonnolliseen elämään: pää, sydän ja kädet yhteistyössä. Uskonvoima ikään kuin laskeutuu ajattelusta tunteeseen ja tunteesta fyysiseen ruumiiseen. "Hyvät teot" voivat kummuta esiin korkeamman luonnon välttämättömyydestä. Tie uskoon käy epäilyksen kautta; rehellinen epäileminen on totuuden etsimistä, mielen puhdistamista epäjumalien palveluksesta. Usko herää, kun ristiriita tunteen ja järjen välillä on poistettu. Pää on nykyihmisen sielun elämän painopiste, aivot taistelevat sydäntä vastaan. Tiedonpuun rinnalla täytyy elpyä Elämänpuun voima.
Voitto Viro kirjoittaa: "Joku hurskas kuuluu sanoneen, että hän uskoo ilman muuta, mitä Raamattu sanoo, ja jos Raamattu sanoisi, että Joona nieli valaskalan, hän uskoisi senkin. Tällainen ei ole osoitus suuresta uskosta vaan suuresta yksinkertaisuudesta."

Rudolf Steiner: "Totta on: yksinkertainen mieli voi aavistaa kristinuskossa piilevät totuudet. Mutta aina ei mieltä tyydytä aavistus; se kehittyy korkeammalle ja tahtoo tietää, tahtoo oppia tuntemaan. Mutta silloinkin, kun se kohottautuu korkeimpiin viisauksiin, jää kristinuskoon vielä syviä salaisuuksia. Se on yksinkertaisinta mieltä, mutta myös korkeimmalle kehittynyttä älyä varten!" Albert Einstein totesi: "Tiede ilman uskontoa on rampa, uskonto ilman tiedettä on sokea."

Mielen muutos, kääntyminen, on ymmärryksen valaistuminen ja kääntyminen totuuden valon puoleen (kreik. Metanoia ei tarkoita "kääntymystä"). Ihminen ei enää rakasta itsekästä, persoonallista elämää, vaan sitä elävää, ihmeellistä ihannetta, jonka on nähnyt - todellisuutta epätodellisuuden sijasta - ja sitä hän ikävöi ja tavoittelee. Kääntyminen merkitsee siis sitä, että ihminen muuttaa sitä suuntaa, josta hän etsii onnea. Ihminen saattaa vain asennoitua oikealla tavalla, "kääntyä".

Usko jolle tieto on vaaraksi, on vaarallinen (Mutta myös: "Kaikki tieto alkaa uskosta ja päättyy siihen". - Novalis). Voitto Viro: "Jeesuksenkaan vaikutuksesta ei suggestiotekijä voinut puuttua. Mutta näyttää siltä, että hän pikemminkin vältti sen vaikutuksia: kun hän huomasi, että ihmiset kiinnittivät liian paljon huomiota ihmeisiin, ilman että mitään tapahtui sydämissä, hän saattoi vetäytyä pois, eikä hän liioin halunnut tehdä fantastista vaikutusta paljastamalla sisäisen elämänsä salaisuuksia, ennen kuin opetuslapset olivat kasvaneet tajuamaan niitä sisältäpäin." [...] "Sen seikan uskominen, että Raamattu on Jumalan sana tai että Jeesus on sanonut ja tehnyt sen, mitä Raamattu sanoo hänen tehneenkin, ei tee ihmisestä kristittyä. (Jaak.2:19-20) Jos uskossa olisi kysymys uskonnollisista vakaumuksista, kristityllä ei olisi mitään eroa hinduun."
Jaakko Hämeen-Anttila puolestaan toteaa: "Uskoa voidaan ajatella järjen rajat ylittävänä tietona. Oppi on inhimillistä, mutta usko jumalallista." Augustinuksen kaksi komplementaarista periaatetta kristillisten uskontotuuksien ymmärtämiseksi: Usko, että ymmärtäisit; ymmärrä, että uskoisit. "Usko ei ole luulemista. Luulo on passiivista. Usko on aktiivista" (Edith Hamilton).

"Ei mikään oppi kuulu uskoon, sillä usko on henkinen voima ja näkemys. Usko on ihmisen sisin ja salaisin kyky." [...] "Apostoli sanoo, että ihmisen henki tutkii Jumalan hengen salaisuuksia. Mutta ennen kuin ihmisessä ovat auenneet hänen sisäiset aistinsa, uskoo eli paremmin sanoen pitää hän totena, mitä tietäjät ja näkijät kertovat ja ovat kertoneet näkymättömän maailman asioista." [...] "Usko ja tieto eivät ole keskenään ristiriidassa. Todeksi luuleminen ja tieto ovat toistensa vastakohtia, sillä kun ihminen jonkun asian tietää, ei hänen enää tarvitse luulla sitä todeksi. Usko sitä vastoin on siveellinen voima, joka ei suinkaan ole tiedon vastakohta, vaan sen synnyttäjä." (Pekka Ervast: Pieni Ruusu-Risti Katekismus. Ruusu-Risti 1953)

Kristillis-gnostilainen opettaja, Theodotos, kirjoittaa: "Meitä ei tee vapaaksi pelkkä kaste, vaan tieto siitä, keitä me olimme ja mitä meistä on tullut, missä olemme olleet tai mihin olemme joutuneet, minne olemme matkalla ja mistä meidät on vapautettu, mitä on syntymä ja mitä jälleensyntyminen." (Klemens Aleksandrialainen, Katkelmia Theodotokselta)(1

Gnostilaiset korostivat välittömän kokemuksen ensisijaisuutta. Gnostilainen voi hyväksyä "uskossa" mitä muut ovat sanoneet, ainoastaan väliaikaisesti, kunnes hän on löytänyt oman polkunsa. Gnostilaisuus oli hengen liike ilman ehdottomia rajoja. Todellinen Gnosis on mystinen tieto ja kokemus, johon tullaan sisäisin, intuitiivisin keinoin, ja joka ylittää asioiden ulkomuodon, jonka tavallinen yksilö hyväksyy "todellisuutena". Ulkoinen kristitty pyrkii pelastukseen elämän jälkeen, sisäinen kristitty etsii "gnosista" tässä elämässä. Gnosis punoutuu suoraan "tietoon" ja kokemukseen pyhästä, mieluummin kuin nojaa pelkästään uskoon tai pyhien tekstien tutkimiseen. Tietomme gnostilaisuudesta on huomattavasti laajentunut kun Nag Hammadin kirjasto löydettiin Egyptistä 1945. Nämä epätavalliset dokumentit suureksi osaksi kuvaavat kohtaamisia ylösnousseen Kristuksen ja Hänen seuraajiensa välillä. Ajatukset niissä ovat vallankumouksellisia, ja paljastavat joitain hyvin ajankohtaisia ideoita. Esimerkiksi ylösnoussut Kristus puhuu yksilön totuuden etsimisen tärkeydestä. Carl Jung kutsui gnostikkoja ensimmäisiksi psykologeiksi. Voidaan sanoa, että Jungin teoria arkkityypeistä on muinaisten gnostilaisten opetusten uudelleen elpymistä, ilmaistuna nykyaikaisen maailman kielellä. Nag Hammadin löytö saattaa myös auttaa selittämään miksi sellaisia ihmisiä kuin Blake, Rembrandt, Dostojevski, Tolstoi ja Nietzche kiehtoi Kristus, mutta kiusasi kristillinen oikeaoppisuus. Tavallaan nämä miehet olivat nykyaikaisia gnostikkoja, jotka kyselivät samoja kysymyksiä kuin monet kysyvät tänään: kuka oli Kristus, ja kuinka tulisi ymmärtää ylösnousemus tai toinen tuleminen? Miksi olemme täällä; miksi on hyvä ja paha? Onko gnostilaisella kristillisyydellä sen uskossa henkilökohtaiseen polkuun valaistumiseen samankaltaisuutta itämaisiin uskontoihin?

Eräät valtauoman opettajatkin tekivät "kirkkokristityissä" eron oivaltavien "gnostikkojen" ja yksinkertaisten uskovien välillä. Augustinuksen mukaan se mihin ihminen ei aisteillaan kykene, siihen hän pystyy oman sielunsa sisäisyydessä, sillä ikään kuin kuudentena aistina ihmissielu voi ymmärtää jumalallisia ja iankaikkisia. Hänen käsitykseensä pelastuksesta liittyy illuminaatio (in-luminatio=sisäinen valaistuminen). Langennut ihminen voi oppia tuntemaan sekä itsensä että todellisuuden varsinaisen olemuksen ainoastaan Logoksen valossa: lankeemuksessa menetetty ymmärryksen valo saadaan Logoksen koulussa jälleen takaisin. Klemens Aleksandrialaisen mukaan kristillisessä gnosiksessa on kyse tiedon ja rakkauden yhdistymisestä; näin hän kirjoitti filosofisimmassa teoksessaan, joka oli tarkoitettu kristinuskon tuntemuksessa pidemmälle edenneille, joilla on edellytykset ymmärtää mainittu ajatus.
Paavali etenee pitemmälle kuin Luther, joka pysähtyi "oikeamielisyyteen yksin uskosta". Luther erotti uskon ja tiedon ja nimitti ajattelua "älyn portoksi". Uskon ja tiedon erottamisella ei ole mitään tekemistä Paavalin kanssa, se on täysin hänen oppinsa vastaista. Todellista tietoa ei voi toiselle valmiiksi pureksittuna tarjota, voi vain antaa tienviittoja osoittamaan suuntaa. Sen täytyy jo olla meissä ennen kuin pystymme sen kuulemaan. Totuus, iankaikkinen elämä, Jumala, on meissä, lähempänä kuin kädet ja jalat; sen tähden sitä ikävöimme. Se pyrkii esiin, mutta käännämme huomiomme usein muualle. Usko on iäisen ja ajallisen, kahden rakastavaisen vetovoima toisiaan kohti. Missä taivas ja maa yhtyvät, syntyy usko. Äly näkee aatteellisesti, käsittää asian teoreettisesti. Lopullinen vakaumus, välitön tietäminen, on tulosta intuitiosta, transsendenttisesta kyvystä, ihmisen olemuksessa piilevästä totuuden vaistosta. Myös Jeesus etsi itseään ennen Jordanin kastetta.

Tosi usko ei pysähdy itseensä, se on vasta alku ja on alati kasvava. Jeesus puhuu vuoren siirtämisestä uskon voimalla (Matt.17:20). "Vuorten siirtäminen" oli tavanomainen juutalainen sananparsi, jolla ymmärrettiin suurten, hämmästyttävien vaikeuksien voittamista. Uskosta alkaa ihmisen sisäinen vapautuminen, pelastustyö; Kristus hänessä vapahtaa ja pelastaa, mutta ihmisen täytyy "valvoa ja rukoilla": "Ahertakaa pelolla ja vavistuksella pelastumiseksenne, sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa tahtomisen ja vaikutusvoiman hyvän tahtonsa toteutumiseksi" (Fil.2:12).
"Odotan yhä, samalla jo saan, toivon yhä, samalla jo omistan, ihmettelen yhä, samalla tiedän." (Henry J.M. Nouwen)

"Tässä maailmassa maanviljelys perustuu neljään asiaan. Sato voidaan korjata varastoon veden, maan, tuulen ja valon ansiosta. Jumalankin maanviljelys perustuu neljään asiaan, jotka ovat usko, toivo, rakkaus ja tieto. Usko on maamme, jossa juuremme ovat. Toivo on vesi, joka ravitsee meidät. Rakkaus on tuuli, joka saa meidät kasvamaan. Tieto on valo, Valo on tieto, joka kypsyttää meidät."
(Gnostilainen Filippuksen evankeliumi(1)

"Meidän tulee rukoilla, ei enemmän totuutta vaan enemmän tahtoa elää sen totuuden pohjalta, joka meillä jo on. Eikä että Jumala rakastaisi meitä vaan että me itse rakastaisimme Jumalaa enemmän ja auttaisimme häntä antamalla hänen toimia kauttamme, ruumistamme käyttäen." (Paul Brunton: Totuuden jäljillä. Karisto Oy 2005.)

(1 Nag Hammadin kätketty viisaus; gnostilaisia ja varhaiskristillisiä tekstejä. WSOY 2001.

Evankeliumit

"Ensin opimme evankeliumeista tuntemaan Kristuksen. Sitten vähitellen lähdemme henkisen kokemuksen tielle. Ja tällä tiellä havaitsemme omissa riippumattomissa kokemuksissamme, että Kristuksen oppi on tosi sellaisena kuin evankelistat sen esittävät. Siis: niin kuin evankeliumit ensin auttoivat ja tukivat meitä, niin nyt meidän omat - alussa pienet, vähitellen kasvavat - kokemuksemme, todistaessaan meille, että evankeliumit puolueettomasti ja objektiivisesti katsoen ovat oikeassa, samalla tukevat evankeliumeja." - Pekka Ervast
Kysymykseen, mikä on evankeliumi, vastaa Rudolf Steiner: Se on virike, mikä tulee niiltä tasoilta, missä enkelit ja arkkienkelit ovat - se laskeutuu sen maailman läpi, joka on ihmismaailman yläpuolella, ja astuu ihmiskuntaan näistä valtakunnista jatkuvana virtana.
Emil Bock lisää: Tavallaan kuin taivaan neljästä suunnasta kaikuu Sana, olevaisuuden Alkusana, itse korkein, henkinen Sana-olento.
Evankeliumi, kr. eu-aggelos, "hyvän uutisen tuominen"; englanninkielinen "gospel" on anglosaksinen käännös kreikasta ja tarkoittaa tarkalleen samaa. Paavalin kirjeissä sana evankeliumi viittaa Paavalin opetukseen Jeesuksesta.

Joku on jopa sanonut, että evankeliumit olisivat totta vaikka Jeesus Kristus ei ikinä olisi elänyt! Kuitenkaan ihmissielun mystinen kokemus ei voisi vaikuttaa täydellä voimallaan ilman Golgatan tekoa, ja Golgatan teon tarvitsee tulla eläväksi ihmissielussa vaikuttaakseen lunastavasti(1. Paavali viittaa tähän Kristuksen syntymään (Gal.4:19), joka korkeampana näkökantana jättää varjoonsa lihallisen Kristuksen eli historiallisen Jeesus Nasaretilaisen (2 Kor.5:16)(2.

Steiner kuvailee evankeliumien laatuja seuraavanlaisesti: Johanneksella etusijalla on henkinen suuruus, kohtaamme hänellä tietoelementin, jotain joka lupauksista rikkaana antaa sielullemme toivoa. Luukkaan evankeliumissa vaikuttaa sielunomainen, lämmin tunne- ja rakkauselementti, joka puhuu ennen kaikkea sydämellemme. Markuksen kuvauksessa ilmenee majesteettinen valtasuuruus, maailmanvoimien mahtavuus ja loisto. Matteuksen evankeliumista löytyvät nämä kaikki, mutta pienemmässä mittakaavassa, inhimillisesti tutumpana; emme vajoa maahan sen edessä, vaan pysymme seisomassa; meidän ei tarvitse astua sen alapuolelle vaan rinnalle. Matteus kuvaa Kristus Jeesuksen eniten ihmisenä, meitä inhimillisesti lähellä(3.
Johannekseen liittyvä kotka merkitsee kosmista henkeä eli eetteriä, näkijän kaikkialle tunkeutuvaa silmää. Luukkaaseen liittyvä härkä merkitsee elämän vesiä, kaiken synnyttävää elementtiä ja kosmista voimaa. Markuksen leijona merkitsee voimakasta energiaa, lannistumatonta elinvoimaa ja kosmista tulta. Matteukseen liittyvä ihmisen pää tai enkeli merkitsee kolmen edellä mainitun synteesiä yhtyneenä ihmisen korkeampaan järkeen ja kosmiseen henkisyyteen.(16

Eräs Kristiyhteisön perustajista, Emil Bock kirjoittaa: "Evankeliumin uudella tavalla löytämistä merkitsee, kun huomaa Johanneksen evankeliumin korkean elämäkerrallis-historiallisen arvon sen jokaisessa yksityiskohdassa. Sitä vastoin kolmen ensimmäisen evankeliumin olemukseen pääsee sitä syvemmälle, mitä enemmän havaitsee niiden kuvauksen imaginatiivisen luonteen. Niissä kaiken läpäisee vertauskuvallisuuden ihmeellinen henkäys, joka johtaa tunnistamaan evankeliumin ensisijaisesti sisäisen tien vaiheiden kuvakirjana." Rudolf Steiner sanoo tästä: Johanneksen evankeliumissa ei ole ainoatakaan varsinaista vertausta. Sen ainekset ovat peräisin mystisestä suuntauksesta, jossa vertauksia pidettiin tarpeettomina. Ensimmäisissä evankeliumeissa kuvattujen historiallisilta näyttävien tekojen ja vertausten todellisen laadun paljastaa selvästi kertomus viikunapuun kiroamisesta... (Mark.11) Luukas kertoo samalla kohdalla vertauksen (13.luku): Markuksella näyttää historialliselta tosiasialta sellainen, mikä on tarkoitettu kuvannolliseksi. "Bodhipuu", jonka alla Buddha valaistui, on Temppeliviikuna, Moraceae Ficus Religiosa (vrt. Joh.1:48!).
Kr. syn-optikos: "(näkeminen) samalla silmällä."

Uusimmat tekstianalyytikot ja useat aihetodisteet muista yhteyksistä (jopa arkeologiasta) ovat tuoneet esiin mielenkiintoisia ja varteenotettavia perusteluja sille, että evankelistoista ensimmäinen, jonka evankeliumi oli kirjoitettuna ja toimitettuna, olisikin ollut Luukas eikä Markus, kuten yleisesti on ajateltu. Monet nykyiset tutkijat sijoittavat uusimman tiedon nojalla evankeliumien kirjoittamisen vuosiin 40-65 jKr(4.
Yleisesti oletetaan, että Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu 80-100 jKr., vaikka kovin vahvoja todisteita tämän näkemyksen puolesta ei oikeastaan ole. Koska muunkaan ajankohdan puolesta ei ole esittää mitään pakottavan vakuuttavia seikkoja, tutkijat tyytyvät tulkitsemaan evankeliumia tämän ajoitusolettamuksen puitteissa.

Uuden Testamentin apostoliluettelon mukaan Matteus ja Johannes olivat Jeesuksen apostoleja, mutta Markus (Johannis Marcus/Johannes Markus, Apt.12:25, 15:37) ja Luukas esitellään Apostolien teoissa Paavalin myöhemmiksi työtovereiksi.(13

Pekka Ervast toteaa, että Matteus, Markus ja Luukas kirjoittavat enempi Jeesuksen maan päällisen elämän tapahtumista, Johannes sen sijaan Kristuksen näkökulmasta(5. Marko Pogacnik arvelee, että synoptiset evankeliumit on kirjoitettu silminnäkijäkertomusten pohjalta, Johanneksen evankeliumi taas sisältää Kristuksen sanoman, kuoleman ja ylösnousemuksen läpikäyneen Kristuksen myöhemmistä ilmestyksistä(6. Origenes kirjoittaa: "Meidän on uskallettava sanoa, että evankeliumit ovat koko Raamatun täyttymys, ja Johanneksen evankeliumi on evankeliumien täyttymys."
Klemens Aleksandrialaisen kerrotaan sanoneen: "Viime kädessä on Johannes tietoisena siitä, että ihmisen luonne mainituissa evankeliumeissa [synoptisissa] oli jo käsitelty, kirjoittanut oppilaittensa aloitteesta ja hengen inspiroimana henkisen evankeliumin(7. Kirkkohistorian isä Eusebios, joka laati pääteoksensa 300-luvun alussa, sanoo evankeliumien alun erilaisuudesta: "On luonnollista, että Johannes on jättänyt käsittelemättä Vapahtajamme polveutumisen lihan mukaan, koska Matteus ja Luukas olivat kirjoittaneet siitä aikaisemmin; ja hän alkoi evankeliuminsa opilla hänen jumaluudestaan, koska jumalallinen Henki oli varannut tämän hänelle, sillä hän oli heitä etevämpi." (15
Hieronymus piti apostoli Johanneksen neitseellisyyttä syynä siihen, miksi Jeesus rakasti häntä enemmän kuin muita. Jopa Johanneksen evankeliumin ylevyys selittyi samalla asialla: "Hän näki asioita, joita naimisissa olevat eivät voineet nähdä." Elaine Pagels mainitsee, että Lyonin piispa Ireneukselle, joka oli neljän evankeliumin kaanonin pääarkkitehti, Johannes ei ollut neljäs evankeliumi, vaan ensimmäinen ja tärkein, koska hän uskoi ainoastaan Johanneksen ymmärtäneen kuka Jeesus todella oli: Jumala ihmismuodossa. Johanneksen evankeliumi on saanut paljon vaikutteita Herodeksen aikakauden essealaisperinteistä. Siinä on piirteitä, jotka sopivat yhteen Kuolleenmeren kirjakääröjen kanssa, mikä viittaa siihen, että se olisi kirjoitettu vuoden 37 tienoilla jKr. Ortodoksinen kirkko asettaa Johanneksen evankeliumin ensiarvoiseen asemaan evankeliumien joukossa. Myös Lutherin mukaan Uudessa testamentissa Johanneksen evankeliumi on oikea pääevankeliumi.
Johanneksen evankeliumia hallitsee rakkauden ajatus, Johannes on rakkauden apostoli. Tämä evankeliumi on aina ollut mystikkojen suosiossa.
Monet gnostilaiskristityt ottivat Johanneksen evankeliumin omakseen ja pitivät sitä gnostilaisen opetuksen ensisijaisena lähteenä. Muotoutumassa oleva kirkko sisällytti sen Uuteen Testamenttiin joidenkin "oikeaoppisten" vastalauseista huolimatta(8. Synoptisissa evankeliumeissa ei painotu Jeesuksen jumalallisuus - Luukas ei tunne Jeesusta sijaiskärsivänä Jumalana. Johanneksen evankeliumi välittää meille hänestä kuvan ikuisesti läsnä olevana kosmisena, universaalina hahmona, hyvin pitkälle sellaisena kuin gnostikot hänet esittivät ja millaisena Kristuksesta puhutaan nykyään esoteerisen kristinuskon piirissä, esim. antroposofiassa.
Sadhu Sundar Singh sanoo: "Johannes on saanut oppinsa Kristuksen rintaan nojautuneena. Hänen sydämensä oli lämmin, ja hän puhui - ei suusta suuhun, vaan sydämestä sydämeen Jeesuksen kanssa. Niin hän pääsi paremmin ymmärtämään Häntä." "Johannes todisti Hänestä, jonka tunsi. Hän ei sanonut: 'josta olen lukenut kirjoista tai jota olen kuullut sanottavan maailman Vapahtajaksi', vaan: 'jota katselimme.' Hän eli Hänen rinnallaan kolme vuotta, öin päivin. Hän rakasti Vapahtajaa enemmän kuin toiset ja ymmärsi Vapahtajansa rakkauden ja saattoi todistaa Hänestä. Kuinka moni meistä voisi sanoa, että olemme Häntä kuulleet, Hänet nähneet, että olemme Häntä käsin koskettaneet ja että voimme todistaa Hänestä?"(14 Sadhu sanoo myös, että hindujen Bhagavad Gita muistuttaa paljon Johanneksen evankeliumia.

Jo Johanneksen evankeliumin prologi (Logos-hymni, 1:1-18) vie huimaaviin korkeuksiin; se kertoo koko maailman luomisesta siinä missä genesis maan luomisesta. Johannes ainoana on tallentanut Kristuksen jäähyväispuheet ja ylimmäispapillisen rukouksen (Joh.13-17). Johannekselta löytyvät myös Kristuksen seitsenkertaiset Minä olen-sanat, joihin sisältyy kristillisen kirkon seitsemän sakramenttia, samoin seitsemän suurta tunnustekoa, joissa vaikuttavat voimat niin ikään jatkuvat sakramenteissa: ne ovat UT:ssa ikään kuin idullaan valmiina kasvamaan esiin (Perimätiedon mukaan Kristus perusti seitsemän sakramenttia opettaessaan opetuslapsiaan 40 päivää ylösnousemuksensa jälkeen; vielä toiselta vuosisadalta tapaa arvovaltaisan lausunnon, jossa suullista perimätietoa pidetään arvokkaampana kuin kirjoitettuja evankeliumeita)(9.
"Minä olen tie, totuus ja elämä" - Kaanaa - Kaste
"Minä olen viinipuu, te olette oksat" - Sadanpäämiehen poika - Konfirmaatio
"Minä olen oikea paimen" - Betesda - Rippi
"Minä olen leipä" - Viidentuhannen ravitseminen - Ehtoollinen
"Minä olen ovi" - Veden päällä käveleminen - Avioliittoon vihkiminen
"Minä olen maailman valo" - Sokeana syntyneen parantaminen - Papiksi vihkiminen
"Minä olen ylösnousemus ja elämä" - Lasaruksen herättäminen - Viimeinen voitelu (9&12

"Kun Pyhä Johannes Patmoksella oli jälleen näkevä monien vuosien jälkeen Ylösnousseen Kristuksen hahmon, hän näki hänen oikeassa kädessään seitsemän tähteä. Näistä virtasi voimia, joiden avulla ylösnousemus voi toimia maailmassa. Nämä voimat näyttävät itsensä sen kautta minkä kristityt ovat tulleet tuntemaan seitsemänä sakramenttina; ei niin että ne toimivat ainoastaan tällä tavoin, vaan että sakramenteissa niiden luonto paljastuu erityisellä selkeydellä." (10

Nykykäsitys on vahvistamassa Johanneksen evankeliumin yhdeksi luotettavimmista vanhan ajan lähteistä Luukkaan ohella. Siihen sisältyy lukemattomia pieniä yksityiskohtia, joita ei esiinny muualla, ja se on saanut monet tutkijat päättelemään, että evankeliumi on melko paljon muita tarkempi todistus. Mm. arkeologiset löydöt ovat jo vuosien ajan tuoneet esiin seikkoja, jotka vahvistavat sen yksityiskohtia. Sen yksityiskohdat vastaavat niin ikään esim. Torinon käärinliinasta saatujen uusimpien tutkimustietojen kanssa hämmästyttävän täsmällisesti. (11

Yhä useammat Uuden Testamentin tutkijat kallistuvat sen vanhan perimätiedon kannalle, että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja oli sama Johannes, joka oli Jeesuksen "rakkain opetuslapsi" ja myös merkittävä silminnäkijä. Tätä näkemystä tukevat myös arkeologiset aihetodisteet. (4.

Evankeliumit voivat esittää samankin asian eri tavoin, ja tällöin tulee ymmärtää, että evankelistat katselevat tapahtunutta eri näkökulmista. Vertailemalla saamme laajemman kuvan, ristiriidat ovat näennäisiä.
Annetaan Rudolf Steinerin lopettaa: Kristillinen elämä on tänään vasta alullaan, mutta on tulevaisuudessa nouseva suunnattomaan loistoon, koska ihmiset vasta tulevaisuudessa tulevat ymmärtämään evankeliumeja. Mutta kun ne täysin ymmärretään, silloin nähdään, mikä valtava määrä henkistä elämää on kätkettynä näihin evankeliumeihin! Mitä enemmän evankeliumi tosi hahmossaan leviää, sitä enemmän ihmiskunta saa taas mahdollisuuden synnyttää henkistä elämää, nousta takaisin henkiseen maailmaan, huolimatta kaikesta aineellisesta kulttuurista.

(1 Rudolf Frieling: Kristinuskon olemus. Uusi Sampo. (2 V.H.V: Elämästä j a kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (3 Rudolf Steiner: Matteuksen evankeliumi. Suomen antroposofinen liitto. (4 Juha Hiltunen, Aamulehti 23.12.2005. (5 Pekka Ervast: Johanneksen evankeliumi. (6 Marko Pogacnik: Sydämen evankeliumi. Eeston Books 2000.

(7 Takoja 1/2006: Reinald Witters, Johanneksen evankeliumin keskeisiä piirteitä. (8 Elaine Pagels: Gnostilaiset evankeliumit. Art House 2006. (9 Friedrich Rittelmeyer: Meditaatio. Karisto 1990. (10 Adam Bittleston: Human Needs and Cosmic Answers; The Spirit of the Circling Stars. Floris Books 1993. (11 Juha Hiltunen (antropologi ja kulttuurihistorioitsija): Jerusalemin temppeli oli antiikin ihme. ASKEL nro 7-8/2007. (12 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008. (13 Laurence Gardner: Maria Magdaleenan arvoitus. Bazar Kustannus Oy 2006. (14 Streeter & Appasamy: Sadhu Sundar Singh. WSOY 1923. (15 Risto Santala: Kristinuskon juuret II; Messias Uudessa testamentissa. Perussanoma Oy 2005. 16) H.P. Blavatsky: Kabbalan sanakirja. Biokustannus 2006.