Päivitetty viimeksi 24.4.2013
"Uskonto sinään on verrattavissa säveltaiteeseen, uskontoja eri mestarisäveltäjien suuriin sävellyksiin, kirkkoja, papistoja ja
seurakuntia taas orkestereihin, kuoroihin, solisteihin, jotka opettelevat mestarein sävellyksiä esittämään." [...] "Uskonto on totuuden henki, uskonnot ovat tämän hengen ilmennyksiä; uskonnot ovat siis samanarvoisessa suhteessa uskontoon. Voimme myös sanoa: uskonto on äiti, uskonnot ovat hänen lapsiaan. Uskonto perustuu ihmiskunnan povessa piilevään ikuiseen, sammumattomaan henkisen tiedon ja totuuden kaipaukseen. Uskonto on ihmissydämen kaipuu Jumalan luo."
"Vanha usko huutaa ihmiselle: Sinä et ole itseäsi luonut, sinä sekä tajuat järjelläsi että tiedät sielussasi, että olet riippuvainen korkeammasta voimasta, Jumalasta; sinä tulet sen vuoksi aina vaeltamaan epävarmuudessa ja ahdistuksessa, ellet kuuntele sanojani ja usko siihen, mitä minä sanon. Mutta jos uskot, saavutat rauhan. Vanha usko käsittää ja tunnustaa ihmisen myötäsyntyisen uskonnollisen tarpeen, mutta sen sijaan, että se selvittäisi hänelle, mistä se on muodostunut, se vaivuttaa hänet tietämättömyyden horrostilaan. Uskonnollisen taipumuksen tutkimus on kuitenkin osoittanut meille, että sen voiman kaikenlainen vaimentaminen on sekä väärin että ihmisarvoa alentavaa sen vuoksi, että sellainen menettely kutistaa ihmisen varsinaista ihmisyyttä; se osoittaa meille että uskonnollinen kaipuu, kaukana siitä, että se pyytäisi uskoa, pyytää tietoa elämästä, koska sillä kuten kaikilla ihmisen henkisillä taipumuksilla on alkunsa hänen korkeammassa järjessään, jonka olemukseen kuuluu tiedonjano. Uusi usko kehottaa siksi: astu ulos pimeydestä päivän valoon, ihminen, ja tunnista oma tosi olemuksesi! Olet järkevä olento, ja sellaisena sinun syvin tarpeesi on ymmärtää itseäsi, elämääsi, suhdettasi kaikkeen siihen, mikä on jotain muuta kuin sinä itse, kutsuttakoon sitä sitten Jumalaksi, maailmaksi tai miksi tahansa. Kohtalo ei sido sinua tietämättömyyteen. Pitääkö sinun silloin tulla toisten orjaksi, sinun, joka olet synnyltäsi kuninkaanpoika jumalsyntyisen järkesi kautta! Ei, nouse ylös ja ota vaarin esikoisoikeudestasi!" [...]
"Jokaisella suurella opilla on ollut ensimmäinen julistajansa eli perustajansa. Hän on persoonassaan edustanut ajan henkistä kaipuuta ja samalla tuonut siihen ratkaisun. Ja koska ihmiskunnan henkinen tarve kaikkina aikoina on ollut ja on sama, on ratkaisukin yksi ja sama, vaikka se eri aikoina ja eri kansojen keskuudessa on esitetty eri muodoissa. On itse asiassa kamala vääryys syyttää näitä ihmiskuntamme uranuurtajia niistä järjettömyyksistä, joita sittemmin, kun jonkin aikaa heidän esiintymisestään on kulunut, on tarjottu ihmisille uskonnon nimissä, ja kestää ehkä vielä kauan, ennen kuin uskonnolliset yhdyskunnat ovat lopullisesti kuitanneet velkansa, jonka ne ovat aikaansaaneet vääristelemällä ja tulkitsemalla väärin tai tyystin syrjäyttämällä ne opit, joita heidän kunnioittamansa ja jumaloimansa uskonnon perustaja on alun perin julistanut." - Pekka Ervast
Jaakko Hämeen-Anttila (Usko. Kirjapaja Oy 2005) toteaa, että "usko on varmasti uskonnon ydin. Uskoa - intuitiivisen oivalluksen merkityksessä, erillään oppiin liittyvistä väitelauseista - voidaan hyvällä syyllä pitää kaikille uskonnoille yhteisenä." Niin ikään kirjoittaa Eliphas Lévi:
"Mikä tahansa oppi on vain uskonkappale, joka kuuluu erikoiselle seurakunnalle; usko on tunne yhteinen koko ihmiskunnalle."
"Uskonto sinään on verrattavissa säveltaiteeseen, uskontoja eri mestarisäveltäjien suuriin sävellyksiin, kirkkoja, papistoja ja
seurakuntia taas orkestereihin, kuoroihin, solisteihin, jotka opettelevat mestarein sävellyksiä esittämään." [...] "Uskonto on totuuden henki, uskonnot ovat tämän hengen ilmennyksiä; uskonnot ovat siis samanarvoisessa suhteessa uskontoon. Voimme myös sanoa: uskonto on äiti, uskonnot ovat hänen lapsiaan. Uskonto perustuu ihmiskunnan povessa piilevään ikuiseen, sammumattomaan henkisen tiedon ja totuuden kaipaukseen. Uskonto on ihmissydämen kaipuu Jumalan luo.""Vanha usko huutaa ihmiselle: Sinä et ole itseäsi luonut, sinä sekä tajuat järjelläsi että tiedät sielussasi, että olet riippuvainen korkeammasta voimasta, Jumalasta; sinä tulet sen vuoksi aina vaeltamaan epävarmuudessa ja ahdistuksessa, ellet kuuntele sanojani ja usko siihen, mitä minä sanon. Mutta jos uskot, saavutat rauhan. Vanha usko käsittää ja tunnustaa ihmisen myötäsyntyisen uskonnollisen tarpeen, mutta sen sijaan, että se selvittäisi hänelle, mistä se on muodostunut, se vaivuttaa hänet tietämättömyyden horrostilaan. Uskonnollisen taipumuksen tutkimus on kuitenkin osoittanut meille, että sen voiman kaikenlainen vaimentaminen on sekä väärin että ihmisarvoa alentavaa sen vuoksi, että sellainen menettely kutistaa ihmisen varsinaista ihmisyyttä; se osoittaa meille että uskonnollinen kaipuu, kaukana siitä, että se pyytäisi uskoa, pyytää tietoa elämästä, koska sillä kuten kaikilla ihmisen henkisillä taipumuksilla on alkunsa hänen korkeammassa järjessään, jonka olemukseen kuuluu tiedonjano. Uusi usko kehottaa siksi: astu ulos pimeydestä päivän valoon, ihminen, ja tunnista oma tosi olemuksesi! Olet järkevä olento, ja sellaisena sinun syvin tarpeesi on ymmärtää itseäsi, elämääsi, suhdettasi kaikkeen siihen, mikä on jotain muuta kuin sinä itse, kutsuttakoon sitä sitten Jumalaksi, maailmaksi tai miksi tahansa. Kohtalo ei sido sinua tietämättömyyteen. Pitääkö sinun silloin tulla toisten orjaksi, sinun, joka olet synnyltäsi kuninkaanpoika jumalsyntyisen järkesi kautta! Ei, nouse ylös ja ota vaarin esikoisoikeudestasi!" [...]
"Jokaisella suurella opilla on ollut ensimmäinen julistajansa eli perustajansa. Hän on persoonassaan edustanut ajan henkistä kaipuuta ja samalla tuonut siihen ratkaisun. Ja koska ihmiskunnan henkinen tarve kaikkina aikoina on ollut ja on sama, on ratkaisukin yksi ja sama, vaikka se eri aikoina ja eri kansojen keskuudessa on esitetty eri muodoissa. On itse asiassa kamala vääryys syyttää näitä ihmiskuntamme uranuurtajia niistä järjettömyyksistä, joita sittemmin, kun jonkin aikaa heidän esiintymisestään on kulunut, on tarjottu ihmisille uskonnon nimissä, ja kestää ehkä vielä kauan, ennen kuin uskonnolliset yhdyskunnat ovat lopullisesti kuitanneet velkansa, jonka ne ovat aikaansaaneet vääristelemällä ja tulkitsemalla väärin tai tyystin syrjäyttämällä ne opit, joita heidän kunnioittamansa ja jumaloimansa uskonnon perustaja on alun perin julistanut." - Pekka Ervast
Jaakko Hämeen-Anttila (Usko. Kirjapaja Oy 2005) toteaa, että "usko on varmasti uskonnon ydin. Uskoa - intuitiivisen oivalluksen merkityksessä, erillään oppiin liittyvistä väitelauseista - voidaan hyvällä syyllä pitää kaikille uskonnoille yhteisenä." Niin ikään kirjoittaa Eliphas Lévi:
"Mikä tahansa oppi on vain uskonkappale, joka kuuluu erikoiselle seurakunnalle; usko on tunne yhteinen koko ihmiskunnalle."
Uskonto eli religio tarkoittaa sananmukaisesti uudelleen liittymistä. Ihminen on jumalsyntyinen henkiolento ja uskonnon harjoittamisella liitymme uudelleen jumalalliseen syntyperäämme. Uskonnollinen elämänalue kuuluu siis luonnollisena osana ihmisolemukseen. Ateismi on sairaus, henkinen puutostila. Olemme kaikki hengessä köyhiä (Matt.5:3) ja istumme sokeina tien vieressä kerjäten henkeä (Luuk.18:35-43). Yliaistillisuuden hyväksyvä maailmankatsomus on edellytys aidolle uskonnolliselle elämälle.
Franz Hartmanin mukaan sanalla "uskonto" on todistettavasti kolme erillistä merkitystä:
Franz Hartmanin mukaan sanalla "uskonto" on todistettavasti kolme erillistä merkitystä:
- Aluen alkaen se merkitsee tietynlaisen hengellisen harjoituksen harjoittamista, jonka avulla korkeampia prinsiippejä ihmisen rakenteessa kehitetään ja yhdistetään uudelleen (sidotaan takaisin) jumalalliseen lähteeseen johon ne kuuluvat. Tässä merkityksessä se on sama kuin jooga (yog, sitoa, "valjastaa").
- Toisessa aspektissa se viittaa tietoon todellisesta yhteydestä joka on mikrokosmisen ihmisen - kokonaisuuden osana - ja henkisen ja aineellisen maailmankaikkeuden makrokosmoksen välillä. Tässä merkityksessä se on tiedettä.
- Kolmantena ja yleisesti hyväksyttynä termi "uskonto" merkitsee tiettyjä muotojen, seremonioiden ja käytäntöjen järjestelmää, joiden avulla jotain oletettua ulkoista jumalolentoa palvotaan tai lepytetään, ja tavoitellaan hänen suosiotaan, niin että syntinen voi paeta ansaittua rangaistusta ja kiertää lain. Tässä merkityksessä se on taikauskoa.
"Keski-iän ohittaneiden, ts. yli 35-vuotiaiden potilaitteni joukossa ei ole ainoatakaan, jonka perimmäinen ongelma ei liittyisi uskonnolliseen asennoitumiseen. Jokainen sairastuu viime kädessä siksi, että on menettänyt sen, mitä elävät uskonnot ovat voineet kaikkina aikoina antaa uskovaisilleen. Kukaan, joka ei jälleen saavuta uskonnollista asennoitumista, ei todella parane. Tällä ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä uskontunnustusten tai johonkin kirkkoon kuulumisen kanssa."(C.G. Jung)
Kristinusko on tarkoitettu meidän aikamme länsimaiselle ihmiselle ja objektiivisena tosiasiana Kristus on koko maailmaa varten. Jokaiselle ihmiselle annetaan mahdollisuus kohdata kristillinen virike maan päällisessä elämässä.
Joku on sanonut, että on yhtä monta tapaa olla kristitty, kuin on kristittyjä ("Missä on koolla kaksi kristittyä, on kolme mielipidettä"; tai kuten Nietzsche totesi: "Oikeastaan on ollut vain yksi kristitty, ja hän kuoli ristillä"). Kristitty on oikeastaan jokainen, joka tunnustautuu kristityksi. Kukaan muu ei sitä voi päättää hänen puolestaan! Schelling sanoo: "Kristinuskon varsinaisena sisältönä on yksinomaan Kristuksen persoona. Kristus ei ole opettaja, kuten on tapana sanoa, Kristus ei ole perustaja, hän on kristillisyyden sisältö." Hän on kristinuskon suuri esikuva, Hän joka on tuleva, taivaallinen ihminen - "Isän täydellisyysajatus ihmisestä", sanoo Pekka Ervast.
"Kristittynä oleminen johtaa meidät yhä enemmän myös todelliseen ihmisyyteen" (Hans-Werner Schröder); "Jos Jeesus oli ihminen, me emme varmastikaan ole. Mutta meillä on kutsumus tulla ihmisiksi", sanoo Voitto Viro, ja toisaalla: "Meillä on vasta unelma ihmisestä. Hänestä kertovat evankeliumit."
Hänen mukaansa kristittynä oleminen on kahden henkilön välinen sisäinen suhde, Jeesuksen ja häntä etsivän ihmisen. Tätä suhdetta voidaan nimittää uskoksi. Mutta kenties on parempi tuon rasitetun "usko"-sanan sijasta sanoa sitä kiintymykseksi tai rakkaudeksi. Kristittyä on määritelty ihmiseksi, "jossa on syttynyt rakkaus Kristukseen."
Kirkossa käyminen ei ole kristittynä olemisen edellytys, vaan sen seuraus: Matt.26:7-/Mark.14..."Olisihan sen voinut myydä kalliista hinnasta ja antaa rahat köyhille." Palvonta, jota nainen osoitti Kristukselle, ohitti tuolla hetkellä rakkauden lähimmäistä kohtaan: "Hän teki minulle hyvän teon." Yksi käsky ei kumoa toista eikä ole ristiriidassa sen kanssa. Mutta rakkaus Jumalaan tulee ensin.(1 Kirkkoisä Origeneksen mukaan jokainen matka kirkkoon on pyhiinvaellus. Kirkkoon meneminen on matka sydämeen, joka avautuu ottamaan vastaan kirkon salaisuuden. Kirkossa käynti on sekä fyysinen että henkinen pyhiinvaellus. "Mutta ei riitä että olemme kirkon jäseniä, meidän täytyy olla Kristuksen jäseniä" (Sadhu Sundar Singh).
Kristillisyys on eräässä perusmerkityksessään Kristukseen kastettua ihmistä kuvaava tekninen termi.(1 "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaan tekin toisianne" (Joh.13:34-35). Se ei ole päämäärä vaan lähtökohta, jota Herramme pitää kristityn tuntomerkkinä: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni." Humanismin ja kristillisyyden tärkeysjärjestyksiä ei voi sovittaa yhteen - ne sulkevat pois toinen toisensa. Jos noudatamme yksinomaan toista käskyä, Kristuksen käskyä rakastaa lähimmäistämme - se ei sinänsä tee meistä kristittyjä. Kenties me sen ansiosta olemme mukavia ihmisiä, mutta tämä ei ole välttämättä sama asia.(1 Rakastamme Jumalaa ja Jeesuksen kautta kaikkia ihmisiä. Jumala teki meidät omaksi, so. Poikansa, kuviksi, Poikansa, joka on näkymättömän Jumalan kuva (1 Moos.1:26; Kol.1:15).
"Kristityt ovat maailmalle samaa kuin sielu ruumiille" sanoo 100-luvulta peräisin oleva kirjoitus, kirje Diognetukselle. Siinä kristittyjä kutsutaan jopa "uudeksi ihmislajiksi."
"Huomispäivän kristitty tulee olemaan mystikko tai sitten häntä ei ole ollenkaan" (Karl Rahner, 1904-1984).
(1 Äiti Tekla: Lasin hämäryys; ajatuksi ortodoksisesta hengenelämästä. Karas-sana 1997.
Hänen mukaansa kristittynä oleminen on kahden henkilön välinen sisäinen suhde, Jeesuksen ja häntä etsivän ihmisen. Tätä suhdetta voidaan nimittää uskoksi. Mutta kenties on parempi tuon rasitetun "usko"-sanan sijasta sanoa sitä kiintymykseksi tai rakkaudeksi. Kristittyä on määritelty ihmiseksi, "jossa on syttynyt rakkaus Kristukseen."
Kirkossa käyminen ei ole kristittynä olemisen edellytys, vaan sen seuraus: Matt.26:7-/Mark.14..."Olisihan sen voinut myydä kalliista hinnasta ja antaa rahat köyhille." Palvonta, jota nainen osoitti Kristukselle, ohitti tuolla hetkellä rakkauden lähimmäistä kohtaan: "Hän teki minulle hyvän teon." Yksi käsky ei kumoa toista eikä ole ristiriidassa sen kanssa. Mutta rakkaus Jumalaan tulee ensin.(1 Kirkkoisä Origeneksen mukaan jokainen matka kirkkoon on pyhiinvaellus. Kirkkoon meneminen on matka sydämeen, joka avautuu ottamaan vastaan kirkon salaisuuden. Kirkossa käynti on sekä fyysinen että henkinen pyhiinvaellus. "Mutta ei riitä että olemme kirkon jäseniä, meidän täytyy olla Kristuksen jäseniä" (Sadhu Sundar Singh).
Kristillisyys on eräässä perusmerkityksessään Kristukseen kastettua ihmistä kuvaava tekninen termi.(1 "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaan tekin toisianne" (Joh.13:34-35). Se ei ole päämäärä vaan lähtökohta, jota Herramme pitää kristityn tuntomerkkinä: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni." Humanismin ja kristillisyyden tärkeysjärjestyksiä ei voi sovittaa yhteen - ne sulkevat pois toinen toisensa. Jos noudatamme yksinomaan toista käskyä, Kristuksen käskyä rakastaa lähimmäistämme - se ei sinänsä tee meistä kristittyjä. Kenties me sen ansiosta olemme mukavia ihmisiä, mutta tämä ei ole välttämättä sama asia.(1 Rakastamme Jumalaa ja Jeesuksen kautta kaikkia ihmisiä. Jumala teki meidät omaksi, so. Poikansa, kuviksi, Poikansa, joka on näkymättömän Jumalan kuva (1 Moos.1:26; Kol.1:15).
"Kristityt ovat maailmalle samaa kuin sielu ruumiille" sanoo 100-luvulta peräisin oleva kirjoitus, kirje Diognetukselle. Siinä kristittyjä kutsutaan jopa "uudeksi ihmislajiksi."
"Huomispäivän kristitty tulee olemaan mystikko tai sitten häntä ei ole ollenkaan" (Karl Rahner, 1904-1984).
(1 Äiti Tekla: Lasin hämäryys; ajatuksi ortodoksisesta hengenelämästä. Karas-sana 1997.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti