Luominen; synti, perisynti

 Päivitetty viimeksi 24.4.2013

Genesiksen 1. luvussa valo, henkiselle katseelle havaittava valo, on olemassa ennen aurinkoa ja kuuta, yliaistillinen ennen aistillista. Jumala loi valon omasta olemuksestaan, valo ei ole mitään muuta kuin Jumala, Jumalan olemus(1. "Vesi" on kosmisen aineen protoelementti, jumalallinen alkuaine, josta maa muodostettiin. Hengen "liikkuminen" saattaa elämänvoiman matkaan. Henki elähdyttää neitseellisen aineen(2. Genesiksen alku voidaan tulkita valon voitoksi pimeydestä, järjestyksen voitoksi kaaoksen voimista. Sumerilaisessa luomismyytissä Marduk, Enlilin poika, nujertaa alkumeressä asustavan kaaoksen lohikäärmeen Tiamatin ja halkaisee sen ruumiin kahtia taivaaksi ja maaksi. (11 Luomistyö tarkoittaa sitä, että Jumala asettaa kaaokselle rajat. Kaaoksesta jäävät jäljelle yö ja meri: hämärä on yön raja, ranta on meren raja.

"Jumala, jo ammoisista ajoista sinä olet ollut kuninkaani, sinä teet suuria tekoja kaikkialla. Sinä hämmensit voimallasi meren, sinä murskasit merihirviöiden päät. Itsensä Leviatanin päät sinä musersit ja ruhon annoit petojen ruoaksi" (Ps.74:12-14).

Välittömästi näiden jakeiden jälkeen on vuorossa luomiskertomus:

"Sinä puhkaisit kuohumaan lähteet ja purot, sinä kuivasit ehtymättömät virrat. Sinun on päivä ja sinun on yö, olet pannut paikoilleen auringon ja kuun. Sinä olet määrännyt kaikki maan rajat, sinä olet luonut kesän ja talven" (Ps.74:15-17).

1. Moos.1:2 "Syvyyksiksi" käännetty heprean sana tehom on sukua babylonian sanalla tiamat. "Autioksi ja tyhjäksi" käännetty ilmaus on hepreaksi tohu wabohu - "sikin sokin", toisin sanoen kaaos. Jumalan ja kaaoksen hirviön taistelu toistuu viimeisen kerran aikojen lopussa:

"Sinä päivänä Herra vaatii tilille ja lyö suurella, vahvalla ja terävällä miekallaan Leviatanin, nopealiikkeisen käärmeen, Leviatanin, kiemurtavan käärmeen, iskee hengiltä syvyyden hirviön" (Jes.27:1).

Ilmestyskirjan mukaan on tulossa lopullinen taistelu lohikäärmettä vastaan, ja peto nousee merestä. Kuvaus uudesta taivaasta ja uudesta maasta ilmoittaa selkein sanoin, että merta ei enää ole (Ilm.21:1).
Gen.1:ssä ihminen luodaan kuudentena päivänä ("Jumalalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä": aurinko, joka määrää päivän ja vuoden, luotiin vasta neljäntenä päivänä) "Jumalan kuvaksi"; Gen.2:ssa hänet luodaan ensimmäisenä "maan tomusta". Sir Ronald Fisher (1890-1962), yksi 1900-luvun tärkeimmistä evoluutiobiologeista, sanoi radiopuheessa 1947: "Perinteisellä tavalla uskonnolliselle ihmiselle evoluutioteorian olennainen uutuus on se, ettei luominen olekaan kauan sitten loppuun saatettu, vaan yhä käynnissä, keskellä uskomattoman pitkää kestoaan. Genesiksen kielellä elämme kuudetta päivää, luultavasti sen varhaista aamua, eikä jumalallinen taiteilija olekaan vielä vetäytynyt työnsä äärestä ja julistanut sen olevan hyvä. Kenties niin voi tapahtua vasta kun Jumalan varsin epätäydellinen kuva on oppinut paremmin pitämään huolta hallitsemansa planeetan asioista."(12 Taiteilija Osmo Rauhala kommentoi Suomen Kuvalehdessä 14.8.2009: "Olen aika skeptinen ihminen, mutta onhan se aikamoinen sattuma, että keskeiset luomisen rakenteet ovat Raamatussa olleet oikein jo tuhansia vuosia. Ajan suhde valoon vastaa nykytieteen näkemystä. Niin myös elämän synty merestä ja kehittyminen kaloista lintuihin ja nisäkkäisiin. Sitä sopii pohtia."

Sana Jumala, Elohim, sulkee piiriinsä sekä naisellisen että miehisen, ja sitä voidaan pitää Jumalan androgyynisen luonteen symbolina. Aadam on miehen nimitys; "Ihminen" on hepreaksi ben adam, oikeastaan "ihmisen poika" (sic!), adama merkitsee maata ja on feminiini, adom on punainen väri. Maa on Israelissa punaista, mutta punainen on myös elämän ja valon väri. Jumala loi valon ja pimeyden, maan ja veden ennen kuin hän loi ihmisen. Naisellinen olento adama luotiin siis ennen miestä, Aadamia. Tzaila, hepr. "kylkiluu"; muut yhtäläiset hepr. sanat ovat tzela, "syntiinlankeaminen" ja tzelem, "jumalan kuva". Inman huomauttaa, että muinaisilla juutalaisilla oli sanasutkauskäsitteitä, joista yksi on tässä: Aadam lankesi naisen takia Jumalan luodessa naisen omaksi kuvakseen - lankeemuksen syyn miehensä rinnalla.(13
Kun lusiferinen viettelys astui kuvaan, ihminen ihastui itseensä ja omatahtoisesti luopui kuuliaisuudesta Herralle. Tosin ihminen ei voinut lähteä Jumalan kädestä valmiina, tahdottomana robottina: tietty kehitystie on kuljettava, mutta syntiinlankeemus oli jotain, joka tapahtui liian aikaisin ja johti liian syvälle. Seurauksena - ei rangaistuksena - oli vajoaminen yhä tiiviimpään ja kovettuneempaan maailmaan, "pukeminen nahkavaatteisiin" (1 Moos.3:21), ja sen myötä kaikki ruumiillisuuden vaivat. Jos ihminen olisi syönyt myös elämänpuusta, hän ei olisi voinut kuolla vaan olisi elänyt iankaikkisesti. Ja tästä kauhistuttavasta kohtalosta Jumala varjeli hänet. Jumala on armahtanut meitä niin, ettei meidän tarvitse langenneina olentoina elää tässä fyysisessä majassa iankaikkisesti.(14
Aadam ja Eeva olivat alasti paratiisissa, mutta se ei nolottanut heitä. Tämä ei tarkoita, että he olisivat olleet fyysisesti alastomia. He olivat tunteiltaan paljaat, läpeensä aitoja ja rehellisiä, mutta he eivät hävenneet, sillä he tunsivat tulevansa hyväksytyiksi sellaisenaan(3. Paratiisikertomuksessa puhutaan siitä miten Jumala seurusteli Aadamin ja Eevan kanssa illan viileydessä. Tämä kohta on elävä kuva Jumalan lähellä elämisestä, itsestään selvässä ykseydessä Hänen kanssaan, ja harmoniasta luonnon voimien kanssa. Tämä todellinen paratiisin puutarha ei ole ensi sijassa paikka vaan tietoisuuden tila. Luodun ihmisen ensimmäinen tehtävä oli antaa eläimille nimet (1. Moos.2:19-20). Tämä oli alku sille luomistyölle, jota ihmisen - Jumalan puutarhan hoitajan - tuli jatkaa. Ihminen luotiin maan tomusta kun muu luomakunta oli jo luotu. Kreikkalainen maailmaa tarkoittava sana Kosmos merkitsee harmoniaa. Sen vastakohta on epäjärjestys, kaaos. Jumala asetti Aadamin viljelemään ja varjelemaan puutarhaansa (1. Moos.2:15). Kirkkoisien mukaan ihmiset muodostavat mikrokosmoksen, joka liittää yhteen Jumalan ja maailman. Sergei Bulgakov pohti 1900-luvun alussa, että Jumala tarvitsee maailmaa. Jos Jumala eläisi ilman maailmaa, hän eläisi vain itseään varten eikä olisi olemassa oman itsensä ulkopuolella. Tällöin Jumalaa ei olisi lainkaan olemassa, sillä oleminen merkitsee olemista toiselle. Mestari Eckartin mukaan ei ainoastaan ihminen tule tietoiseksi itsestään Jumalan kautta vaan samanaikaisesti Jumala tulee ihmisen kautta tietoiseksi itsestään.
Meiltä puuttuu taju ykseydestä Jumalan, toisten ihmisten ja kosmoksen kanssa. Tunnemme olevamme aivan kuin sekä taivaan että maan hylkäämiä - Jeesuksen tavoin taivaan ja maan väliin ristiinnaulittuja.(8 Ehtoollista kutsutaan ortodoksisessa teologiassa luomakunnan sakramentiksi: ihminen yhdistyy leivän ja viinin - luomakunnan lahjojen - välityksellä Jumalaan.
Olivatko Aadam ja Eeva onnellisia paratiisissa? Vaikea sanoa. Onko onni tunne, jonka tunnistaa vasta, kun on onneton? Ennen käärmettä Aadam ja Eeva vain tottelivat sokeasti. Paratiisillinen tila oli ihmiselle itse asiassa hyvin epä-älyllinen ja moraalisesti laiskistava. Vasta karkotuksen jälkeen ihmisestä tuli ihminen hyvine ja huonoine puolineen.(9 Muinaisessa Lähi-idässä käärme oli viisauden symboli ja välittäjähahmo, joka edusti kykyä ymmärtää elämän ristiriitaisuutta (jotkut käärmeet ovat myrkyllisiä ja jotkut eivät). Kertomus kuvaa heräämistä alkutietoisuuden hämäryydestä minä-kokemukseen, vaistonvaraisesta tilasta hyvän ja pahan tiedostamiseen. Tämä oli suuri edistysaskel evoluutiossa, mutta se toi mukanaan koko joukon vaikeuksia, jotka alkoivat kaivertaa ihmistä sillä hetkellä kun hän tuli tietoiseksi itsestään: kuolema, sairaus, kärsimys, syyllisyys, yksinäisyys. Syntiä ei ole syödä tiedon puusta, vaan se, että ihminen käsittäessään itsensä erilliseksi minäksi, kääntyi pois Jumalasta eli todellisesta olemuksestaan.(16
Syntiinlankeemus jatkuu edelleen: ajan merkit ovat selvästi luettavissa. Mutta niin ikään on alkanut uusi luominen Kristuksessa. Syntiinlankeemuksesta seurasi itsenäistyminen, mutta sivutuotteena itsekeskeisyys kasvavassa määrin. Itsenäistyminen oli välttämätön saavutus, jotta meistä voisi tulla epäitsekkäitä: et voi antaa omastasi, ellei sinulla ole mitään omaa mistä antaa(4. Ihminen vapaasti toimivana olentona on luonnostaan sieluttoman täydellisyyden vastakohta - täydellisyyden, joka olisi todellisuudessa epätäydellisyyttä, jos se olisi pakottanut ihmisen tekoihin, joista hän ei ensinkään olisi iloinnut. Hän ei tuntisi eroa Jumalan ja kiven välillä.(10

Totellessaan ja kieltäytyessään pelosta nauttimasta tiedon hedelmää ihminen olisi jäänyt viattomaksi ja tyhmäksi kuin lammas, mutta uteliaana ja uppiniskaisena kuin valon enkeli hän itse katkaisi lapsellisuutensa, ja langetessaan vapaana maan päälle hän veti Jumalan mukaan lankeemukseensa.

Ja sen tähden hän tämän ylevän lankeemuksen alhosta nousee kunniakkaana Pääkallopaikan suuren tuomitun seurassa ja astuu hänen kanssaan taivasten valtakuntaan. Sillä taivasten valtakunta kuuluu järjelle ja rakkaudelle, kahdelle vapauden lapselle! - Eliphas Lévi

Aadam, järki, tahtoi ymmärrystä ja tietoa, Eeva, sydän, sanoi, "saavutat sitä vain kokemuksen kautta". Kun ihminen söi tiedon puusta ja astui symbolisesti askelen pois eläimen tietoisuudesta kohti ajattelun korkeampaa tasoa, hän menetti välittömän kontaktin Jumalaan; hänet karkotettiin paratiisista.(14 Ihminen rikkoi alkuperäisen suhteensa Jumalaan tekemällä valinnan, vapaan teon. Vapaus ja vastuu omista teoista seuraa nyt ihmistä. Jos ihmiseltä kiellettäisiin vapaus ja vastuu, se olisi hänen typistämistään ja halventamaistaan. Friedrich Schillerin mukaan syntiinlankeemus oli maailmanhistorian onnellisin hetki. Sanoja "synti" ja "lankeemus" ei esiinny Raamatun tekstissä, mutta "karkottaminen" kyllä. Karkottaminen on osa synnytystä: lapsi ajetaan kohdusta, jossa kaikki on ollut vaivatonta, niin hapen kuin ravinnon saanti. Nyt alkaa elämä; työ, vaivannäkö ja seksuaalisuus.(17
Stephan A. Hoeller tulkitsee gnostilaisten näkemystä: Aadam oli psyyken dramaattinen ruumiillistuma eli "sielu": mielen ja tunteiden yhdistelmä, ajattelun ja tunteiden alku. Eeva kuvasi pneumaa eli "henkeä", joka edusti korkeampaa, transsendenttista tietoisuutta. Eeva on muutoksen liikkeellepaneva voima.  Ilman Eevaa istuisimme kaikki vielä puun alla unelmoiden viattomuuden tilassa. (17 Naisen ruumiillinen ja henkinen kehitys on aikuistumisen kynnyksellä nopeampaa kuin miehen. Pinnallisesti katsottuna nainen petetään ja hän lankeaa tottelemattomuuteen ja houkuttelee miehensäkin siihen. Mutta kun kertomus luetaan tarkemmin, nainen osoittautuu miestä paljon suoraselkäisemmäksi. Nainen ottaa itse vastuun teostaan. Mies sen sijaan syyttää naista ja lopulta Jumalaa tapahtuneesta sanoessaan Luojalleen: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." (1 Moos.3:12)(15

Synti, hamartia, on "ampumista ohi maalin" sanatarkasti käännettynä, so. olla jotain muuta kuin miksi meidät on tarkoitettu. Jokaisen ihmisen sisässä asuu luonnostaan halu täydellisyyteen. Ihminen yrittää mutta ei osaa, ja tätä nimitetään synninteoksi.
Enneagrammi kuvaa tarkasti 9 estettä Jumalan kokemisellemme. Se on kartta jonka avulla voi ymmärtää kuinka ihmiset kadottavat yhteytensä Jumalaan ja löytävät sen jälleen. Opetus on, että jokaisella tyypillä on luonteenomainen syntinsä, joka häiritsee matkaa kohti eheyttä ja saa ampumaan ohi elämässä, "maalin" ollessa psykologinen ja hengellinen eheys. Ymmärtämällä ja muuntamalla peruspakkomielteemme, voimme kokea "olemuksemme", kohottaa tietoisuutemme ja kokea Jumalan Armon. Kristinuskossa on 7 "kuolemansyntiä", enneagrammi lisää kaksi uutta, petoksen ja pelon synnit, jotka tulevat itämaisesta uskonnollisesta traditiosta.

Pekka Ervast on selittänyt asiaa näin: Jumala rakastaa maailmaa, maailma on Jumalan itsensä ilmennys, siis Jumala rakastaa itseään; Hänen ulkopuolellaan ei ole mitään. Tämä rakkaus ihmisessäkin ilmenee niin, että se ensin ihastuu itseensä ja sitten kaikkeen. Ihminen ei voi rakastaa ensin muuta kuin sitä maailmaa, joka lähinnä on hänen maailmansa, omaa itseään. Aineeseen astuminen, alaspäin menevä kehitys on välttämätön, jotta ihminen oppii enemmän ja enemmmän rakastamaan itseään. Hän lankeaa pois alkuperäisestä Jumalan kuvasta, joka siemenenä on hänen sisässään, ja itsekkyys kehittyy.
Itsekkyys on luonnollista vain niin kauan kuin ihminen ei muusta tiedä. Ihmisen ensimmäinen läksy on rakastaa itseään, jotta hän tulisi inhimilliseksi yksilöksi. Kun olemme tämän oppineet, alkaa epäitsekkyyden läksy: rakkautemme ulkonee toisiin ihmisiin ja laajenee vähitellen kunnes käsittää koko maailman - Isä Jumalan ihannekuva, Kristus, voi tulla meihin täydellisesti asumaan ja olla meissä täydellisesti elävä. Kun rakastamme, tulemme lähemmäs Jumalan sydäntä ja todellista itseämme. Kun pyrimme kohti rakkautta ja koemme rakkauden, luovat voimat virtaavat maailmaan. Sen sijaan että täyttäisi meidät, rakkaus virtaa meidän kauttamme toisille. Emme voi pidättää sitä, se on tarkoitettu jaettavaksi. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, Kristus on meissä.
Kun tunnistamme tämän rakkauden maailmassa, tunnistamme sen itsessämme ja voimme ilmaista sitä toisille. Pienet asiat, kuten esim. miten huolehdit itsestäsi ja ympäristöstäsi, viittaavat sihen onko sinulla jonkinlaista rakkautta itseäsi kohtaan. Sinulla on oikeus tähän, sillä se on Kristus sinussa. Missä on rakkautta, siellä on Jumala, joten kun tunnet rakkautta itseäsi kohtaan, voit sanoa: "Niin, se on Kristus minussa joka saa minut rakastamaan itseäni".

"Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä" sanoo vanha (ja oikea) Raamatun käännös: entos hymoon ei mitenkään voi tarkoittaa "teidän keskellänne". G.W.H. Lampen mukaan "keskellänne" tai "keskuudessanne" on epätodennäköinen käännös. S. MacLean Gilmour huomauttaa, että "sisäisesti" vastaa "sanan normaalia kreikkalaista käyttöä." Vastaava lause löytyy Tuomaan evankeliumista "kehittymättömämmässä muodossa."
Se on rakkauden, kaiken toden ja hyvän valtakunta, joka ei ole ulkopuolella meitä vaan ihmisessä itsessään, kätkettynä siemenenä. Marian evankeliumi(5 kertoo vapahtajan sanoneen opetuslapsilleen: "Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä väittäessään: 'Hän on täällä!' tai 'Hän on tuolla!' Tosi ihminen on teidän sisimmässänne. Seuratkaa Häntä."

Rudolf Steiner puolestaan esitelmässään "Perisynti ja armo"(6, selittää, kuinka Lusiferin viettelys tapahtui juuri kun ihminen oli vasta astumaisillaan minuuden portista, joten hän ei ollut vielä täysin moraalisesti vastuullinen. Tapahtuma heitti kuitenkin varjonsa koko ihmisen minäkehitykseen, vaikka ihminen minuudessaan ei tullut syntiseksi, vaan sieluruumiiltaan.

"Tämä on se jyrkkä ero sen synnin välillä, johon me ihmisinä nyt syyllistymme, ja sen, mikä silloin juurtui syntinä ihmisluontoon", Steiner toteaa. Seurauksena oli, että ihmisen täytyi kaikissa seuraavissa ruumiillistumissaan vajota yhä syvemmälle fyysiseen maailmaan.

"Vajoamisen aiheuttajana oli tämä sieluruumiissa tapahtunut teko. Sen kautta ihminen joutui alaspäin vievälle pinnalle, ja minänsä keralla hän nyt seuraa luontonsa sellaisia voimia, jotka juontuvat hänen esiminäiseltä kehitysajaltaan."

Steiner jatkaa kuvaamalla, miten sieluruumiissa piillyt alkuperäinen synti vähitellen levisi siirtyen ihmisen periytyviin ominaisuuksiin aiheuttaen ihmissuvun jatkuvan rappeutumisen.

"Näin olemme Lusiferin vaikutuksesta saaneet pysyvän virikkeen, jota tosimmassa merkityksessä voimme kutsua perisynniksi. Sillä se, mikä Lusiferin vaikutuksesta juurtui sieluruumiiseemme, periytyy sukupolvesta sukupolveen."

Kuten ihminen on langennut ilman omaa syytään, hänen täytyy myös voida nousta ilman omaa ansiotaan. Perisynnin turmeleman sieluruumiin voi parantaa Kristus-virikkeen ansiosta.

"Se on se tasoitus, mitä todellisessa merkityksessään sanotaan 'armoksi'. Armo on perisyntikäsitteen vasta-arvo, täydennys. Näin siis Kristuksen virtaaminen ihmiseen, mahdollisuus tulla yhdeksi Kristuksen kanssa, mahdollisuus sanoa kuin Paavali: 'En minä, vaan Kristus minussa', ilmaisee kaiken, mitä tarkoitamme armo-käsitteellä."

Ilmiselvästi enkeleiden lankeemus oli tapahtunut ennen ihmisen lankeemusta, koska langennut Lusifer viekoitteli Eevaa. Sen tähden "luomakunta" kokonaisuutena oli jo langennut ennen ihmisen lankeemusta. Jos koko maa oli täydellinen paratiisi, miksi rajoittaa Aadam pieneen osaan? Jos epätäydellisyys oli jo kudottu luomakunnan kudokseen, se selittäisi miksi. Tätä tukee se, että kun Aadam ja Eeva lankesivat, heidät karkoitettiin puutarhasta - mikä vihjaa että ulkopuoli oli jo pahempi paikka.

Jälleen kuulemme Pekka Ervastilta, että synnissä on kaksi puolta: 1. Teemme pahaa toisille. 2. Teemme pahaa omaa olemustamme kohtaan, elämää, Jumalaa kohtaan. Toisen jaottelun mukaan synnillä tarkoitetaan ensin ihmisen yksityisiä virheitä ja harhautumisia ja niiden vaikutusta ihmiseen itseensä, henkilökohtaista ihmiskohtaloa, jota ihminen kantaa sielullisuudessaan: ihmisen arvo vähenee. Toiseksi synti on tosiasia, joka ulottuu pitkälle yli yksityisen ihmisen ja hänen arvonsa: perisynti. Maan kohtalo. Koko maallisen olemassaolon tila. Synnin sairaus, jota ihminen kantaa ruumiillisuudessaan. (Perisynti, oikeammin "alkusynti", lat. peccatum originale) Jeesus Kristus on "Jumalan Karitsa, joka ottaa kantaakseen maailman synnit" ja hän saattoi antaa synnit anteeksi: näin hän vaihtoi syyn ja seurauksen eli karman lain armon laiksi!
"Kun Jumala antaa meille anteeksi, kielteinen karmamme (eli syntimme) sovitetaan joksikin aikaa. On kuin Jumala ottaisi tämän karman painon harteiltamme, jotta saisimme aikaa kulkea itsehallinnan polkua ja valmistautua läpäisemään kokeen sitten, kun se tulee jälleen eteemme. Ja tämä koe tulee jälleen."(7

Syntiä Pyhää Henkeä vastaan ei anneta anteeksi, ihminen ei voi rikkoa elämän lakeja, jotka Jumalan Pyhä Järki on määrännyt, vaan sillä on luonnolliset, karmalliset seuraukset. "Te olette Pyhän Hengen temppeli"; totuuden, vilpittömyyden ja rehellisyyden hengen pitäisi asua meissä, ja ellemme anna sille sijaa, teemme sitä vastaan syntiä. Kaiken hyvän mittapuun täytyy olla meissä itsessämme. Jos teemme syntiä itseämme vastaan, teemme syntiä Pyhää Henkeä vastaan. En voi pyytää toiselta anteeksi oltuani itselleni epärehellinen, tai käytettyäni ruumistani väärin. Jumala ei voi muuttaa pahoja taipumuksiani - minun täytyy kantaa seuraukset.

Matt. 5:28 "Jokainen joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan": Tämä lause selventää synnin kätkettyä luonnetta. Henkilökohtainen synti perustuu yhtä paljon aikomukseen kuin tekoon. Aikomus vahingoittaa meitä henkilökohtaisesti - teko saattaa usein vahingoittaa muita. Teko on sisäisen näkymättömän ominaisuuden ulkoinen, fyysinen ilmennys. Synnin palkka on kuolema, minän kuolema: tällainen ihminen on elävänä kuollut.

"Maailmassa ei ole sitä vääryyttä, ei sitä pahetta, ei sitä syntiä, jonka alkusyynä ei olisi itsekkyys."

"Kaiken pahan alkujuuri on tietämättömyys." - Buddha

(1 Paul Brunton: Totuuden jäljillä. Karisto Oy 2005. (2 Fr. Sergius Bulgakov: The Holy Grail & The Eucharist. Lindisfarne Books 1997/Annie Besant: Kristinuskon salainen puoli. Teosofinen Seura ry. 1949. (3 Marianne Williamson: Palatkaamme rakkauteen. WSOY 1993. (4Rudolf Frieling: Kristinuskon olemus. Uusi Sampo/Eberhard Kurras: Kristinuskon uudistuminen. Karisto 1999. (5Nag Hammadin kätketty viisaus; gnostilaisia ja varhaiskristillisiä tekstejä. WSOY 2001. (6 Rudolf Steiner: Perisynti ja armo. Suomen antroposofinen liitto 1980.
(7 Elizabeth Clare Prophet & Patricia R. Spadaro: Sydämen Alkemia. Lumina Osk. 2007. (8 Thomas Keating: Sisäinen eheytyminen. Kirjapaja Oy 1999. (9 Taina West: Uskonto vie, politiikka vikisee. Kirjapaja Oy 2007. (10 Sadhu Sundar Singh: Näkyjä henkimaailmasta. WSOY 1927. (11 Torsti Lehtinen: Saatana. Kirjapaja Oy 2004. (12 Alister McGrath: Dawkinsin Jumala. Kirjapaja Oy 2006. 13) H.P. Blavatsky: Kabbalan sanakirja. Biokustannus 2006. (14 Stefan Einhorn: Salattu Jumala. Otava 2009. (15 Kari Kuula: Nainen uudessa uskossa - Uuden testamentin naiskuvia. Kirjapaja Oy 2002. (16 Willigis Jäger & Christoph Quarch (toim.): Aalto on meri - mystinen henkisyys. Basam Books Oy 2012. (17 Dorothee Sölle: Raamatun vahvat naiset. Kustannusosakeyhtiö Nemo 2004.

Vuorisaarna ja moraali

Kristinuskon etiikka löytyy Matteuksen evankeliumin vuorisaarnasta: "Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille...mutta minä sanon teille", jonka viiteen jalokiveen (hyvyys, puhtaus, totuus, rauha, rakkaus) sisältyvät kyllä Mooseksen kymmenen käskyä, mutta syvempinä, vaativampina. Pekka Ervast on ne lyhtentänyt tähän tapaan:
1. Älä suutu (ei vain käytöstä hilliten, vaan sydämessä).
2. Älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas.
3. Älä vanno (vaan pysy aina totuudessa, niin ei tarvitse vannoa).
4. Älä vastusta pahaa (pahalla).
5. Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä.

Ervast on käsitellyt aihetta lukemattomissa kirjoissaan perusteellisesti (esim. Vuorisaarna & Jeesuksen salakoulu). Hän piti tätä koko kristinuskon ydinasiana Leo Tolstoin tapaan, mutta itse näen siinä vaaran langeta erään sortin fundamentalismiin: hokemalla uusia, ulkoaopittuja moraalisääntöjä ollaan edelleen vanhassa liitossa. Sen täytyy tulla vapaudessa sisältäpäin; ihmisen itsensä on tultava itselleen laiksi, niin kuin Paavali sanoo - lain täytyy olla kirjoitettuna sydämeemme. Myös Pekka Ervast sanoo, että kun imemme vuorisaarnan elämänohjeet vereemme, yhdistymme Kristuksen vereen, hänen auraansa.

"Mutta Minä sanon teille..." Kristus ei sano tätä vain omissa nimissään vaan jokaisen inhimillisen minän nimissä. Lain taso jätetään taakse ja astutaan minuuden ja vapauden tasolle.(1

Vuorisaarnan sanoma on sisäisen muuntumisen sanoma, tulevaisuuden ihmisyyden sanoma. Se viittaa ihmisen mahdollisuuksiin, ihmisen tietoisuuden huippuun. Vuorisaarnan käskyt ovat lupauksia, ihanteita. Niihin sisältyy uusi rakkauskäsite - ne lävistävät itsekkyyden panssarin. Kymmenen käskyä - esim. "älä tapa" - koskevat ulkonaista elämää. Kristus osoittaa ihanteen sisäisen ihmisen kannalta, ollen itse esikuva. Saamme itse valita tahdommeko kuulua kansanjoukkoon vai opetuslasten joukkoon.

Esim. vuorisaarnan kulmakiven, pahan vastustamattomuuden radikaali sanoma meille on, että sen sijaan että tuhlaisimme energiaamme toivottomaan kamppailuun pahaa vastaan itsessämme ja muissa, meidän tarvitsee vain vahvistaa hyvää itsessämme ja olla esimerkkinä muille. Hyvä ei taistele, se voittaa!
Kristus yksiselitteisesti kieltää seuraajiltaan sotimisen, mutta tiedämme kuinka paljon pahaa hänen nimissään on tehty, kuten hän näki ennalta sanoessaan, ettei tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Alkukristityt olivat tässä hyvin johdonmukaisia, marttyyrikuolemaan saakka, mutta ei kestänyt kauankaan, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto 325 ja kirkko valtaansa pönkittääkseen teki kompromissin valtion kanssa. Rooman valtakunnassa vallitsi uskonnonvapaus, mutta alkukristittyjen rike oli kieltäytyä lippuvalasta ja sotapalveluksesta. Kirkkoisistä esim. Tertullianus (160-240) sanoi: "Kuinka kristitty voi tehdä sotapalvelusta, kuinka hän voi esiintyä sotamiehenä ilman miekkaa, kun kerran Herra on ottanut häneltä miekan? Sotamiesten tullessaan kristityiksi täytyy luopua sotapalveluksesta."(2
"Jos joku katekumeeni tai uskovainen tahtoo sotilaaksi käännytettäköön hänet pois. Kristityn sotilaan ei tule tappaa, ei vaikka häntä käskettäisiinkin. Kristityn ei pidä vapaaehtoisesti ryhtyä sotilaaksi. Se, joka kantaa miekkaa, pitäköön huolta, ettei hän vuodata verta. Jos vuodattaa verta, hän ei saa osallistua sakramentteihin." (Pyhän Hippolytoksen laatimista kanonisista määräyksistä)(3
"Jos sinut on luetteloitu Taivaan kirjoihin, Taivas on sinun isänmaasi ja Jumala lainsäätäjäsi. Ja mitkä ovat Hänen lakinsa? Älä tapa. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Joka lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin poski." (Klemens Aleksandrialainen)(3
"Menneinä aikoina pakanat ja barbaarit sotivat. Mutta kun he oppivat Kristuksen opetuksen, he olivat kyllin viisaita lopettaakseen väkivaltaisuudet. Nyt he eivät enää välitä sodasta. Heillä on sydämessään pysyvä rauha ja ystävällisyys." (Pyhittäjä Athanasios Suuri)(3
Myöskään Origeneksen mukaan kristityt eivät voineet kantaa asetta. Käsitys oikeutetusta sodasta hyväksyttiin lännen kirkossa Augustinuksen ja Tuomas Akvinolaisen kirjoitusten pohjalta.

Kun Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas ja veljensä Juhana epäröivät käyttää asevoimaa v. 1525 talonpoikaiskapinan kukistamiseen, Luther leimasi kapinan nousuksi Jumalaa vastaan. Ruhtinaiden oli hänen mukaansa siksi karaistava mielensä, hoidettava virkansa ja kukistettava kapina. Tämä lujitti edelleen ruhtinaiden luottamusta Lutheriin ja hänen arvovaltansa kasvoi.

Jos Jumalan nimissä siunataan aseita ja sotajoukkoja ja rukoillaan voittoa taistelussa, rukous kääntyy vastakohdakseen - siitä tulee silkkaa mustaa magiaa!
Kun Abraham Lincolnilta kysyttiin ennen taistelua, oliko Jumala hänen puolellaan, Lincolnin kerrotaan vastanneen: "Kysymys kuuluu, olemmeko me Jumalan puolella."

Rudolf Steinerin mukaan tavallisen tietoisuutemme laajassa ympäristössä on kaksi asiaa, jotka vievät ihmisen ulos hänen tavallisesta arkitietoisuudestaan; ne ovat moraalisia kokemuksia - myötätunto ja omatunto. Jos kehitämme myötätuntoa, rakkautta, empatiaa toista sielua kohtaan, koemme itsessämme kykymme mukaan muuta kuin sitä, mikä meitä itseämme koskettaa - koemme tuon toisen sielun ilot, tuskat, kärsimykset ja mieliteot, olemme sisällä toisessa sielussa.
Ihmisen moraalin astemittarina voi suorastaan pitää sitä, miten pitkään hän kykenee pitämään tietoisuuttaan täysin toimivana tilassa, jossa hänen ei ole määrä kokea omia kärsimyksiään ja ilojaan, vaan toisen sielun kärsimykset ja ilot. Moraalin puutteellisuutta on nimenomaan se, että tietoisuus tuntee toisen sielun kärsimysten ja ilojen turruttavan itsensä.
Toinen moraalinen kokemus joka vie meidät yli tavallisen tietoisuutemme on omatunto. Mitä ikinä teemme tai jätämme tekemättä, mitä ikinä rakastamme tai inhoamme, ulkopuoleltamme meille puhuu ehkä saamamme kasvatus tai sosiaaliset syyt, mutta omatuntomme ei koskaan puhu ulkopuoleltamme. Omatunto on tullut meihin siitä maailmasta, josta käsin puhutaan tänne meidän havaintomaailmaamme. Kaikki havaintomaailmassamme sattuneet virheet korjaa omatuntomme yliaistisine vaatimuksineen, silloin kun on toimintavirikkeiden aika. Ja jälleen on kysymys moraalin puutteellisuudesta, jos meidän sielumme, jossa omantunnon pitäisi puhua, joutuu eräänlaiseen unitilaan eikä kuule omantunnon ääntä, vaan kuuntelee vain sitä mikä aistimaailmassa puhuu toimintavirikkeille sympatian tai antipatian vaikutuksesta.

Levin kirjassa Jeesuksen Kristuksen henkinen evankeliumi, jota en pidä minkäänlaisena auktoriteettina mutta joka sisältää monia hyviä ajatuksia, sanotaan:

"Omaatuntoa voidaan opettaa. Toisen omatunto käskee tekemään sellaista, mitä toisen kieltää. Mikä minulle on syntiä, ei tarvitse olla teille syntiä. Teidän asemanne elämässä määrää mikä on syntiä. Hyvän arvo vaihtelee; monet seikat vaikuttavat sekä hyvän että pahan arvoon. Toinen paastoaa hartain mielin ja on siunattu. Toinen paastoaa teeskennellen hartautta ja on kirottu. Te ette voi valmistaa vuodetta, joka soveltuisi jokaiselle. Jos voitte valmistaa itsellenne sopivan vuoteen, niin olette tehneet hyvin."

Jeesus sanoi, "Olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset." Kun havaitsee olevansa kasvokkain yksilön tai ryhmän kanssa, joka edustaa elämää tuhoavia voimia, tulee soveltaa Jeesuksen antaman neuvon edellistä osaa ja olla viisas kuin käärme. Jos on niiden joukossa, jotka edustavat rakentavaa puolta, on varaa olla viaton kuin kyyhkynen. Suvaitsevaisuutesi puiteissa voit päättävästi tehdä velvollisuutesi sen mukaan kuin terve järki vaatii.(2

(1 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008. (2 Pekka Ervast: Kristinusko ja maailmanrauha. Ihmisyyden tunnustajat 2004. (2 Paul Brunton: Totuuden jäljillä. Karisto Oy 2005. (3 Pyhien isien opetuksia elämän eri aloilta. Ortodoksinen opiskelijaliitto 1988.

Ihmisen Minä ja karma

Reinkarnaatio ja karma eli jälleensyntyminen ja kohtalo, kaikkein loogisimmat maailmanselitykset, jotka saumattomasti kuuluvat yhteen, ovat Jumalan asettamia luonnonlakeja, joihin Hän itsekään ei puutu. Jumala on lahjoittanut ihmisille vapaan tahdon ja rajoittanut kaikkivaltiuttaan meihin nähden. Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis..." (Matt.28:18-20). Hän käyttää valtaansa ihmisten kautta. Dietrich Bonhoeffer ymmärsi enemmän kuin kukaan muu Jeesuksen vertausten merkityksen Mestarin poissaolosta, joissa isäntä matkusti kaukaisille maille jättäen kaikkien asioiden hallinnan palvelijoiden käsiin. Jeesus sanoi, että elämän eksistentiaalinen luonne on tällainen. Ihmiskunta on omillaan.
Pelastuksella on kahdenlainen merkitys: vapauttaa sinut kohtalostasi ja siitä johtuvista jälleensyntymistä fyysiseen ruumiiseen, sekä se, että sinut nostettaisiin ylös siitä hengellisestä tietämättömyydestä jossa olet(1.

Minä kykenee maailmaan syntyessämme valikoimaan maailmasta sellaista, mikä on sille sukua; emme ole vain perintötekijöidemme ja ympäristömme tuote. Arkiminämme elää menneisyydestä, henkinen alkukuvamme, korkeampi Minämme tähtää tulevaisuuteen; arkiminä on kuin kovettunut kuori, korkeampi Minä on alati virtaava. Arkinen itse on kuin palvelija, joka huolehtii herransa taloudesta tämän ollessa kaukaisilla mailla. Ylitajunta, tietoisuutemme todellinen lähde ja keskus, ruumiillistuva, kuolematon Minä, säilyttää ja ymmärtää kaikki opetukset, joita päivätajuntamme ei voi käsittää (2. Ihminen ei esimerkiksi näe ruoansulatuksensa lukemattomia vaiheita. Jos hän näkisi, voisi hän tahdollaan häiritä niitä, joten ihmiselle on vain hyväksi, ettei hän havaitse kaikkia ruumiinsa toimintoja kovin tarkasti.
"Minä" on tosi viinipuu, josta persoonallisuudet maan päällä ovat oksia. Jumala on myös järjestyksen Jumala ja karma on Jumalan vanhurskaus, oikeamielisyys. Jumalan tahto on hyvä Laki, joka on rakkaus ja oikeus. Jumalallisessa maailmanjohdossa on järkeä - järkeä ja rakkautta.(10

Maailmaa johtaa täydellinen oikeus ja kaikki Jumalan lapset saapuvat kerran Hänen jalkojensa juureen miten kaukana he harhailevatkin. "Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi". Kohtalossa ei ole tuomiota eikä rangaistusta, se on persoonaton voima. Jeesuksen saapuminen toi mukanaan totuuden kaksiteräisen miekan, joka auttaa ja herättää sitä joka ottaa sen vastaan, mutta rankaisee niitä jotka torjuvat sen(1. Ihmisellä on yleensä sammumaton tiedonjano, mutta hän ei kiirehdi seuratessaan siveellisiä ihanteitaan.(10 Jumalan rakkaus ei ole sentimentaalista. Se on vahvaa rakkautta, joka etsii meidän lopullista Hyväämme, eikä sen tähden suojele meitä kokemuksilta joita tarvitsemme kasvaaksemme. "Älkää eksykö, ei Jumala anna itseään pilkata." (Gal.6:7)

"Onhan kirjoitettu: 'Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan' - näin sanoo Herra." (Room.12:9)

"Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään." (Room.14:12)

"Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan; ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten. Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään" (Mark.4:26-28). Nukkuminen tässä tarkoittaa kuolonunta, mutta siemen kasvaa päivin ja öin. Kasvu ei tapahdu nopeasti ja yhtäkkiä, mutta mikään ei mene taaksepäin, kaikki kulkee eteenpäin(3
Alemmilla kehitysasteilla voi käydä niin, että henki johdetaan hänen tietämättään uuteen ruumiillistumiseen. Hän ei tiedä vielä mitään jälleensyntymisen laista. Hän on kuin tietämätön ja alaikäinen lapsi, joka luottavaisesti seuraa johtajaansa kysymättä minne. Kehittyessään henki ottaa itse kohtalonsa ohjat käsiinsä ja menee vapaaehtoisesti ja täysin tietoisena aineeseen. Kehittymättömälle aineellinen elämä on aina houkutteleva, mutta kehittyneelle lienee aineeseen laskeutuminen todellinen koetus.(10

Vertaus peltoon kätketystä aarteesta (Matt.13:44): Kuoleman jälkeen Maa näyttäytyy siihen katseensa vielä kohdistavalle sielulle kuvana pellosta. Jos juuri päättynyt elämä on eletty ihmiskunnan jumalallisten päämäärien hengessä, niin ruokamullan pimeydestä loistaa kulta-aarre. Tämän havaitsemiseksi sielussa on saatava heräämään kaipuu voida elää uudelleen Maan maailmassa ja päästä jatkamaan siellä alettua pyrkimistä henkeä kohti.(9

Marko Pogacnik tulkitsee Jeesuksen vertausta hedelmättömästä viikunapuusta (Luuk.13:6-9); ihmiselle tarjotaan yhä uudelleen mahdollisuus astua seuraava askel henkilökohtaisen kehityksensä tiellä; elämä on kärsivällinen, mutta ihminen epäröi ja pelkää muutosta. Lopulta voimien virtaus patoutuu ja sisäinen jännitys aiheuttaa muutosvoimien purkauksen: tapahtuu "onnettomuus", joka muuttaa olosuhteet täysin, vieden kehitystä eteenpäin ("Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää; mutta jos ei, niin hakkaa se pois")(4.
Kristuksen kirotessa viikunapuun...ne, joiden elämä on hedelmätöntä ja jotka eivät täytyä sitä tarkoitusta, jota varten Jumala on heidät luonut, kuihtuvat ja hävitetään. Ei ole määrättyä aikaa, jolloin tulee tehdä hyvää, sillä kaikki ajat ovat yhtä sopivat hyville töille: ihmisen itse täytyy tehdä elämänsä hedelmää tuottavaksi ja siten täyttää sen tarkoitus.(12
Kallisarvoinen helmi (Matt.13:45): Helmi on simpukan tuskan hedelmä ulkoisessa luonnossa. Halu omistaa kallis helmi merkitsee siis maallisten kohtaloiden mukanaan tuoman vaikeuden täyttä hyväksymistä ja sen tunnustamista, että kärsimys on oikeastaan eteenpäin ajava voima kohtalossa.(9 Mitä vastustuksenhaluisempi henki on, sitä enemmän lähestyy tämä parannustyö vanhatestamentillista muotoa "silmä silmästä, hammas hampaasta."(10

Kuten viinitarhavertauksessa (Matt.21, Mark.12, Luuk.20), johon Jeesus otti aiheen profeetta Jesajalta (5:1-7), viinitarha on mainen elämä ja ihminen on vain sen vuokralainen, ei omistaja. Hänen täytyy maksaa vuokraa, tuoda elämänantajalle siitä joitain tuotteita, eli löytää elämän kokemuksistaan sellaista, joka ravitsee hänen ikuista olemustaan, muuten hän on hukkaan elänyt(3."Karma on kohtaloksi tullutta toimintaa" (Steiner). Vaikutin on tärkeämpi kuin itse teko. Ylistyksen toivossa tehty hyvä teko kuuluu fyysilliseen tasoon. Kun vaikutin on syy henkisellä tasolla, se kantaa hedelmää tällä tasolla.(10
Edgar Caycen mukaan karma on yksinkertaisesti malli muistille. Se on yhdistelmä tietoa, joka on varastoitu nk. "Akaasisiin aikakirjoihin", Elämän kirjaan (ks. Ps.139:16, Daniel 7:10, Fil.4:3, Ilm.20:12), ja jota alitajunta ammentaa nykyhetkeen. Ihminen on elämänsä suhteen aktiivinen osallistuja, ei pelkästään vastahakoinen katsoja. Elämä on lukemattomien mahdollisuuksien ja valintojen summa. Menneisyyden vaikutus tarjoaa vain puitteet mahdollisuuksille ja todennäköisyyksille.
Jumala seuraa samaa menetelmää kuin rakennusmestari, joka ensiksi laatii piirustukset, joiden mukaan rakennus on rakennettava. Piirustukseen ei ole merkitty kaikkia rakennuksen sisustukseen kuuluvia yksityiskohtia eikä aineksia, joita rakennusta varten on käytettävä, vaan ainoastaan sen ulkonaiset rajat. Samoin Jumalakin on määrännyt jokaisen ihmisen elämänrakennuksen pääviivat, joiden mukaan elämä ulkonaisesti muodostuu. Sisustamisen Hän jättää ihmisen itsensä määrättäväksi (ks. myös Ps. 31:16; Jer. 10:23; Saarn. 8:8)(5.
Kaksi ihmistä saattaa kohdata samanlaiset vaikeudet - toinen ehkä katkeroituu, toinen voi nähdä tapahtuneen tilaisuutena johonkin uuteen. Reaktio määrää miten asiat kehittyvät tästä eteenpäin. Hyviä tekoja seuraa tyytyväisyys, huonoja tekoja suru; niin yksinkertaista se on. Kaikki mitä teemme heijastuu lopulta itseemme, teko ei pääty sitä tehtäessä - se kantaa hedelmän, joka palaa tekijälleen. Minä yksilönä olen osa myös yhteistä karmaa ja kaikki muut yksilöt ovat osallisia minun karmastani(6.

"Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi." (Jer.1:5)
"- Eikö Esau ollut Jaakobin veli? sanoo Herra. Jaakobia minä rakastin, mutta Esauta vihasin."
(Mal.1:2) Origenes kirjoitti: "Kun Raamattua tutkitaan suurella uutteruudella Esauta ja Jaakobia koskien, huomataan, että 'Jumalassa ei ole epäoikeudenmukaisuutta' siinä mitä heistä sanotaan ennen kuin he syntyivät ja olivat tehneet mitään, tässä elämässä tietenkin, että 'vanhempi palvelisi nuorempaa', ja kuten huomataan, ei ole epäoikeudenmukaisuutta tosiasiassa, että Jaakob tunki tieltään veljensä jopa kohdussa, edellyttäen että me uskomme että ansioittensa vuoksi jossain edellisessä elämässä Jaakob oli ansainnut Jumalan rakkauden siinä määrin, että oli arvollinen olemaan etuoikeutettu veljeensä nähden."(11
Joh.3 - uudestisyntyminen vedestä ja hengestä: vesi merkitsee monin paikoin Raamatussa aineellista luomista, "Jumalan henki liikkui vetten päällä". "Mikä on syntynyt lihasta on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä"..."Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." Emme tiedä mistä henki tulee tai minne se menee, mutta ruumiin tiedämme olevan lihaa.(10

Ei ole olemassa yhtä tiettyä reinkarnaatioajatusta. Teologiassa on tapana rakentaa jonkinlainen "haamuvastustaja", jotta se sitten voitaisiin torjua erilaisin argumentein, tutkimatta tarkasti mistä tekstiyhteydestä, mistä ympäristöstä kulloinenkin ajatus on peräisin ja mihin se ajatuksellisesti sopii. Ei ole selvää, mikä reinkarnaatiokäsitys torjutaan kristinuskoon soveltumattomana. Esim. anglikaaninen teologi Geddes McGregor näkee kristillisissä käsityksissä tuonpuoleisuudesta suuren puutteen, joka korjautuisi reinkarnaatioajatuksen avulla. Engl. uskontofilosofi John Hick muotoilee kolme vastaväitettä klassista kristillistä katsantokantaa vastaan: a) Vastaamatta jää kysymys ilman omaa pelastushistoriaa kuolleiden lasten kohtalosta. b) Se ei kykene mitenkään selittämään kaikkia ihmiselämän erilaisia lähtökohtatilanteita ja kehitysmahdollisuuksia. c) Vain harvat ihmiset olisivat ehtineet saavuttaa lyhyen maanelämänsä aikana sellaisen kehitysasteen, joka olisi lähelläkään ikuisen palkinnon tai rangaistuksen ansaitsemista.
Toteamus, on elämää kuoleman jälkeen, on yhdenmukainen reinkarnaatioajatuksen ja kristinopin välillä. Kummankaan mukaan maanpäällinen olemassaolo ei ole kuolemassa tyhjiin ammennettu. Molemmat ottavat huomioon ihmisen mahdollisen eteenpäin kehittymisen ja täydellistymisen.
Ennakkoluulo, että reinkarnaatioajatus veisi arvon ihmisen nykyiseltä elämältä, on väärä: vakavasti otettavassa muodossa se näkee kovasti vaivaa osoittaakseen, että on kaikkein tärkeintä elää vastuullisesti tämä nykyinen elämä. Kristillisessäkin traditiossa uudempien käsitysten mukaan on painotettava tätä nykyistä elämää tässä ja nyt.
Erilaisissa läntisissä reinkarnaatiokäsityksissä tapaamme ajatuksen, että yksittäinen ihminen kehittämällä itseään on vastuussa myös maan ja koko ihmiskunnan evoluutiosta.
Viimeistä tuomiota tulkitaan eri tavoin. Erästä uudempaa käsitystä voitaisiin sanoa "itsetuomioksi". Ihminen tunnustaa virheensä ja syyllisyytensä ja havaitsee oman todellisen identiteettinsä. Tämä muistuttaa Rudolf Steinerin kuvausta vainajan tilasta. Sekä tuomioajatus että reinkarnaatio- ja karma-ajatus yhtyvät siinä, että inhimillinen kärsimys sovitetaan ja tapahtuneet vääryydet hyvitetään.
Myös kristinusko tuntee syklisiä elementtejä, ja toisaalta reinkarnaatiouskokin tarjoaa suoraviivaisesti tarkoitushakuisia elementtejä.
Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan ruumiiton sielu jatkaa olemassaoloaan ihmisen kuoleman jälkeen eräänlaisessa välitilassa, kunnes se aikojen lopussa yhtyy taas ruumiiseen. Tämä oletus sisältää selvästi dualistisen tendenssin. Sitä vastoin mm. antroposofia tuntee moniulotteisen ihmiskuvan, joka ei kiistä aineen ja ruumiin merkitystä ja lähtee siitä, että on olemassa jatkuvuus yksittäisten inkarnaatioiden välillä.
Kaikki teologiset oppirakennelmat eivät näe vapahdusta yksinomaan Jumalan aktiviteetin tuloksena, eikä läntinen reinkarnaatiousko ole yksinkertaisesti puhdas suoritus- ja itsevapahdususkonto, esimerkkinä Rudolf Steinerin käsitys Kristuksesta vapahtajana. Teologi Karl Rahner näkee ajatuksen puhdistautumisesta, kiirastulesta, mahdollisuutena päästä kristillisestä näkökulmasta keskusteluyhteyteen reinkarnaatioajatuksen kanssa.(8

Vain siinä määrin kuin avaudumme antamaan anteeksi lähimmäisellemme, kykenemme olemaan osallisia Jumalan anteeksiantamuksesta. Mutta anteeksianto ei ole samaa kuin synninpäästö. Tätä sisäistä lakia ei voi kumota edes armo, koska armo ei voi olla mekaanista vaan on lahja, jonka sydän antaa ja sydän ottaa vastaan.Me voimme pyytää rikkomuksiamme anteeksi ihmisiltä. Mutta vaikka saammekin heiltä anteeksi, emme voi poistaa muita tekojemme seurauksia kuin mahdollisen välien rikkoutumisen. Emme pysty eliminoimaan sitä pahaa vaikutusta, joka teostamme on levinnyt, emmekä edes kykene seuraamaan sen jälkiä, koska emme tiedä minne se on levinnyt. Syntien anteeksisaaminen ihmisiltä ja Jumalalta ei siis merkitse sitä, että tekojemme seuraukset lakkaisivat vaikuttamasta. Anteeksianto on Jumalan voima, josta alkaa uusi elämä, niin että seurauksena on ainakin jossakin määrin toisenlaisia syitä, jotka vuorostaan aikaansaavat toisenlaisia seurauksia. Mutta entisyyttä ja sen jatkumista, sitä joka kerran tapahtui ja jonka tapahtuminen vaikutti olemassaoloon, sitä mikään nykyinen ei muuta. Tuhlaajapoika sai anteeksi, mutta hän ei voinut palauttaa takaisin menneitä vuosiaan. "Usko minua: sieltä sinä et pääse, ennen kuin olet maksanut kaiken viimeistä kolikkoa myöten" (Matt.5:26).(7
Armo on karman neutraloiminen yksinomaan tietoisuudessa, oppimalla sen läksyt ilman fyysistä tekoa. Armo on aina mahdollinen, mutta useimmat valitsevat maksaa karmansa fyysisesti koska he eivät kykene tasapainottamaan sitä puhtaasti tietoisuudessa.(1
Armoksi voidaan kutsua sitä rakkautta, jolla Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, tuota kipinää hänestä itsestään. Hän on asettanut tuon kipinän kaikkeen, mikä elää. Tässä kipinässä on kasvava voima tulla tuleksi, leimuavaksi tuleksi, joka etsii lähtökohtaansa löytääkseen tämän kerran lainmukaisessa järjestyksessä, joka vallitsee sekä henkistä että aineellista maailmaa antaen hengelle mahdollisuuden löytää tie kotiin sumujen ja usvien läpi. Sitä voidaan kutsua armoksi, ellemme mieluummin kutsu sitä rakkaudeksi.(10

(1 Paul Brunton: Totuuden jäljllä. Karisto Oy 2005. (2 Mathias Wais: Ihmisen elämänkaari. Suomen antroposofinen liitto 2002/Paul Brunton: Meditaatio ja karma. Karisto 1999. (3 V.H.V: Elämästä ja kuolemasta; kristinuskon alkuperäinen oppi. Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike 1911. (4 Marko Pogacnik: Sydämen evankeliumi. Eeston Books 2000. (5 Johannes Greber: Yhteydessä henkimaailman kanssa I. Suomen Spiritualistinen seura 1953. (6Kevin Todeschi: Akaasiset aikakirjat. (7 Voitto Viro: Totuuden sanakirja. WSOY 1965. (8 Entiset elämät ja nykyisyys. Suomen antroposofinen liitto ry 2004.
(9 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008. (10 Oscar Busch: Jälleensyntyminen, karma ja kuolemanjälkeinen elämä. Biokustannus 2007. (11 Mark L. Prophet & Elizabeth Clare Prophet: The Lost Teachings of Jesus I. Summit University Press 1986. (12 Sadhu Sundar Singh: Näkyjä henkimaailmasta. WSOY 1927.

RAKKAUS ON JUMALASTA 1/4: HOMOSEKSUAALISUUS ESOTEERISEN TIEDON VALOSSA

(Päivitetty 23.2.2007)

Tämä kirjoittamani neliosainen artikkelisarja on alunperin ilmestynyt Kristiyhteisö-lehdessä, osa 1 numerossa 2/2004, ja sitä on hieman laajennettu nettijulkaisua varten.

"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta, ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1 Joh.4:18)

Uusi Testamentti on täynnä kehotuksia olla pelkäämättä: "Älä pelkää", sanoo enkeli Sakariaalle, sitten Marialle. "Älkää pelätkö", sanoo enkeli paimenille kedolla. "Älkää pelätkö", sanoo Kristus opetuslapsille kävellessään vetten päällä. Niin sanoo enkeli naisille tyhjällä haudalla, ja niin sanoo heille myös Ylösnoussut itse.

Tänäkin päivänä ihminen voi psykologisesti elää Vanhan Liiton lain ikeen alla, pelätä Jumalaa ja Hänen "vihaansa", vieläpä kutsuen itseään kristityksi! Tämä on totta erityisesti niiden kohdalla, jotka vanhoillinen ympäristö on kietonut pauloihinsa ja saanut epäilemään olemassaolonsa oikeutusta omana itsenään, oikeuttaan rakastaa toista ihmistä menettämättä Jumalan rakkautta.
Tämä voi ilmetä myös käsityksenä kohtalon ankaruudesta, kunnes ihminen tulee tietoiseksi Jumalan rakastavasta oikeamielisyydestä kohtalonsa kulussa. Jumalan rakkauden "kääntöpuolen" joutuu kyllä kohtaamaan jokainen, joka ei tartu niihin mahdollisuuksiin, joita elämä eteemme tuo; silloin ei auta muu kuin lyödä päätään seinään riittävän monta kertaa, että oppi menee perille! Seinät nousevat vastaan joka puolella, kunnes ihminen tajuaa että on muutoksen aika, ja muutos alkaa omasta sisimmästä, ei ulkoisista olosuhteista.
Aivan oma lukunsa on vieraan pelko, joka näyttäytyy kristillisen rakkauden vastaisena käyttäytymisenä. Tämä on monille heteroille ominainen asenne homoseksuaaleja kohtaan, myös kristillisten kirkkojen piirissä. Rakkaus, jonka pitäisi olla suurempi uskoa ja toivoa, onkin yhtäkkiä valikoivaa ja ehdollista.
Pelko tappaa henkisen kokemuksen: menetämme myötäelämisen kyvyn ja kosketuksen Jumalaan. Ratkaisu on sydämen avaaminen pelon vastakohdalle - rakkaudelle! Pelko on sulkeutumista, rakkaus avautumista.

Esoteerikolle tämä ei välttämättä ole ongelma. Yksi homoseksuaalisuutta vastaan paljon käytetty, luomisteologinen argumentti menettää merkityksensä jo tarkastellessamme luomiskertomusta esoteerisen tiedon valossa.

Tiedämme, että Genesiksen ensimmäisessä luvussa "Jumalaksi" käännetty hepreankielinen sana Elohim onkin monikkomuoto, ja vaikka se yksikössä on feminiininen, monikossa sille on annettu maskuliininen pääte; toisin sanoen, jumalat - tai "mies-jumalattaret", jos niin halutaan - loivat ihmisen omaksi kuvakseen, miehiseksi ja naisiseksi* - oli siis vain yksi, androgyyni luomus, mies-nainen. Vasta toisessa luvussa sukupuolet erotetaan ja mukaan tulee aineellisuus, "maan tomu". Hengessä sukupuoleton, sielullisesti kaksineuvoinen, ainoastaan fyysisesti jompaakumpaa - sellainen on ihminen; ruumis maan tomusta, henki Jumalasta, sielu maan ja taivaan liitosta.
(Elohimit ovat Exusiai-olentoja, "valtoja", eli muodonhenkiä, yksi yhdeksästä hierarkiasta, jotka toteuttavat Maailmankaikkeuden Suuren Arkkitehdin Suurta Suunnitelmaa; ne mainitaan Raamatussa ja meitä lähinnä ovat enkelit.)

Teosofisen liikkeen omintakeinen ja johtava persoona Suomessa, Pekka Ervast, viittasi homoseksuaalisuuteen useita kertoja, omana aikanaan (1875-1934) hyvinkin radikaalisti: lyhyesti tiivistäen, homoseksuaalit ovat hänen mukaansa "kolmas sukupuoli", välittäjiä miehen ja naisen välillä, välivaiheena kohti sukupuolten uudelleen yhdistymistä kaukaisessa tulevaisuudessa.
Yksinkertaisemminkin asian voi ymmärtää jälleensyntymisen valossa, kun tiedämme, että esim. Rudolf Steinerin mukaan sukupuolten vaihtelu on sääntö. Poikkeuksellisesti ihminen voi pysyä samassa sukupuolessa 2-3 inkarnaatiota, seitsemän ollessa maksimi. Kun yksilö oltuaan nainen useassa elämässä, päättää vaihtaa mieheksi, ruumis muuttuu, mutta mieli säilyy naisellisena, ja tämä epätäydellinen muutos tekee yksilöstä homoseksuaalin. Biseksuaalit, transvestiitit ja transsukupuoliset kuulunevat samaan kategoriaan, ero lienee muutoksen laajuudessa; olemme yksilöitä tässäkin suhteessa.
Voimme siis katsoa joko tulevaisuuteen tai menneisyyteen, mutta oli teorian laita miten tahansa, joka tapauksessa voimme ainakin todeta, että monien maaelämien sarjassa homoseksuaalisuus ei näytä kovin isolta asialta! Ja kukapa meistä näkisi toisen ihmisen kohtalon.
Riittää kun kyseenalaistamme yleisesti vallitsevan, kapea-alaisen Jumala-kuvan, josta voisi jopa sanoa, että ihmiset tahtovat luoda Jumalan omaksi kuvakseen, pieneksi ja pikkumaiseksi. Esimerkiksi tuo primitiivinen taikausko ikuisesta kadotuksesta on mitä hirveintä Jumalan pilkkaa, tehdessään rakastavasta Isästä paholaisen!

Ainoa syntimme on erossaolo Jumalasta, "eksymisemme Hänestä, Hänen olemuksensa kieltämisemme"(1, joka luo erillisyyttä myös ihmisten kesken, uhaten suhteitamme kuolemalla ("kuoleentuva mainen olemassaolo"(2). Synti vääristää ihmisten yhteiselämää Kristuksen ruumiin jäseninä. Yksin emme voi elää Jumalan tarkoittamalla tavalla; itseensä sulkeutuva elämä on kuolemaa. Kysymys on myös tietämättömyydestä, ja tietämättömyyden vastalääke on tieto: "Ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh.8:32)
Muistakaamme, ettemme koskaan oleta itsestäänselvyytenä, että kohtaamamme lähimmäinen, ystävämme, lapsemme, tuntee kiintymystä vastakkaiseen sukupuoleen! Toisten ihmisten kohtaaminen vailla rajoja on kommuuniota.

(* "Naisinen" ei toki ole aivan suomenkielen mukainen sana, mutta "naisellinen" ei vastaa tarkoitusta; sen pari ei olisi "miehinen" vaan "miehekäs".) (1 Ihmisen vihkitoimituksen rukouksista. (2 Kristiyhteisön credo.