Vuorisaarna ja moraali

Kristinuskon etiikka löytyy Matteuksen evankeliumin vuorisaarnasta: "Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille...mutta minä sanon teille", jonka viiteen jalokiveen (hyvyys, puhtaus, totuus, rauha, rakkaus) sisältyvät kyllä Mooseksen kymmenen käskyä, mutta syvempinä, vaativampina. Pekka Ervast on ne lyhtentänyt tähän tapaan:
1. Älä suutu (ei vain käytöstä hilliten, vaan sydämessä).
2. Älä ajatuksissakaan ole epäpuhdas.
3. Älä vanno (vaan pysy aina totuudessa, niin ei tarvitse vannoa).
4. Älä vastusta pahaa (pahalla).
5. Älä sodi, vaan rakasta kaikkia ihmisiä.

Ervast on käsitellyt aihetta lukemattomissa kirjoissaan perusteellisesti (esim. Vuorisaarna & Jeesuksen salakoulu). Hän piti tätä koko kristinuskon ydinasiana Leo Tolstoin tapaan, mutta itse näen siinä vaaran langeta erään sortin fundamentalismiin: hokemalla uusia, ulkoaopittuja moraalisääntöjä ollaan edelleen vanhassa liitossa. Sen täytyy tulla vapaudessa sisältäpäin; ihmisen itsensä on tultava itselleen laiksi, niin kuin Paavali sanoo - lain täytyy olla kirjoitettuna sydämeemme. Myös Pekka Ervast sanoo, että kun imemme vuorisaarnan elämänohjeet vereemme, yhdistymme Kristuksen vereen, hänen auraansa.

"Mutta Minä sanon teille..." Kristus ei sano tätä vain omissa nimissään vaan jokaisen inhimillisen minän nimissä. Lain taso jätetään taakse ja astutaan minuuden ja vapauden tasolle.(1

Vuorisaarnan sanoma on sisäisen muuntumisen sanoma, tulevaisuuden ihmisyyden sanoma. Se viittaa ihmisen mahdollisuuksiin, ihmisen tietoisuuden huippuun. Vuorisaarnan käskyt ovat lupauksia, ihanteita. Niihin sisältyy uusi rakkauskäsite - ne lävistävät itsekkyyden panssarin. Kymmenen käskyä - esim. "älä tapa" - koskevat ulkonaista elämää. Kristus osoittaa ihanteen sisäisen ihmisen kannalta, ollen itse esikuva. Saamme itse valita tahdommeko kuulua kansanjoukkoon vai opetuslasten joukkoon.

Esim. vuorisaarnan kulmakiven, pahan vastustamattomuuden radikaali sanoma meille on, että sen sijaan että tuhlaisimme energiaamme toivottomaan kamppailuun pahaa vastaan itsessämme ja muissa, meidän tarvitsee vain vahvistaa hyvää itsessämme ja olla esimerkkinä muille. Hyvä ei taistele, se voittaa!
Kristus yksiselitteisesti kieltää seuraajiltaan sotimisen, mutta tiedämme kuinka paljon pahaa hänen nimissään on tehty, kuten hän näki ennalta sanoessaan, ettei tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Alkukristityt olivat tässä hyvin johdonmukaisia, marttyyrikuolemaan saakka, mutta ei kestänyt kauankaan, kun kristinuskosta tuli valtionuskonto 325 ja kirkko valtaansa pönkittääkseen teki kompromissin valtion kanssa. Rooman valtakunnassa vallitsi uskonnonvapaus, mutta alkukristittyjen rike oli kieltäytyä lippuvalasta ja sotapalveluksesta. Kirkkoisistä esim. Tertullianus (160-240) sanoi: "Kuinka kristitty voi tehdä sotapalvelusta, kuinka hän voi esiintyä sotamiehenä ilman miekkaa, kun kerran Herra on ottanut häneltä miekan? Sotamiesten tullessaan kristityiksi täytyy luopua sotapalveluksesta."(2
"Jos joku katekumeeni tai uskovainen tahtoo sotilaaksi käännytettäköön hänet pois. Kristityn sotilaan ei tule tappaa, ei vaikka häntä käskettäisiinkin. Kristityn ei pidä vapaaehtoisesti ryhtyä sotilaaksi. Se, joka kantaa miekkaa, pitäköön huolta, ettei hän vuodata verta. Jos vuodattaa verta, hän ei saa osallistua sakramentteihin." (Pyhän Hippolytoksen laatimista kanonisista määräyksistä)(3
"Jos sinut on luetteloitu Taivaan kirjoihin, Taivas on sinun isänmaasi ja Jumala lainsäätäjäsi. Ja mitkä ovat Hänen lakinsa? Älä tapa. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Joka lyö sinua poskelle, käännä hänelle toinenkin poski." (Klemens Aleksandrialainen)(3
"Menneinä aikoina pakanat ja barbaarit sotivat. Mutta kun he oppivat Kristuksen opetuksen, he olivat kyllin viisaita lopettaakseen väkivaltaisuudet. Nyt he eivät enää välitä sodasta. Heillä on sydämessään pysyvä rauha ja ystävällisyys." (Pyhittäjä Athanasios Suuri)(3
Myöskään Origeneksen mukaan kristityt eivät voineet kantaa asetta. Käsitys oikeutetusta sodasta hyväksyttiin lännen kirkossa Augustinuksen ja Tuomas Akvinolaisen kirjoitusten pohjalta.

Kun Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas ja veljensä Juhana epäröivät käyttää asevoimaa v. 1525 talonpoikaiskapinan kukistamiseen, Luther leimasi kapinan nousuksi Jumalaa vastaan. Ruhtinaiden oli hänen mukaansa siksi karaistava mielensä, hoidettava virkansa ja kukistettava kapina. Tämä lujitti edelleen ruhtinaiden luottamusta Lutheriin ja hänen arvovaltansa kasvoi.

Jos Jumalan nimissä siunataan aseita ja sotajoukkoja ja rukoillaan voittoa taistelussa, rukous kääntyy vastakohdakseen - siitä tulee silkkaa mustaa magiaa!
Kun Abraham Lincolnilta kysyttiin ennen taistelua, oliko Jumala hänen puolellaan, Lincolnin kerrotaan vastanneen: "Kysymys kuuluu, olemmeko me Jumalan puolella."

Rudolf Steinerin mukaan tavallisen tietoisuutemme laajassa ympäristössä on kaksi asiaa, jotka vievät ihmisen ulos hänen tavallisesta arkitietoisuudestaan; ne ovat moraalisia kokemuksia - myötätunto ja omatunto. Jos kehitämme myötätuntoa, rakkautta, empatiaa toista sielua kohtaan, koemme itsessämme kykymme mukaan muuta kuin sitä, mikä meitä itseämme koskettaa - koemme tuon toisen sielun ilot, tuskat, kärsimykset ja mieliteot, olemme sisällä toisessa sielussa.
Ihmisen moraalin astemittarina voi suorastaan pitää sitä, miten pitkään hän kykenee pitämään tietoisuuttaan täysin toimivana tilassa, jossa hänen ei ole määrä kokea omia kärsimyksiään ja ilojaan, vaan toisen sielun kärsimykset ja ilot. Moraalin puutteellisuutta on nimenomaan se, että tietoisuus tuntee toisen sielun kärsimysten ja ilojen turruttavan itsensä.
Toinen moraalinen kokemus joka vie meidät yli tavallisen tietoisuutemme on omatunto. Mitä ikinä teemme tai jätämme tekemättä, mitä ikinä rakastamme tai inhoamme, ulkopuoleltamme meille puhuu ehkä saamamme kasvatus tai sosiaaliset syyt, mutta omatuntomme ei koskaan puhu ulkopuoleltamme. Omatunto on tullut meihin siitä maailmasta, josta käsin puhutaan tänne meidän havaintomaailmaamme. Kaikki havaintomaailmassamme sattuneet virheet korjaa omatuntomme yliaistisine vaatimuksineen, silloin kun on toimintavirikkeiden aika. Ja jälleen on kysymys moraalin puutteellisuudesta, jos meidän sielumme, jossa omantunnon pitäisi puhua, joutuu eräänlaiseen unitilaan eikä kuule omantunnon ääntä, vaan kuuntelee vain sitä mikä aistimaailmassa puhuu toimintavirikkeille sympatian tai antipatian vaikutuksesta.

Levin kirjassa Jeesuksen Kristuksen henkinen evankeliumi, jota en pidä minkäänlaisena auktoriteettina mutta joka sisältää monia hyviä ajatuksia, sanotaan:

"Omaatuntoa voidaan opettaa. Toisen omatunto käskee tekemään sellaista, mitä toisen kieltää. Mikä minulle on syntiä, ei tarvitse olla teille syntiä. Teidän asemanne elämässä määrää mikä on syntiä. Hyvän arvo vaihtelee; monet seikat vaikuttavat sekä hyvän että pahan arvoon. Toinen paastoaa hartain mielin ja on siunattu. Toinen paastoaa teeskennellen hartautta ja on kirottu. Te ette voi valmistaa vuodetta, joka soveltuisi jokaiselle. Jos voitte valmistaa itsellenne sopivan vuoteen, niin olette tehneet hyvin."

Jeesus sanoi, "Olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset." Kun havaitsee olevansa kasvokkain yksilön tai ryhmän kanssa, joka edustaa elämää tuhoavia voimia, tulee soveltaa Jeesuksen antaman neuvon edellistä osaa ja olla viisas kuin käärme. Jos on niiden joukossa, jotka edustavat rakentavaa puolta, on varaa olla viaton kuin kyyhkynen. Suvaitsevaisuutesi puiteissa voit päättävästi tehdä velvollisuutesi sen mukaan kuin terve järki vaatii.(2

(1 Emil Bock: Ne kolme vuotta. Kirjokanta Oy 2008. (2 Pekka Ervast: Kristinusko ja maailmanrauha. Ihmisyyden tunnustajat 2004. (2 Paul Brunton: Totuuden jäljillä. Karisto Oy 2005. (3 Pyhien isien opetuksia elämän eri aloilta. Ortodoksinen opiskelijaliitto 1988.

RAKKAUS ON JUMALASTA 1/4: HOMOSEKSUAALISUUS ESOTEERISEN TIEDON VALOSSA

(Päivitetty 23.2.2007)

Tämä kirjoittamani neliosainen artikkelisarja on alunperin ilmestynyt Kristiyhteisö-lehdessä, osa 1 numerossa 2/2004, ja sitä on hieman laajennettu nettijulkaisua varten.

"Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta, ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1 Joh.4:18)

Uusi Testamentti on täynnä kehotuksia olla pelkäämättä: "Älä pelkää", sanoo enkeli Sakariaalle, sitten Marialle. "Älkää pelätkö", sanoo enkeli paimenille kedolla. "Älkää pelätkö", sanoo Kristus opetuslapsille kävellessään vetten päällä. Niin sanoo enkeli naisille tyhjällä haudalla, ja niin sanoo heille myös Ylösnoussut itse.

Tänäkin päivänä ihminen voi psykologisesti elää Vanhan Liiton lain ikeen alla, pelätä Jumalaa ja Hänen "vihaansa", vieläpä kutsuen itseään kristityksi! Tämä on totta erityisesti niiden kohdalla, jotka vanhoillinen ympäristö on kietonut pauloihinsa ja saanut epäilemään olemassaolonsa oikeutusta omana itsenään, oikeuttaan rakastaa toista ihmistä menettämättä Jumalan rakkautta.
Tämä voi ilmetä myös käsityksenä kohtalon ankaruudesta, kunnes ihminen tulee tietoiseksi Jumalan rakastavasta oikeamielisyydestä kohtalonsa kulussa. Jumalan rakkauden "kääntöpuolen" joutuu kyllä kohtaamaan jokainen, joka ei tartu niihin mahdollisuuksiin, joita elämä eteemme tuo; silloin ei auta muu kuin lyödä päätään seinään riittävän monta kertaa, että oppi menee perille! Seinät nousevat vastaan joka puolella, kunnes ihminen tajuaa että on muutoksen aika, ja muutos alkaa omasta sisimmästä, ei ulkoisista olosuhteista.
Aivan oma lukunsa on vieraan pelko, joka näyttäytyy kristillisen rakkauden vastaisena käyttäytymisenä. Tämä on monille heteroille ominainen asenne homoseksuaaleja kohtaan, myös kristillisten kirkkojen piirissä. Rakkaus, jonka pitäisi olla suurempi uskoa ja toivoa, onkin yhtäkkiä valikoivaa ja ehdollista.
Pelko tappaa henkisen kokemuksen: menetämme myötäelämisen kyvyn ja kosketuksen Jumalaan. Ratkaisu on sydämen avaaminen pelon vastakohdalle - rakkaudelle! Pelko on sulkeutumista, rakkaus avautumista.

Esoteerikolle tämä ei välttämättä ole ongelma. Yksi homoseksuaalisuutta vastaan paljon käytetty, luomisteologinen argumentti menettää merkityksensä jo tarkastellessamme luomiskertomusta esoteerisen tiedon valossa.

Tiedämme, että Genesiksen ensimmäisessä luvussa "Jumalaksi" käännetty hepreankielinen sana Elohim onkin monikkomuoto, ja vaikka se yksikössä on feminiininen, monikossa sille on annettu maskuliininen pääte; toisin sanoen, jumalat - tai "mies-jumalattaret", jos niin halutaan - loivat ihmisen omaksi kuvakseen, miehiseksi ja naisiseksi* - oli siis vain yksi, androgyyni luomus, mies-nainen. Vasta toisessa luvussa sukupuolet erotetaan ja mukaan tulee aineellisuus, "maan tomu". Hengessä sukupuoleton, sielullisesti kaksineuvoinen, ainoastaan fyysisesti jompaakumpaa - sellainen on ihminen; ruumis maan tomusta, henki Jumalasta, sielu maan ja taivaan liitosta.
(Elohimit ovat Exusiai-olentoja, "valtoja", eli muodonhenkiä, yksi yhdeksästä hierarkiasta, jotka toteuttavat Maailmankaikkeuden Suuren Arkkitehdin Suurta Suunnitelmaa; ne mainitaan Raamatussa ja meitä lähinnä ovat enkelit.)

Teosofisen liikkeen omintakeinen ja johtava persoona Suomessa, Pekka Ervast, viittasi homoseksuaalisuuteen useita kertoja, omana aikanaan (1875-1934) hyvinkin radikaalisti: lyhyesti tiivistäen, homoseksuaalit ovat hänen mukaansa "kolmas sukupuoli", välittäjiä miehen ja naisen välillä, välivaiheena kohti sukupuolten uudelleen yhdistymistä kaukaisessa tulevaisuudessa.
Yksinkertaisemminkin asian voi ymmärtää jälleensyntymisen valossa, kun tiedämme, että esim. Rudolf Steinerin mukaan sukupuolten vaihtelu on sääntö. Poikkeuksellisesti ihminen voi pysyä samassa sukupuolessa 2-3 inkarnaatiota, seitsemän ollessa maksimi. Kun yksilö oltuaan nainen useassa elämässä, päättää vaihtaa mieheksi, ruumis muuttuu, mutta mieli säilyy naisellisena, ja tämä epätäydellinen muutos tekee yksilöstä homoseksuaalin. Biseksuaalit, transvestiitit ja transsukupuoliset kuulunevat samaan kategoriaan, ero lienee muutoksen laajuudessa; olemme yksilöitä tässäkin suhteessa.
Voimme siis katsoa joko tulevaisuuteen tai menneisyyteen, mutta oli teorian laita miten tahansa, joka tapauksessa voimme ainakin todeta, että monien maaelämien sarjassa homoseksuaalisuus ei näytä kovin isolta asialta! Ja kukapa meistä näkisi toisen ihmisen kohtalon.
Riittää kun kyseenalaistamme yleisesti vallitsevan, kapea-alaisen Jumala-kuvan, josta voisi jopa sanoa, että ihmiset tahtovat luoda Jumalan omaksi kuvakseen, pieneksi ja pikkumaiseksi. Esimerkiksi tuo primitiivinen taikausko ikuisesta kadotuksesta on mitä hirveintä Jumalan pilkkaa, tehdessään rakastavasta Isästä paholaisen!

Ainoa syntimme on erossaolo Jumalasta, "eksymisemme Hänestä, Hänen olemuksensa kieltämisemme"(1, joka luo erillisyyttä myös ihmisten kesken, uhaten suhteitamme kuolemalla ("kuoleentuva mainen olemassaolo"(2). Synti vääristää ihmisten yhteiselämää Kristuksen ruumiin jäseninä. Yksin emme voi elää Jumalan tarkoittamalla tavalla; itseensä sulkeutuva elämä on kuolemaa. Kysymys on myös tietämättömyydestä, ja tietämättömyyden vastalääke on tieto: "Ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." (Joh.8:32)
Muistakaamme, ettemme koskaan oleta itsestäänselvyytenä, että kohtaamamme lähimmäinen, ystävämme, lapsemme, tuntee kiintymystä vastakkaiseen sukupuoleen! Toisten ihmisten kohtaaminen vailla rajoja on kommuuniota.

(* "Naisinen" ei toki ole aivan suomenkielen mukainen sana, mutta "naisellinen" ei vastaa tarkoitusta; sen pari ei olisi "miehinen" vaan "miehekäs".) (1 Ihmisen vihkitoimituksen rukouksista. (2 Kristiyhteisön credo.